Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tilanteessa, jossa kumoamiskanne on pantu vireille laissa asetetun määräajan jälkeen, kantajalla olisi nykyistä enemmän aikaa sen arvioimiseen, nostaako hän kumoamiskanteen määräajan umpeutumisen jälkeen ilmaantuneiden painavien seikkojen vuoksi vai ei. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hänen edellytetään nostavan kanne viipymättä sen jälkeen, kun este kumoamiskanteen nostamiselle on poistunut. Esityksen mukaan kantajalla olisi yksi vuosi aikaa päättää kanteen nostamisesta sen jälkeen, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi. Lisäksi syyn painavuutta koskevaa edellytystä ehdotetaan hieman laskettavaksi. Lisäksi ehdotetaan erillistä säännöstä lapsen mielipiteen selvittämisestä lapsen etua arvioitaessa. Säännöksen yhteydessä ehdotetaan säädettäväksi myös lapsen kuulemisesta tuomioistuinkäsittelyssä.
Lapsen edun vuoksi vanhemmuuden kumoamiskanteen kahden vuoden määräajasta ei ehdoteta luovuttavaksi. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 8 artiklan mukaan lapsen oikeutta henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen, nimeen ja sukulaisuussuhteisiin tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Tämän voidaan katsoa johtavan myös siihen, että alaikäisen lapsen sukulaisuussuhteita ei tulisi muuttaa tai kumota liian kepeästi ilman, että yksittäistapauksessa tulee arvioiduksi myös lapsen etu. Toisaalta ehdotukset kumoamiskanteen tekemiseen oikeutettujen henkilöiden henkilöpiirin laajentamisesta ja kantajalle annettavasta vuoden määräajasta kanteen nostamiselle sen jälkeen, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi, ottavat huomioon myös oikeudellisen vanhemman olosuhteet ja mahdollistavat vanhemmuuden kumoamisen nykyistä joustavammin. Muutos saattaa lisätä nykytilanteeseen verrattuna hieman kumoamiskanteiden lukumäärää. Lapsen etu puoltaa näissäkin tilanteissa sitä, että kantajalle on asetettu aikaan sidottu toimintavelvoite ja että vanhemmuuskysymys ratkaistaan mahdollisimman pian ilman, että epäselvä tilanne pitkittyy.
Voimassa olevan isyyslain aikana on ilmennyt tilanteita, joissa vanhemmilla on saattanut olla pitkään tiedossa, että lapsen oikeudellinen isä ei ole lapsen biologinen vanhempi. Isyyden kumoamisen mahdollisuuksia on kuitenkin alettu selvittää vasta vanhempien eron tai muun elämäntilanteen muutoksen tai riidan yhteydessä. Tätä voidaan pitää lapsen edun kannalta ongelmallisena. On lapsen etu, ettei vanhemmuutta kumota yksin siitä syystä, että vanhempien elämäntilanne muuttuu. Vanhemmuuden kumoaminen johtaa siihen, että lapsi menettää toisen oikeudellisen vanhempansa, ja muutos on lähtökohtaisesti lapsen kannalta sitä dramaattisempi, mitä kauemmin lapsi on ehtinyt pitää henkilöä vanhempanaan. Muutokset vanhemmuussuhteissa voivat vahingoittaa lapsen kehitystä ja lapsen oikeutta vakaisiin perhesuhteisiin. Kaikissa tapauksissa lapselle ei myöskään saada vahvistettua kumotun vanhemmuuden tilalle uutta vanhempaa. Tällä on oikeudellisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia lapsen asemaan. Vanhemmuuden kumoaminen lakkauttaa lapsen oikeuden saada elatusta ja lapsi menettää myös kumottuun sukuasemaan perustuvan perintöoikeutensa. Samalla se vaarantaa sen sosiaalisen vanhemmuuden, joka on syntynyt vanhemman ja lapsen välille.
Tilanne voi olla kuitenkin eri esimerkiksi silloin, kun geneettiseen polveutumiseen perustumattoman oikeudellisen vanhemman ja lapsen välille ei ole koskaan syntynytkään sellaista vanhempi-lapsisuhdetta, jota on perusteltua suojata, tai oikeudellinen vanhemmuus on esteenä sosiaalisesti merkityksellisen ja geneettiseen polveutumiseen perustuvan vanhemmuussuhteen luomiselle toisaalla. Tällaisessa tilanteessa voi olla perusteltua määrätä alaikäiselle lapselle edunvalvoja, joka voi nostaa vanhemmuuden kumoamiskanteen lapsen puolesta. Lapsen etu tuossa yksittäisessä tilanteessa arvioidaan tällöin edunvalvojan määräämisen yhteydessä tuomioistuimessa. Lapsen kanneoikeuden käyttämistä ja edunvalvojan määräämistä koskeva sääntely ehdotetaan säilytettäväksi tältä osin nykyisellään. Lapsen omaa kanneoikeutta käyttäen nostetulle isyyden tai äitiyden kumoamista koskevalle kanteelle ei ole asetettu määräaikaa.
Esityksessä ehdotetaan, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseessä olisi aiemmin vallinneen mahdollisuuden palauttaminen naisparien yhteisen vanhemmuuden vaihtoehdoksi. Valinnalla on ratkaiseva merkitys tulevan lapsen vanhemmuuden vahvistamiseen, koska jos lapselle voidaan vahvistaa isä, lapselle ei voida vahvistaa toista äitiä. Toisin sanoen, jos alkio on muodostettu sellaisia siittiöitä käyttäen, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, naisparin yhdessä saaman hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani siitä huolimatta, että kumppani on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoon.
Voidaan pitää perusteltuna, että naisparilla tulisi olla mahdollisuus valita, vahvistetaanko siittiöiden luovuttaja eli lapsen biologinen isä lapsen oikeudelliseksi isäksi vai vahvistetaanko lapsen synnyttäneen äidin kumppani oikeudelliseksi äidiksi. Tämä tukisi lapsen oikeutta tuntea alkuperänsä eikä toisaalta muuttaisi voimassa olevan lain lähtökohtaa siitä, että lapsella voi olla enintään kaksi oikeudellista vanhempaa.
Ehdotuksen toteuttaminen edellyttää sähköisen asioinnin mahdollistamista neuvoloiden ja Digi- ja väestötietoviraston välillä vanhemmuusasioissa. Ehdotukseen sisältyvät sähköiset palvelut edistävät valtion palveluiden digitalisoimista yli hallinto- ja toimialarajojen. Merkittävimmät vaikutukset valtion talouteen koituvat sähköisen vanhemmuuden tunnustamisen tietojärjestelmän luomisesta. Ehdotettu malli pitäisi sisällään verkkolomakepalvelun ja QR-koodijärjestelmän, jolla skannatut allekirjoituslomakkeet yhdistetään verkkolomaketietoihin Digi- ja väestötietovirastossa ennen vanhemmuuden vahvistamista. Lisäksi malliin rakennettaisiin numeropohjaiseen linkitykseen perustuva ratkaisu QR-koodiratkaisun rinnalle muun muassa teknisiä toimintahäiriötilanteita varten. Tästä koituu Digi- ja väestötietoviraston laatiman kustannusarvion mukaan noin 590 000 euron kertakustannus vuonna 2022 ja 15 000 euron vuosittainen käyttöpalvelukustannus vuodesta 2022 alkaen. Vanhemmuuden tunnustamisen säädösperustaa koskevan merkinnän lisäämisestä väestötietojärjestelmään aiheutuu Digi- ja väestötietoviraston arvion mukaan lisäksi noin 20 000 euron suuruinen kertakustannus vuonna 2022. Edellä arvioidut kustannukset kohdistuvat valtiovarainministeriön hallinnonalalle momentille 28. 30. 03. Digi- ja väestötietoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v).