Lastenvalvoja

Seinäjoen Lastenvalvoja

Elatusavun Määräytyminen


Vanhemmuuslain 67 §:n 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ennakkotunnustamisrekisterissä käsiteltävistä tiedoista. Tunnustamisen vastaanottanut neuvolan terveydenhoitaja tai kätilö taikka lastenvalvoja saa tallentaa tunnustajan ja tunnustamisen hyväksyjän nimen, henkilötunnuksen, tiedon asiakirjasta, josta henkilöllisyys on todettu, puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen, kotikunnan, tunnustamislausuman tai hyväksymislausuman, hyväksyjän siviilisäädyn sekä syntyvien lasten arvioidun lukumäärän ja lapsen arvioidun syntymäajan. Lisäksi hän tallentaa rekisteriin mahdollisesta hedelmöityshoitotodistuksesta ilmenevät tiedot, oman nimensä, tehtävänimikkeensä, yhteystietonsa sekä työnantajansa nimen. Rekisteriin voidaan lisäksi tallentaa myös sellaisia muita välttämättömiä tunnustamistapahtumaa tai sen osapuolia koskevia tietoja, jotka eivät ole salassa pidettäviä, kuten asiankäsittelyjärjestelmään kirjattavia loki- ja tapahtumatietoja.


Tiedonsaantioikeuksista ehdotetaan säädettäväksi vanhemmuuslain 67 §:n 4 momentissa. Sen mukaan tiedonsaantiin sovelletaan ensisijaisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia, jonka lisäksi Digi- ja väestötietovirastolla, Ahvenanmaan valtionvirastolla ja sosiaalihuollon viranomaisella on oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä saada lapsen vanhemmuuden selvittämiseen tai vahvistamiseen liittyvien tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät tiedot ennakkotunnustamisrekisteristä. Momentin säännöskohtaisissa perusteluissa on erikseen perusteltu kunkin mainitun viranomaisen oikeus tiedonsaantiin ennakkotunnustamisrekisterissä oleviin tietoihin.

Lastenvalvoja Turku Soittoaika


Ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa olevan yleisen edun mukainen ja ehdotetut käsittelyä tarkasti määrittävät säännökset huomioon ottaen oikeasuhtainen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden siten kuin tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään. Sääntelyssä on otettu huomioon myös julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettu lainsäädäntö ja Suomen perustuslaki.

Lastenvalvoja Ajanvaraus


Ehdotetun 67 §:n mukaiset ennakkotunnustamisrekisterin tiedonluovutukset toteutettaisiin tiedonsaantioikeutettujen Digi- ja väestötietovirastolle tekemillä tietopyynnöillä ja niihin annettavilla manuaalisesti ja yksittäin toteutettavilla tietojenluovutuksilla. Sääntelykohteen alueelle ei ehdoteta tiedonhallintalaissa tarkoitettuja teknisiä käyttöyhteyttä koskevia säännöksiä. Tietoja luovutettaisiin vain viranomaisille ja julkista hallintotehtävää hoitaville tahoille, joten luovutustavat voivat perustua yleislainsäädäntöön.

Tuettu Tapaaminen


Lainvalmisteluhankkeen luonteesta isyys- ja äitiyslakien teknisluonteisena yhdistämisenä johtuu, että isoihin periaatteellisiin ja laajakantoisiin muutoksiin ei ole ryhdytty. Nyt esitetyt muutosehdotukset ovat pääasiassa lakien soveltamiskäytännössä todettuja tarpeellisia menettelyllisiä tai muutoin teknisiä muutoksia.

Lahden Lastenvalvoja


Esitystä valmisteltaessa on otettu huomioon myös eräiden sidosryhmien ehdotus useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman mallista sekä äitiys- ja isyys-nimikkeistä luopumisesta siten, että vanhemmuus kirjattaisiin yhtenä vanhemmuutena väestötietojärjestelmään. Näin mittavan muutoksen tarkoituksenmukaisuuden tarkempaa arviointia ja toteuttamista tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole pidetty mahdollisena. Ehdotusten toteuttaminen edellyttäisi vanhemmuuslain periaatteellista uudelleentarkastelua ja perheoikeudellisten peruslähtökohtien muuttamista. Erityisesti useamman oikeudellisen vanhemman mallilla olisi laajoja vaikutuksia myös muun muassa verotus- ja etuusjärjestelmään tavalla, jonka taloudelliset ja lainsäädäntövaikutukset olisivat niin mittavat, että niiden tarkempaan arviointiin ei ole tässä yhteydessä katsottu olevan mahdollista ryhtyä. Myös äitiys- ja isyys-käsitteistä luopuminen kokonaan edellyttäisi varsin lukuisia tarkistuksia muualle lainsäädäntöön. Vaikka pääosa näistä olisi teknisluonteisia, osa edellyttäisi myös sisällöllistä uudelleenarviointia. Lisäksi on arvioitu, että vanhemmuutta koskevien merkintöjen muuttamista vastaamaan muutettua sukupuolta on tarkoituksenmukaisinta selvittää ja toteuttaa translain uudistamisen yhteydessä. Hanke on valmisteltavana sosiaali- ja terveysministeriössä.

Avioero Neuvonta


Esitystä valmisteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen sekä menettelyiden sujuvoittamiseen ja sähköistämiseen. Tätä tavoitetta vasten on pohdittu erilaisia malleja vanhemmuuden tunnustamiseen ja ennakkotunnustamisasiakirjojen siirtoon äitiysneuvoloista Digi- ja väestötietovirastoon.