Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle aluehallintovirasto on myöntänyt laissa tarkoitetun toimiluvan. Toimilupaa ei kuitenkaan vaadita satunnaiseen perintätoimintaan, jos perintä toimintaa ei ole markkinoitu. Toimilupaa ei myöskään vaadita muun ohella asianajajan tai hänen apulaisensa harjoittamaan perintä toimintaan.
Ehdotetussa muodossa uudistuksen ei voi da arvioida vähentävän kilpailua asianajo alalla ainakaan merkittävästi. Ehdotetun luvan saamisen edellytykset olisivat siinä määrin väljät, etteivät ne juurikaan estäisi alalle pääsyä. Luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille aiheutuvat kustannukset olisivat myös niin pieniä, etteivät ne estäisi vähäistä laajempaa asianajotoimintaa. Järjestelmä kuitenkin aiheuttaisi pienen kynnyksen, joka saattaisi karsia toiminnan ulkopuolelle sellaisia lakimiehiä, jotka mahdollisesti sivutoimisesti hoitavat vuosittain joitakin oikeuden käyntiasioita. Tällä ei kuitenkaan ole yleisen kilpailutilanteen kannalta juuri merkitystä.
Oikeudenkäymiskaarta muutettaisiin siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana voisi yleisissä tuomioistuimissa yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeus avustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Julkisesta oikeusavusta säädetään oikeus apulaissa (257/2002) ja valtion oikeusapu toimistoista annetussa laissa (258/2002) sekä niiden perusteella annetuissa asetuksissa. Oikeusapua voidaan antaa sekä tuomioistuimissa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.
Asiamiehen laadukas työskentely helpottaa tuomioistuimen ja syyttäjän työtä sekä tekee oikeudenhoitoa sujuvammaksi ja nopeammaksi. Ammattitaitoinen ja eettinen asia mies vaikuttaa siihenkin, mitä asioita tuomio istuimiin ylipäätään viedään. Heikkolaatuinen asianajo saattaa tarpeettomasti kuluttaa voimavaroja ja kasvattaa oikeudenkäyntien kustannuksia.
Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.
Kuluttajan suojalaki (38/1978) koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeillä tarkoitetaan myös palveluksia. Elinkeinonharjoittaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi taikka yksityiseksi tai julkiseksi oikeushenkilöksi, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittavaksi. Kuluttaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elin keinotoimintaa varten.
Asianajajista annettuun lakiin ja valtion oikeusaputoimistoista annettuun lakiin tehtäisiin uudesta lupajärjestelmästä johtuvat muutokset. Valvontalautakunnan riippumattomuutta ja toiminnallista erillisyyttä suhteessa Suomen Asianajajaliittoon vahvistettaisiin. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin yhdellä jaostolla, ja lautakuntaan otettaisiin jäseniksi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia.
Hallintolainkäytössä asiamiehen kelpoisuusehdot ovat asioiden laadun vuoksi yleistä lainkäyttöä väljemmät siten, ettei oikeustie teellistä koulutusta edellytetä (hallintolain käyttölain 20 §). Näitä hallintolainkäyttölain kelpoisuusehtoja sovelletaan myös lastensuojelua koskevissa asioissa (lastensuojelulain 82 §).
Edellytyksenä muun kuin lakimiesasiamiehen käyttämiselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa summaarisessa asiassa on vielä, että kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Jos tällainen summaarinen asia tai hakemusasia oikeuskäsittelyn yhteydessä muuttuu riitaiseksi, muuttuu myös oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimus lakimies vaatimukseksi.
Jos lähdetään siitä, että Asianajajaliitolle valvonnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin Asianajajaliiton jäsenten (noin 1 900 jäsentä) ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajien kesken (noin 1 000 lakimiestä) heiltä perittävällä yhtä suurella maksulla, mainitun maksun suuruus olisi edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettuna runsaat 210 euroa vuodessa.
Jos ehdotetun yhden vuoden siirtymäkauden aikana lupaa hakisi arviolta noin 1 000 lakimiestä (noin 400 asianajotoimistojen avustavaa lakimiestä ja noin 600 muuta lakimiestä), niin hakemusmaksun ollessa 300—320 euroa hakemusmaksuina kertyisi yhteensä noin 300 000 euroa. Kun osa hakemuksista ratkaistaisiin kuitenkin vasta vuoden siirtymäkauden jo päätyttyä seuraavan vuoden puolella, mainittu yhteensä noin 300 000 euron maksukertymä jakaantuisi kahdelle vuodelle. Keskimäärin kyseisinä kahtena vuotena hakemusmaksuina kertyisi 150 000 euroa vuodessa. Myöhempien vuosien osalta voidaan arvioida, että vuositasolla noin 100 lakimiestä hakisi lupaa, jolloin hakemusmaksuista kertyisi noin 30 000 euroa vuodessa.
Elinkeinoelämän tai edunvalvontajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten tarjoamista oikeudenkäyntiasiamiespalveluista ei ole saatavissa tilastotietoja.
oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaan liittyvä toimintaympäristö eli tuomioistuimet sekä rikosasioissa asiamiesten vastapuolena toimiva syyttäjälaitos on uudistettu 1990 luvulla ja 2000luvun alussa. Nämä uudistukset edellyttävät myös oikeudenkäyntiasia miehiä, heille asetettavia vaatimuksia sekä heidän toimintaansa koskevien säännösten tarkastelua.
Avustajapakko otettaisiin käyttöön ylimääräisessä muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa.
Oikeudenkäyntiasiamiehinä toimii myös erilaisten liikeyritysten, joiden pääasiallisena toimialana on muu kuin oikeudellisten palvelujen tarjonta, palveluksessa olevia lakimiehiä. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta ovat vakuutuslaitosten palveluksessa olevat lakimiehet, jotka usein hoitavat vakuutuslaitoksen myöntämiin vakuutuksiin perustuvia riitoja vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan välillä. Myös julkisyhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet hoitavat jossain määrin työnantajaansa liittyviä oikeudenkäynti asioita.
Perustettavasta uudesta oikeudenkäynti avustajalautakunnasta, joka myöntäisi ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeuden käyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitetun luvan sekä päättäisi luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä, aiheutuisi kustannuksia nykyiseen verrattuna. Nämä kustannukset esitetään kuitenkin katettavaksi luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta perittävillä hakemus ja valvontamaksuilla.
Siitä, mikä edellä tässä jaksossa kuvattujen eri palveluntarjoajaryhmien osuus on erilaisista oikeudenkäyntiasiamiestehtävistä, ei ole saatavissa täsmällistä tilastotietoa. Erilaisia hajanaisia tilasto ja tutkimustietoja asiamiehistä tuomioistuinasioissa on kuitenkin saa tavissa. Näitä tietoja on selostettu työryhmä mietinnössä ”Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta”