Lastenvalvoja

Lapsen Huoltajuus Avioerossa

Sosiaalitoimisto Rovaniemi


Esityksessä ehdotetaan, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseessä olisi aiemmin vallinneen mahdollisuuden palauttaminen naisparien yhteisen vanhemmuuden vaihtoehdoksi. Valinnalla on ratkaiseva merkitys tulevan lapsen vanhemmuuden vahvistamiseen, koska jos lapselle voidaan vahvistaa isä, lapselle ei voida vahvistaa toista äitiä. Toisin sanoen, jos alkio on muodostettu sellaisia siittiöitä käyttäen, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, naisparin yhdessä saaman hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani siitä huolimatta, että kumppani on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoon.


Voidaan pitää perusteltuna, että naisparilla tulisi olla mahdollisuus valita, vahvistetaanko siittiöiden luovuttaja eli lapsen biologinen isä lapsen oikeudelliseksi isäksi vai vahvistetaanko lapsen synnyttäneen äidin kumppani oikeudelliseksi äidiksi. Tämä tukisi lapsen oikeutta tuntea alkuperänsä eikä toisaalta muuttaisi voimassa olevan lain lähtökohtaa siitä, että lapsella voi olla enintään kaksi oikeudellista vanhempaa.

Riitaisa Avioero


Ehdotuksen toteuttaminen edellyttää sähköisen asioinnin mahdollistamista neuvoloiden ja Digi- ja väestötietoviraston välillä vanhemmuusasioissa. Ehdotukseen sisältyvät sähköiset palvelut edistävät valtion palveluiden digitalisoimista yli hallinto- ja toimialarajojen. Merkittävimmät vaikutukset valtion talouteen koituvat sähköisen vanhemmuuden tunnustamisen tietojärjestelmän luomisesta. Ehdotettu malli pitäisi sisällään verkkolomakepalvelun ja QR-koodijärjestelmän, jolla skannatut allekirjoituslomakkeet yhdistetään verkkolomaketietoihin Digi- ja väestötietovirastossa ennen vanhemmuuden vahvistamista. Lisäksi malliin rakennettaisiin numeropohjaiseen linkitykseen perustuva ratkaisu QR-koodiratkaisun rinnalle muun muassa teknisiä toimintahäiriötilanteita varten. Tästä koituu Digi- ja väestötietoviraston laatiman kustannusarvion mukaan noin 590 000 euron kertakustannus vuonna 2022 ja 15 000 euron vuosittainen käyttöpalvelukustannus vuodesta 2022 alkaen. Vanhemmuuden tunnustamisen säädösperustaa koskevan merkinnän lisäämisestä väestötietojärjestelmään aiheutuu Digi- ja väestötietoviraston arvion mukaan lisäksi noin 20 000 euron suuruinen kertakustannus vuonna 2022. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat valtiovarainministeriön hallinnonalalle momentille 28. 30. 03. Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).

Sosiaalitoimisto Hamina


Digi- ja väestötietovirastossa on lisäksi arvioitu, että ennakkotunnustamisasiakirjojen siirto neuvoloilta suoraan Digi- ja väestötietovirastoon edellyttäisi 4 henkilötyövuoden lisäystä. Arviossa on mukana myös lisääntyneestä skannaustyöstä aiheutuvan työn lisäys. Keskimääräinen henkilötyövuoden bruttokustannus Digi- ja väestötietovirastossa on 64 000 euroa. Tämä tarkoittaisi 256 000 euron vuosittaista henkilötyövuosikustannusta vuoden 2023 alusta alkaen. Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto on esittänyt yhden ylimääräisen henkilötyövuoden lisäystä yhden vuoden siirtymäajaksi 1.1.-31.12.2023, koska on ennakoitavissa, että ensimmäisen vuoden ajan sähköisen järjestelmän lisäksi on toteutettava myös paperiseen asiakirjaliikenteeseen perustuva rinnakkaismenettely. Nämä lisäystarpeet kohdentuvat valtiovarainministeriön hallinnonalalle momentille 28. 30. 03. Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).

Lapsi Avioerossa


Sähköisen asioinnin luomisella sujuvoitetaan vanhemmuutta koskevien asioiden käsittelyä erityisesti Digi- ja väestötietovirastossa ja helpotetaan asiointia viranomaisten kesken. Sähköisen järjestelmän luomisesta valtiolle koituvia kustannuksia kompensoi osin kunnille koituvat säästöt, joita käsitellään hyvinvointialueille ja kunnallistaloudelle koituvien vaikutusten yhteydessä. On huomattava, että tässä esitetyt arviot eri viranomaisten toimintaan perustuvat valittuun malliin, jossa käyttäjälähtöinen sähköinen ilmoituspalvelu ohjaisi toimijoita täyttämään lomakkeen oikein niin, että turhilta täydentämisiltä ja uudelleen tunnustamisilta vältyttäisiin. Arvioitu henkilötyövuosikustannuksen lisäys olisi nyt arvioitua merkittävämpi ilman sähköisen ilmoituspalvelun luomista.

Lapsen Sukunimi Avoliitossa


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkayksiköstä saadun arvion mukaan vanhemmuuden selvittämiseen, tunnustamiseen ja vahvistamiseen liittyvien asiakirjojen uudistamistyöstä aiheutuu laitokselle noin 55 000 euron kertakustannus ja tilasto- ja rekisterimuutoksista aiheutuu laitokselle noin 15 000 euron kertakustannus vuonna 2022. Kustannusten perusteita esitellään tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintaa koskevien viranomaisvaikutusten alla. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle momentille 33. 03. 04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).

Kanne Käräjäoikeuteen


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikkayksiköstä saadun arvion mukaan vanhemmuuden selvittämisen laajentamisesta ja siihen liittyvistä oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista aiheutuvat kustannukset nousisivat hyvin maltillisesti. Laitos on arvioinut, että tarvittavien oikeusgeneettisten isyystutkimusten lukumäärä lisääntyy noin 30:llä tutkimuskokonaisuudella, joiden yhteenlaskettu vuosittainen kustannus on noin 20 000 euroa vuodesta 2023 alkaen. Tämä kustannus kohdistuisi oikeusministeriön hallinnonalalle momentille 25. 01. 20. Erityismenot (arviomääräraha). Nämä kustannukset katetaan nykyisten valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen puitteissa.