Lastenvalvoja

Lastenvalvoja Sopimus

Elatusavun Määräytyminen


Norjassa isyyden ja äitiyden määräytymisestä säädetään lapsia ja vanhempia koskevassa laissa (lov om barn og foreldre). Lain mukaan isyys voi määräytyä 1) äidin avioliiton perusteella (isyysolettama), 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Lapsen äitinä pidetään naista, joka on synnyttänyt lapsen.


Äidin samaa sukupuolta olevaa avio- tai avopuolisoa pidetään lapsen toisena äitinä (medmor), jos lapsi on syntynyt hedelmöityshoitojen tuloksena hyväksytyssä terveydenhuollon yksikössä ja puoliso tai avopuoliso on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoihin. Siittiöiden luovuttajan henkilöllisyys tulee olla tiedossa riippumatta siitä, onko hedelmöityshoitoa annettu ulkomailla vai Norjassa. Mikäli käytetään anonyymin luovuttajan siittiöitä, lapsen synnyttävän naisen naispuolisen kumppanin vanhemmuutta ei voida vahvistaa heti syntymästä lähtien. Tällaisessa tilanteessa naispuolinen kumppani voi myöhemmin adoptoida lapsen. Lapsella ei kuitenkaan voi olla samaan aikaan sekä isää että toista äitiä. Lapsella voi olla sosiaalisia vanhempia, jotka eivät ole oikeudellisia vanhempia. Lain muita isyyttä koskevia säännöksiä sovelletaan myös toista äitiyttä koskeviin tilanteisiin. Siittiöitä luovuttanutta ei voida vahvistaa isäksi, ellei luovuttaja ole synnyttävän äidin avio- tai avopuoliso.

Lastenvalvoja Turku Soittoaika


Isyyden tunnustaminen voidaan antaa raskauden aikana kätilölle tai lääkärille raskausajan terveystarkastuksen yhteydessä tai lapsen syntymän yhteydessä sairaalassa. Tunnustaminen on mahdollista antaa kirjallisesti ja henkilökohtaisesti laissa määritellyn viranomaisen luona myös lapsen syntymän jälkeen. Tunnustaminen on pätevä vain, jos äiti on antanut kirjallisen hyväksyntänsä tunnustamiselle tai jos isyyden on tunnustanut mies, jonka äiti on nimennyt lapsen isäksi. Molempien vanhempien ei edellytetä olevan yhtä aikaa läsnä tunnustamislausumaa annettaessa. Jos isyytensä tunnustava henkilö on alle 18 vuotta, huoltajien tulee hänen ohellaan allekirjoittaa tunnustaminen. Isyys voidaan lain mukaan 1.1.2021 alkaen tunnustaa sähköisesti edellyttäen, että lapsi on syntynyt Norjassa. Sähköinen tunnustamisjärjestelmä on kuitenkin vielä kehitteillä. Sama mahdollisuus ei kuitenkaan koske toisen äitiyden tunnustamista.

Lastenvalvoja Ajanvaraus


Mies voidaan vahvistaa tuomioistuimessa lapsen isäksi, jos DNA-tutkimukset osoittavat hänen olevan lapsen isä. Jos tällaista tutkimusta ei ole käytettävissä tai jos se ei tuo asiaan selvyyttä, isäksi voidaan vahvistaa mies, joka on ollut sukupuoliyhteydessä lapsen äidin kanssa aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa. Jos äiti on saatettu raskaaksi hedelmöityshoidon avulla ja hänen aviomiehensä tai asuinkumppaninsa on antanut suostumuksensa hoitoon, isyys voidaan vahvistaa tuomiolla, ellei ole epätodennäköistä, että lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla. Siittiöiden luovuttajaa ei voida vahvistaa lapsen isäksi, ellei hedelmöityshoitoa ollut toteutettu käyttäen aviomiehen tai avomiehen siittiöitä. Vahvistamiskanteen nostamiselle ei ole säädetty määräaikaa.

Tuettu Tapaaminen


Lapsella, molemmilla vanhemmilla ja kolmannella osapuolella, joka uskoo olevansa lapsen isä, on oikeus riitauttaa isyysolettamaan tai tunnustamiseen perustuva isyys koska tahansa. Jos lapsi on alaikäinen, kanneoikeus on lapsen edustajalla. Jos lapsi on täyttänyt 15 vuotta, lapsen edustaja ei saa nostaa kannetta ilman lapsen suostumusta. Erityisillä edellytyksillä myös työ- ja hyvinvointivirasto (arbeids- og velferdsdirektoratet) voi nostaa kanteen. Riitauttamiselle säädetyistä määräajoista luovuttiin vuonna 2016. Norjassa on kuitenkin hiljattain selvitetty mahdollisuutta palauttaa määräajat (NOU 2020:14). Komitea päätyi ehdottomaan, että kumoamiskanne tulisi nostaa vuoden kuluessa siitä, kun epäilys vanhemmuudesta on syntynyt. Isyysolettaman tai tunnustamisen nojalla määräytynyt isyys kumoutuu myös, jos toinen mies tunnustaa isyyden. Lapsen äidin ja oikeudellisen isän tulee tällöin hyväksyä tunnustaminen kirjallisesti. Tällainen tunnustaminen voidaan hyväksyä ainoastaan, jos työ- ja hyvinvointivirasto pitää todennäköisenä, että toinen mies on lapsen isä ja asia vahvistetaan DNA-tutkimuksilla. Isyysasian tuomioistuinkäsittelyssä asianosaisia ovat lapsi, äiti ja jokainen mies, joka voi olla lapsen isä. Siinä tapauksessa, että ilmenee uutta tietoa, joka antaa viitteitä siitä, että joku muu voi olla lapsen isä, tuomioistuin voi haastaa hänetkin osapuoleksi asian käsittelyyn.

Lahden Lastenvalvoja


Tanskassa isyydestä ja äitiydestä säädetään lapsilaissa (børnelov). Lain mukaan isyys määräytyy 1) isyysolettaman perusteella, 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Tanskassa ei ole yleistä säännöstä äitiyden määräytymisestä. Lain mukaan kuitenkin nainen, jolle on annettu hedelmöityshoitoa ja joka sen seurauksena synnyttää lapsen, on lapsen äiti. Lain mukaan sopimus siitä, että äiti luovuttaa lapsen toiselle synnytyksen jälkeen, on pätemätön. Lapsen äidin aviopuolisoa, rekisteröityä parisuhdekumppania tai muuta kumppania pidetään lapsen isänä tai toisena äitinä (medmor), jos tämä on antanut suostumuksensa terveydenhuollon ammattihenkilön antamaan hedelmöityshoitoon ja lapsen katsotaan syntyneen tuon hoidon tuloksena. Luovuttajaa pidetään kuitenkin lapsen isänä, jos edellä tarkoitetussa tilanteessa 1) äidin aviopuoliso, parisuhdekumppani tai avopuoliso on nainen, 2) siittiöt luovuttanut mies on henkilöitävissä ja 3) hän on kirjallisesti selittänyt olevansa lapsen isä. Edellä mainittua säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos edellä mainitut kolme osapuolta ovat yhdessä sopineet siitä, että lapsen äidin naispuolinen kumppani on lapsen toinen äiti.

Avioero Neuvonta


Jos lapsen äiti ei ollut avioliitossa lapsen syntymän hetkellä, voidaan isyys rekisteröidä lapsen syntymän rekisteröinnin yhteydessä, jos mies yhdessä äidin kanssa ilmoittaa kirjallisesti, että he ottavat yhdessä vastuun lapsen huolenpidosta. Isyyden rekisteröinti huolenpitoilmoituksella ei ole kuitenkaan mahdollista, jos äiti on ollut lapsen syntymää edeltäneen 10 kuukauden aikana avioliitossa toisen miehen kanssa. Ilmoitus on mahdollista tehdä sähköisesti suoraan väestörekisteriin (personregistret) 14 vuorokauden sisällä lapsen syntymästä. Isyys voidaan tunnustaa henkilökohtaisesti kirjallisesti tietyin edellytyksin myös tämän jälkeen. Isyyden selvittämisen hoitaa perheoikeuskeskus (familieretshuset), joka voi toimia asiassa omasta aloitteestaan tai asianosaisen aloitteesta. Viranomaisella on velvollisuus aloittaa isyyden selvittäminen tai sen selvittäminen, voidaanko lapselle vahvistaa toinen äiti, jos isyys ei ole määräytynyt lapsen syntymän yhteydessä eikä kukaan ole nostanut kannetta isyyden vahvistamiseksi. Toinen äitiys voidaan tunnustaa sähköisesti perheoikeuskeskukselle, jos tunnustajaäiti on avioliitossa synnyttäneen äidin kanssa. Muussa tapauksessa toinen äitiys tunnustetaan henkilökohtaisesti. Toinen äitiys voidaan vahvistaa myös tuomioistuimessa.