Lakimies Helsinki

Keski Uudenmaan oikeusaputoimisto

Oikeusapu- Ja Edunvalvontatoimisto


Ensinnäkin ehdotetaan lain yleisten säännösten tarkistamista edellä selostetuin tavoin niin, että niissä korostetaan nykyistä selvemmin lapselle läheisten ihmissuhteiden merkitystä ja molempien vanhempien velvollisuutta huolehtia lapsen suhteen säilymisestä molempiin vanhempiin. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös nimenomainen säännös siitä, että vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Tarkoituksena on kieltää kaikenlainen manipulointi ja muu epäasiallinen vaikuttaminen lapseen, esiintyipä se missä muodossa ja mistä syystä tahansa. Näillä ehdotuksilla pyritään tukemaan vanhempien ymmärrystä siitä, että lapsen tapaamisoikeus on lapselle tärkeä asia ja että sen estäminen on lapselle haitallista.


Esityksessä vahvistetaan huoltajien velvollisuutta selvittää lapsen mielipide ja ottaa se huomioon lasta koskevia päätöksiä tehtäessä kirjaamalla tämä velvollisuus lakiin. Lakiin ehdotetaan kirjattavaksi myös huoltajien velvollisuus kertoa lapselle häntä koskevista päätöksistä ja muista lapsen elämään vaikuttavista asioista lapsen ikään ja kehitystasoon nähden sopivalla tavalla. Riidattomissa asioissa lapsen mielipiteen selvittäminen ja informointi olisi ensisijaisesti huoltajien tehtävä.

Tuusulan Kunta Edunvalvonta



Tapaamisten estämistilanteita tulisi ennaltaehkäistä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa erilaisilla perhettä tukevilla sosiaalitoimen toimenpiteillä. Vaikeiden tapausten taustalla olevien syiden selvittäminen edellyttää moniammatillista asiantuntemusta. LAPE-hanke sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistushanke ovat keskeisellä sijalla siinä, että lasten ja perheiden palveluissa otetaan huomioon sekä näiden tilanteiden ennaltaehkäisy että sosiaali- ja terveystoimen moniammatillinen osaaminen. Tärkeää on myös viranomaisten kouluttaminen niin, että heillä olisi valmiuksia tunnistaa tällaiset tilanteet.

Tuusulan Kunta Edunvalvonta
Yleinen Edunvalvonta Iisalmi

Yleinen Edunvalvonta Iisalmi


Esityksessä ehdotetaan useita lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla on tarkoitus parantaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn. Ehdotuksissa on otettu huomioon YK:n lapsen oikeuksien sopimus, Euroopan neuvoston lapsiystävällisen oikeuden suuntaviivat sekä Euroopan neuvoston lapsen oikeuksien käyttöä koskeva sopimus.

Elinikäinen Hallintaoikeus Kauppakirjassa


Lapsen kannalta merkittävänä ongelmana on koettu toisaalta myös tilanteet, joissa toinen vanhempi ei halua pitää lainkaan yhteyttä lapseensa tai jättää vahvistetun tapaamisoikeuden käyttämättä. Sääntelyä, jolla lapsen tapaamiseen haluton vanhempi voitaisiin määrätä sakon uhalla tapaamaan lasta, ei ole kuitenkaan pidetty lapsen edun mukaisena. Lapselle läheisten ihmissuhteiden ylläpitämisen tärkeyttä korostavan sääntelyn toivotaan kuitenkin muokkaavan vanhempien asenteita myös siihen suuntaan, että tällaisia tilanteita olisi nykyistä vähemmän. Lapsen tapaamisoikeutta koskevaa ratkaisua voidaan myös tarvittaessa muuttaa.

Elinikäinen Hallintaoikeus Kauppakirjassa
Lautamies Palkkio

Lautamies Palkkio


Lakiin ehdotetaan myös kirjattavaksi lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta päätettäessä huomioon otettavia seikkoja, kuten vanhemman kyky asettaa lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle. Laissa ehdotetaan säädettäväksi myös nykyistä täsmällisemmin se, että ratkaisua tehtäessä olisi kiinnitettävä huomiota muun ohella siihen, mikä ratkaisu voisi parhaiten turvata lapsen ja vanhemman välisen suhteen säilymisen. Näillä säännöksillä korostettaisiin tapaamisoikeuden ja lapselle läheisten ihmissuhteiden kunnioittamisen painoarvoa tuomioistuimen ratkaisuharkinnassa.

Vainajan Velat Perunkirjoituksessa


Mahdollisuus asettaa uhkasakko jo perustepäätöksen yhteydessä sekä jäljempänä selostetut ehdotukset oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi ja toistuvien oikeudenkäyntien hillitsemiseksi antaisivat myös uusia mahdollisuuksia puuttua lapsen edun vastaiseen toimintaan.

Vainajan Velat Perunkirjoituksessa