Lakimies Helsinki

Kouvolan käräjäoikeus

Itä-Uudenmaan Edunvalvontatoimisto


Vuonna 1995 voimaan tulleen perusoikeusuudistuksen yhteydessä perustuslakiin otettiin säännös lasten kohtelemisesta yksilöinä. Voimassa olevan perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.


Esitys liittyy vuoden 2019 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Oikeusapua Ilmaiseksi


Osa tapauksista on riidattomia ja ne ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä. Riitaisia huolto- ja tapaamisasioita oli käräjäoikeuksissa vuosina 2015—2017 yhteensä 3 964, kunakin vuonna noin 1 300 tapausta. Niistäkin osa päättyi käsittelyn aikana sovintoon. Osa uusintariidoista muodostuu vaikeiksi, kroonistuneiksi konflikteiksi, joissa oikeutta käydään yhä uudelleen.

Oikeusapua Ilmaiseksi
Asianajaja Varkaus

Asianajaja Varkaus


Oikeusministeriön tilastojen mukaan käräjäoikeuksissa ratkaistiin vuosina 2015—2017 noin 3 200 lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa vuodessa. Noin puolet hakemuksista koski aiemman huolto- tai tapaamisratkaisun muuttamista. Kaikkien tapausten keskimääräinen käsittelyaika yhteensä oli 6 kuukautta, riidattomien tapausten noin 4 kuukautta ja riitautettujen tapausten noin 9 kuukautta. Käsittelyaika vaihtelee kuitenkin tapauskohtaisesti paljonkin.

Puolustajan Määräys


Useimmiten lapsen huoltoa ja tapaamista koskeva asia järjestetään sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimpien tilastojen mukaan lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta tehtiin 47 283 sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta vuonna 2016. Vuoroasumisesta laajennetulla tapaamisoikeussopimuksella sovittiin 15 prosentissa asumissopimusten määrästä.

Puolustajan Määräys
Elatusmaksut Maksamatta

Elatusmaksut Maksamatta


Tuomioistuimen pyytämiä sosiaalilautakunnan selvityksiä tehtiin vuonna 2016 yhteensä 1 179. Selvitysten määrä on pysynyt tasaisena vuosina 2010—2016.

Kela Elatustuki Määrä



Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983, jäljempänä lapsenhuoltolaki) tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1984. Lapsenhuoltolakia on sen antamisen jälkeen muutettu pääasiassa täydentämällä sitä siltä osin kuin kansainvälisten sopimusten ja Euroopan unionin lainsäädännön kansallinen voimaansaattaminen ovat antaneet siihen aihetta: lakiin on lisätty kansainvälisen yksityisoikeuden alaa koskevat säännökset sekä lapsen palauttamista ja vieraassa valtiossa annetun päätöksen vahvistamista koskevat säännökset (4—6 luvut). Lapsenhuoltolakia on myös täydennetty 1 päivänä toukokuuta 2014 voimaan tulleilla huolto- ja tapaamisriitojen sovittelua koskevilla säännöksillä (3 a luku). Niissä asiantuntijapalveluiden järjestäminen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelua varten on säädetty kunnan velvoitteeksi. Valtio maksaa kunnille korvauksen asiantuntijapalveluiden käyttämisestä.

Kela Elatustuki Määrä