Oikeusapua
EIT totesi muun muassa, että perhe-elämä 8 artiklan mielessä ei rajoittunut avioliitolla perustettuihin suhteisiin vaan saattoi ulottua myös tosiasiallisiin perhesuhteisiin. Kysymys oli olennaisesti siitä, oliko suhde käytännössä läheinen. Yleensä sellaisen suhteen syntyminen edellytti yhdessä asumista mutta poikkeuksellisesti myös muilla seikoilla saatettiin osoittaa, että suhde oli riittävän vakaa perustaakseen tosiasiallisen perhesuhteen. Sijaislapsi oli tullut valittajien talouteen kahden vuoden ikäisenä ja asunut heidän luonaan lähes neljä vuotta. Valittajat olivat hakeneet hänen huoltajuuttaan ja yrittäneet saada hänet ottolapsekseen. Tuomioistuimet olivat katsoneet, että valittajat olivat aidosti tunteneet huolta lapsen hyvinvoinnista ja että vanhemman ja lapsen välinen suhde oli alkanut kehittyä heidän välilleen tuona aikana. Näissä oloissa EIT katsoi, että kysymys oli perhe-elämästä EIS 8 artiklan 1 kohdan mielessä ja että artikla siten soveltui. Mitä tuli artiklan noudattamiseen, EIT totesi, että artikla ei pelkästään velvoittanut valtiota pidättymään mielivaltaisilta puuttumisilta perhe-elämän suojaan vaan lisäksi valtiolla saattoi olla positiivisia velvollisuuksia suojella yksityis- tai perhe-elämää. Kummassakin tapauksessa oli löydettävä oikeudenmukainen tasapaino kilpailevien intressien välillä.
