Lastenvalvoja

Kokkola Lastenvalvoja

Turun Lastenvalvoja


Ennakollinen tunnustamismahdollisuus äitiysneuvolakäyntien yhteydessä toimii edelleen hyvin ja on laajalti käytetty. Edellä kuvattu 30 päivän varoaikasäännös on kuitenkin soveltamiskäytännössä koettu turhana. Perheeseen syntyvän lapsen edun mukaista on, että vanhemmuus voidaan vahvistaa mahdollisimman nopeasti. Vanhemmuuden vahvistamisella on suoria oikeusvaikutuksia muun muassa lapsen huoltajuuteen, nimenantoon ja esimerkiksi matkustusasiakirjojen myöntämiseen. Nykyinen 30 päivän varoaika aiheuttaa säännönmukaisesti aiheetonta viivästystä niissä perheissä, joissa vanhemmuus on ennakollisesti tunnustettu. Joissakin yksittäistilanteissa perhe onkin voinut saada vanhemmuuden vahvistettua nopeammin, jos tunnustaminen on jätetty tehtäväksi vasta lapsen syntymän jälkeen ennakollisen tunnustamisen sijaan. Peruuttamiselle varatun ajan on arvioitu käytännössä olevan joka tapauksessa niin lyhyt, ettei se myöskään tue peruuttamisoikeuden täysimittaista käyttämistä lapsen oikean biologisen vanhemmuuden varmistamismekanismina. Peruuttamiselle varattu aika ei kuitenkaan voi olla tätä pidempi, jottei vanhemmuuden vahvistaminen lykkääntyisi. Jo nykyisellään sen voidaan todeta lykkäävän vanhemmuuden vahvistamista valtaosassa tapauksia tavalla, joka ei ole kokonaisuutena arvioiden perusteltu. Lapsen ja lapsiperheiden etu puoltaa näin ollen 30 päivän varoajasta luopumista.


Isyys ja äitiys voidaan tunnustaa myös lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tai äitiyden tunnustamisen ottaa tuolloin vastaan lastenvalvoja, henkikirjoittaja, julkinen notaari tai tietyin edellytyksin myös vihkijä. Lastenvalvojan, henkikirjoittajan ja julkisen notaarin oikeus vastaanottaa vanhemmuutta koskeva tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen on edelleen asianmukainen. Evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitukselta saadun tiedon mukaan kirkolliset vihkijät eivät ole ottaneet vastaan yhtään tunnustamista uuden isyyslain aikana, koska kaikki tunnustamiset tehdään käytännössä äitiysneuvoloissa, lastenvalvojilla tai ulkomaan edustustoissa. Mahdollisuus antaa tunnustamislausuma vihkijälle on käytännössä tarpeeton. Lisäksi riskinä voidaan nähdä asiakkaan oikeusturvan vaarantuminen tunnustamisen vastaanottajan vähäisen kokemuksen vuoksi. Edellä mainitut syyt puoltavat sitä, että kirkollisen vihkijän oikeudesta vastaanottaa tunnustaminen luovutaan.

Lasten Ja Nuorten Talo Lappeenranta


Ennakkotunnustamisesta laadittava asiakirja on viipymättä toimitettava äitiysneuvolasta sen kunnan lastenvalvojalle, jolle vanhemmuuden selvittäminen lain mukaan kuuluu. Isyyden tai äitiyden selvittää yleensä äidin kotikunnan lastenvalvoja. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan äitiyden ja isyyden selvittäminen kuuluu aina lastenvalvojalle, myös silloin, kun tunnustaminen on tapahtunut ennakolta äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Ennakkotunnustamismahdollisuus on tarkoitettu käytettäväksi vain riidattomissa ja selkeissä tilanteissa. Näissä tilanteissa myös isyyden ja äitiyden selvittämismenettely on lähtökohtaisesti yksinkertainen ja perustuu asiakirjanäyttöön.

Lastenvalvoja Espoo Puhelin


Jos ennakkotunnustamisasiakirjat ovat puutteelliset, lastenvalvoja tiedottaa vanhempia siitä, että tunnustaminen tulee ottaa vastaan uudelleen puuttuvien tai epätäydellisten asiakirjojen vuoksi. Jos lapsen laskettuun aikaan on vielä aikaa, lastenvalvoja on yhteydessä puutteista tunnustamisen vastaanottajaan ja puutteet pyritään korjaamaan tai uusi tunnustaminen vastaanottamaan vielä neuvolassa raskausaikana. Puutteellisia asiakirjoja ei lähtökohtaisesti voida täydentää jälkikäteen ilman molempien osapuolten myötävaikutusta osapuolten yhtäaikaisen läsnäolovaatimuksen vuoksi. Pieniä puutteellisuuksia on kuitenkin voitu täydentää jälkikäteen. Lastenvalvojilta saadun tiedon mukaan tunnustaminen on jouduttu ottamaan vastaan uudelleen varsin harvoin. Jos lapsi on jo syntynyt eikä tunnustamista voida ottaa enää vastaan ennen lapsen syntymää neuvolassa, lastenvalvoja tiedottaa vanhempia siitä, että tunnustaminen tulee tehdä uudelleen lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen.

Lohjan Lastenvalvoja


Kun 30 vuorokautta on kulunut lapsen syntymästä ja vanhemmuuden selvittäminen on toimitettu, lastenvalvoja toimittaa isyyden tai äitiyden selvittämisestä tehdyn isyyslain 12 §:ssä ja äitiyslain 10 §:ssä tarkoitetun pöytäkirjan ja tunnustamista koskevat asiakirjat Digi- ja väestötietovirastolle isyyden tai äitiyden vahvistamista varten. Jos asiassa ei ole menetelty kuten laissa säädetään, asiakirjat ovat edelleen puutteelliset tai isyys- tai äitiyskysymystä ei ole riittävästi selvitetty, Digi- ja väestötietovirasto voi pyytää lastenvalvojaa täydentämään asiakirjoja tai hankkimaan tarpeellista saatavilla olevaa lisäselvitystä. Isyys ja äitiys vahvistetaan Digi- ja väestötietovirastossa isyys- ja äitiyslaissa säädetyin edellytyksin hallinnollisella päätöksellä. Digi- ja väestötietoviraston on annettava vahvistuspäätös tiedoksi vanhempien ohella myös lastenvalvojalle.

Avioero Lapset Asuminen


Asiakirjaliikennettä koskeva menettely on nykyisellään monimutkainen ja useita viranomaisia työllistävä. Erityisesti äitiysneuvolassa vastaanotettuun tunnustamiseen liittyvien asiakirjojen kierrättäminen lastenvalvojilla ennen lähettämistä Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi tuottaa ylimääräistä hallinnollista taakkaa ja viivästyttää asian käsittelyä myös selkeissä tapauksissa, jotka muodostavat valtaosan kaikista tapauksista. Käytännön näkökulmasta asiakirjojen siirtäminen kunnan sisällä neuvoloilta lastenvalvojille ei tuo lisäarvoa vanhemmuuden selvittämiseen eikä ole siten perusteltua. Toisin kuin äitiysneuvolassa työskentelevä terveydenhoitaja tai kätilö, lastenvalvoja ei lähtökohtaisesti tapaa perhettä henkilökohtaisesti, vaan selvittää vanhemmuuden saadun asiakirjanäytön perusteella. Vanhemmuuden selvittäminen edellyttää aina sosiaalitoimen asiakkuuden perustamista ja selvittämisen päätyttyä asiakkuuden päättämistä, vaikka henkilökohtaista kontaktia perheen ja sosiaalitoimen välillä ei syntyisi. Yksittäisen asiakirjan käsittelyprosessi voi olla pitkä, käytännössä yleensä raskausviikosta 25 alkaen aina siihen asti, kun lapsen syntymästä on kulunut yli 30 päivää. Tämän ajan ennakolliseen tunnustamiseen liittyvät asiakirjat säilytetään lastenvalvojalla odottamassa äitiyden tai isyyden selvittämistä, mikä vaatii tilaa ja asiakirjojen hallinnointia lastenvalvojalla.

Lastenvalvoja Harjavalta


Asiakirjat eri viranomaisten kesken lähetetään tällä hetkellä postitse paperisina, mikä tekee prosessista helposti haavoittuvan muun muassa tietoturvan näkökulmasta. Asiakirjoja voidaan myös palauttaa viranomaiselta toiselle täydennettäviksi. Asiakirjaliikenteeseen liittyvää menettelyä on tarpeen keventää ja yksinkertaistaa sekä mahdollistaa sähköinen menettely siten, että sähköinen ilmoitusjärjestelmä ohjaisi tunnustamisasiakirjojen täyttämistä oikein. Samalla on tarkoituksenmukaista luopua lastenvalvojille asetetusta äitiyden ja isyyden selvittämisvelvollisuudesta sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Epäselvissä tilanteissa isyyden tai äitiyden selvittämisvelvollisuus on edelleen tarpeen säilyttää lastenvalvojalla.