Lakimies Helsinki

Helsinki lastensuojelu

Oikeusapu Hyvinkää



Tarkkaa euromääräistä arviota esitettyjen muutosten vaikutuksista tuomioistuinten tapausmääriin ja oikeusavun kustannuksiin ei ole mahdollista tehdä, mutta kaiken kaikkiaan ehdotusten yhteisvaikutusten voidaan arvioida vähentävän tuomioistuinlaitokselle aiheutuvia kustannuksia. Tämä osaltaan auttaa tuomioistuinlaitosta sopeutumaan jo päätettyihin menosäästöihin ja edessä oleviin menopaineisiin.


Toiseksi vähäisiä lisäkustannuksia aiheutuu mahdollisuudesta käyttää asiantuntija-avustajaa apuna lapsen kuulemisessa tuomioistuimessa. On vaikea esittää tarkkaa arviota siitä, kuinka yleistä asiantuntija-avustajan käyttämisestä lapsen kuulemisessa tulee. Pääsääntönä myös uudistuksen jälkeen on lapsen kuuleminen sosiaalilautakunnan tekemän selvityksen yhteydessä. Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa ei myöskään koskisi aivan pieniä lapsia. Nykyisten tapausmäärien perusteella voidaan arvioida, että asiantuntija-avustajia käytettäisiin lapsen kuulemiseen vuosittain käräjäoikeuksissa enintään joissakin kymmenissä tapauksissa, hovioikeuksissa todennäköisesti vain muutamissa tapauksissa ja korkeimmassa oikeudessa hyvin harvoin. Jos arvioidaan, että asiantuntija-avustajan käyttäminen lapsen kuulemisessa maksaisi keskimäärin 500 euroa tapaukselta ja jos tätä palvelua käytettäisiin 50 tapauksessa vuodessa, muutoksesta aiheutuisi valtiolle enintään noin 25 000 euron vuosittainen lisäkustannus. Tämä kustannus kohdistuu oikeusministeriön hallinnonalalle.

Oikeusaputoimisto Kankaanpää


Jos arvioidaan, että uusia tapaamisoikeutta koskevia hakemuksia on pitkällä aikavälillä 30 vuodessa ja jos oikeudenkäynnin kustannuksena käräjäoikeudessa pidetään 3 100 euroa, näistä uusista tapauksista aiheutuisi valtiolle 93 000 euron kustannus vuosittain. Kustannus kohoaa 100 000 euroon, jos otetaan huomioon, että vuosittain muutama hakemus käsiteltäisiin myös hovioikeudessa. Jos puolet hakijoista saisi julkista oikeusapua ja jos oikeusavun hinta olisi käräjäoikeuden osalta 2 400 euroa, oikeusavusta aiheutuisi yhteensä 36 000 euron kustannukset. Kaiken kaikkiaan 30 uuden tapaamisoikeusasian käsittelystä voidaan karkeasti arvioida aiheutuvan noin 136 000 euron vuotuinen lisäkustannus valtiolle. On kuitenkin otettava huomioon, että kaikki asiat eivät ole yhtä laajoja, joten kustannus jäänee tätä pienemmäksi.

Oikeusaputoimisto Kankaanpää
Edunvalvontasihteeri Kuhmo

Edunvalvontasihteeri Kuhmo


Merkittävin kustannus aiheutuu väestötietojärjestelmään tehtävistä muutoksista. Väestörekisterikeskuksen esittämä alustava arvio kertaluonteisen lisäkustannuksen määrästä on noin 185 000 euroa. Tämä kertaluonteinen lisäkustannus kohdistuu valtiovarainministeriön hallinnonalalle ja sen kattamisesta päätetään valtion talousarviota koskevin päätöksin. Tietojärjestelmämuutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten Tuomas –asiankäsittelyjärjestelmään. Tämä oikeusministeriön hallinnonalalle kohdistuva kertaluonteinen meno on alustavan arvion mukaan suuruudeltaan enintään 5 000 euroa ja rahoitetaan kehyksen puitteissa.

Kirjallinen Perinnöstä Luopumisilmoitus



Kolmanneksi kustannuksia lisää mahdollisuus vahvistaa tapaamisoikeus lapsen ja muun henkilön kuin vanhemman välille. Kyse olisi uudenlaisesta tapaamisoikeusasiasta tuomioistuimissa. Säännöksen soveltamisala on tarkoitettu kapeaksi, joten tapausten määrän arvioidaan olevan hyvin pieni, enintään joitain kymmeniä vuodessa. Tosin hakemuksia ja muutoksenhakuasioita voi tulla vireille ensivaiheessa enemmän, kunnes oikeuskäytäntö vakiintuu.

Kirjallinen Perinnöstä Luopumisilmoitus
Palkkioasetus

Palkkioasetus


Toisaalta tuomioistuinlaitokselle koituu säästöjä oikeudenkäyntien vähentämiseen liittyvistä ehdotuksista eli mahdollisuudesta asettaa uhkasakko jo perustepäätöksen yhteydessä ja mahdollisuudesta hylätä selvästi perusteeton muutoshakemus kirjallisessa menettelyssä. Samalla säästyy oikeusapukuluja. Lisäksi uudet sopimusmahdollisuudet vähentävät jonkin verran oikeudenkäyntien tarvetta riidattomissa asioissa. Merkittävin muutos tältä osin aiheutunee siitä, että oheishuoltoa koskevien asioiden käsittelyn arvioidaan siirtyvän suureksi osaksi sosiaalitoimeen. Tuomioistuimessa oheishuoltoa koskevia asioita ei tilastoida erikseen. Niitä voidaan kuitenkin arvioida olevan koko maassa vuosittain noin 500. Jos arvioidaan, että niistä 400 siirtyisi vahvistettavaksi sosiaalilautakunnassa, muutos merkitsisi vastaavasti 400 riidatonta asiaa vähemmän käräjäoikeuksissa. Oheishuoltoa koskevat asiat ratkaistaan useimmiten kirjallisen aineiston perusteella. Jos arvioidaan niiden hinnaksi noin puolet keskimääräisestä huoltoriidan kustannuksesta eli noin 1 600 euroa, 400 tapausta vähemmän tarkoittaisi noin 640 000 euron säästöä.

Osituksen Kohtuullistaminen


Luotettavia ja ajantasaisia arvioita huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien oikeudenkäyntien kustannuksista on vaikeasti saatavilla. Hankaluutena on se, että toimenpiteiden määrä ja laatu vaihtelevat tapauskohtaisesti erittäin paljon. Myös tuomioistuinten käytännöt vaihtelevat. Niin sanottua asiantuntija-avusteista sovittelua koskevan hallituksen esityksen HE 186/2013 vp vaikutusarvioinnin perusteena käytettiin viimeisimpiin selvityksiin perustunutta arviota, jossa keskimääräisen huoltoriitaoikeudenkäynnin kustannus oli alioikeudessa 3 100—3 300 euroa ja hovioikeudessa 3 500—4 000 euroa. Näihin arvioihin ei sisälly oikeusavusta, sosiaalitoimen selvityksestä, muiden viranomaisten toimenpiteistä, tulkkipalveluista ym. aiheutuvia kustannuksia. Sosiaalitoimen selvityksen hinnaksi arvioitiin 2 400—5 280 euroa selvitystä kohti ja oikeusavun hinnaksi käräjäoikeuskäsittelyn osalta 2 400—3 000 euroa.

Osituksen Kohtuullistaminen