Lakimies Helsinki

Lisäaika perunkirjoitukseen

Jyväskylän Oikeusaputoimisto


Tällainen tapaamisoikeus voitaisiin oikeudellisesti sitovalla tavalla vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä. Tapaamisoikeuden vahvistamista tulee arvioida tässäkin tapauksessa aina lapsen edun näkökulmasta.


Esityksessä ehdotetaan useita lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla pyritään nykyistä tehokkaammin ehkäisemään niin kutsutusta vieraannuttamisesta tai muusta syystä johtuvia tapaamisoikeuden toteutumisen ongelmatilanteita ja antamaan keinoja puuttua niihin. Vieraannuttamisella ei ole tarkkaa merkityssisältöä, mutta sillä tarkoitetaan usein vanhemman käyttäytymistä tavalla, joka vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman tai muun henkilön välistä vuorovaikutussuhdetta ja johtaa joissakin tapauksissa sen katkeamiseen kokonaan.

Ylivieskan Edunvalvontatoimisto


Lakiin ehdotetaan kirjattavaksi mahdollisuus määrätä tapaamisoikeuden toteutumatta jäämisen varalle sakon uhka jo niin sanotussa perustepäätöksessä eli tapaamisoikeudesta tuomioistuimessa päätettäessä. Tällainen mahdollisuus koskisi vain tapauksia, joissa lapsen kanssa asuvan henkilön aiemman käyttäytymisen perusteella on aihetta epäillä, että hän ei tulisi noudattamaan tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä. Säännöksen tarkoituksena on turvata tapaamisoikeuden toteutuminen nykyistä tehokkaammin ja jouduttaa täytäntöönpanomenettelyä, jos tapaaminen estyisi edelleen ilman pätevää syytä.

Ylivieskan Edunvalvontatoimisto
Elatus Kanne Käräjäoikeuteen

Elatus Kanne Käräjäoikeuteen



Nykyisin tapaamisoikeuden toteuttamisesta johtuvat kustannukset ovat lähtökohtaisesti tapaavan vanhemman vastuulla. Tilanne on koettu epäoikeudenmukaiseksi, etenkin jos kustannukset ovat aiheutuneet toisen vanhemman yksipuolisesta toiminnasta, kuten muutosta toiselle paikkakunnalle. Asiaa koskeva oikeuskäytäntö (KKO 2003:66) ehdotetaan kirjattavaksi lakiin. Ehdotettujen säännösten mukaan vuoroasumisesta tai tapaamisoikeudesta sovittaessa tai päätettäessä voitaisiin määritellä myös se, miten vastuu lapsen kuljetuksista tai matkakuluista jakautuu. Lähtökohtana olisi se, että vanhemmat vastaavat kuljetuksista ja matkakustannuksista yhdessä. Kuljetus- ja kuluvastuuta jaettaessa voitaisiin ottaa huomioon asianomaisten kyky vastata kuljetuksista samoin kuin myös muut olosuhteet eli esimerkiksi se, mistä syystä lisäkustannukset ovat aiheutuneet.

Rovaniemen Oikeusaputoimisto


Lakiehdotuksen mukaan uhkasakkoa ei voitaisi liittää vuoroasumista koskevaan päätökseen. Tämä perustuu siihen, että vuoroasumisjärjestelyä koskevan määräyksen antamista ei ylipäätään voida pitää lapsen edun mukaisena, jos on jo lähtökohtaisesti epävarmaa, ovatko vanhemmat sitoutuneita myötävaikuttamaan sen toteutumiseen.

Rovaniemen Oikeusaputoimisto
Huostaanotto Vaasan Kaupunki

Huostaanotto Vaasan Kaupunki


Lapsenhuoltolaissa ei nykyisin säädetä erikseen lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten määräämisestä tuetuiksi tai valvotuiksi. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintuneesti annettu tällaisia määräyksiä. Se, että asiasta ei ole säädetty tarkemmin, on aiheuttanut jossain määrin ongelmia. Tapaamisia on esimerkiksi saatettu tarpeettomasti määrätä valvotuiksi tilanteissa, joissa tapaamisten tukeminen olisi riittänyt turvaamaan lapsen edun toteutumisen. Kun erityisesti tapaamisiin liittyvä valvonta merkitsee varsin voimakasta puuttumista lapsen ja vanhemman väliseen perhe-elämään, on asianmukaista, että tällaisen määräyksen antamisen perusteista säädetään laissa.

Perinnönjako Pesänjakajan Palkkio


Edellä mainituista syistä lapsenhuoltolakiin ehdotetaan otettavaksi nimenomaiset säännökset siitä, että lapsen ja vanhemman väliset tapaamiset voidaan toteuttaa tuettuina tai valvottuina taikka että tapaamiset aloitettaisiin tai lopetettaisiin valvotusti (valvotut vaihdot). Tällainen järjestely edellyttäisi lapsen edun kannalta perusteltua syytä. Tapaamisen toteuttaminen valvottuna olisi näistä viimesijaisin järjestely. Tapaamisten turvaaminen tällä tavoin voitaisiin sopia sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella tai siitä voitaisiin määrätä tuomioistuimen päätöksellä. Ehdotus täydentäisi sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonnasta olevia säännöksiä. Siinä otettaisiin huomioon myös Istanbulin sopimuksen 31 artiklan velvoite varmistaa, ettei tapaamis- tai huoltajuusoikeuksien käyttäminen vaaranna perheväkivallan uhrin tai lasten oikeuksia ja turvallisuutta.

Perinnönjako Pesänjakajan Palkkio