Ositussopimus

Ositussopimus Avoero

Itse Tehty Ositussopimus

Asetukset ovat voimassa sellaisinaan eikä niitä saa selittää tai täsmentää kansallisella sääntelyllä. Eräät asetuksen soveltamista koskevat kysymykset on kuitenkin jätetty kansallisesti ratkaistaviksi. Ehdotetussa laissa kansainvälisten parien varallisuussuhteita koskevien Euroopan unionin neuvoston asetusten soveltamisesta annetaan ne säännökset, joita asetusten soveltaminen Suomessa edellyttää.

Asetusten sovellettavaa lakia koskevia säännöksiä ei tarvitse soveltaa jäsenvaltion sisäisessä lainvalinnassa (35 artiklat). Tällä tarkoitetaan tapauksia, joissa jäsenvaltioon kuuluu useita sellaisia alueellisia yksiköitä, joilla on omat aviovarallisuussuhteita ja rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevat oikeussääntönsä, ja joudutaan ratkaisemaan, minkä alueellisen yksikön lakia on sovellettava. Tämä kysymys ratkaistaan ensisijaisesti kyseisen jäsenvaltion sisäisten lainvalintasääntöjen nojalla. Asetusten 33 ja 34 artikloissa on kuitenkin osoitettu, miten sovellettava laki määräytyy, jos sisäisiä lainvalintasääntöjä ei ole.

Asetuksen 22 artikla koskee rekisteröidyn parisuhteen osapuolten tai tulevien osapuolten oikeutta päättää parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavasta laista sopimuksella. Sovellettavaksi voidaan kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan valita vain sellaisen valtion laki, jossa rekisteröidyn parisuhteen instituutioon liitetään varallisuusoikeudellisia vaikutuksia. Lisäksi lain tulee olla joko sen valtion laki, jossa kummallakin tai jommallakummalla osapuolella on asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä (a kohta), tai jonka kansalainen jompikumpi tuolloin on (b kohta) taikka sen valtion laki, jonka lain mukaisesti parisuhde on rekisteröity (c kohta). Viimeksi mainitun vaihtoehdon avulla, jota ei ole aviovarallisuusasetuksessa, on pyritty huolehtimaan siitä, että kaikissa tapauksissa on olemassa ainakin yhden valtion laki, jonka soveltamisesta osapuolet voivat sopia.

Samalla tavoin kuin aviovarallisuusasetuksessa myös parisuhdevarallisuusasetuksessa on pyritty täsmentämään asetuksen soveltamisalaa luettelemalla asiaryhmiä, jotka eivät kuulu asetuksen alaan (1 artikla 2 kohta). Rajaukset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa, minkä vuoksi niitä ei tässä selosteta uudelleen.

Jos asia on edellä mainitulla perusteella jätetty tutkimatta, asianosaiset voivat asetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan sopia toimivallan siirtämisestä toisen jäsenvaltion tuomioistuimelle 7 artiklan mukaisesti. Viittaus 7 artiklaan tarkoittanee sitä, että tuomioistuimen, jonka toimivallasta sovitaan, tulee olla joko sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka lakia aviovarallisuussuhteeseen sovelletaan, tai jossa avioliitto solmittiin. Jos tällaista sopimusta ei tehdä, toimivaltainen on asetuksen 9 artiklan 2 kohdan toisen kappaleen mukaan mikä tahansa muun jäsenvaltion tuomioistuin, jolla on toimivalta 6 tai 8 artiklan nojalla tai sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa avioliitto solmittiin. Toimivalta on tässä tapauksessa rinnakkainen; jos yhtä useampi jäsenvaltio on toimivaltainen, asia voidaan viedä minkä tahansa toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimeen.

Pohjoismaisia sopimuksia voidaan sitä vastoin soveltaa asetuksen estämättä, jos kysymys on muusta kuin Suomen ja Ruotsin välisestä suhteesta. Pohjoismaiset sopimukset tulevat siten asetuksen soveltamisen alettuakin sääntelemään kysymyksiä, jotka koskevat Islannissa, Norjassa tai Tanskassa avioliiton varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevan päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanoa, sillä kolmansissa valtioissa annettujen päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano jäävät asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Pohjoismaisten sopimusten määräyksiä toimivallasta ja sovellettavasta laista voidaan lisäksi vastaisuudessakin soveltaa Suomessa aviopuolisoihin, joilla ei kansalaisuuden, asuinpaikan eikä omaisuuden sijainnin osalta ole mitään liittymää Ruotsiin. Kysymykseen, millainen liittymä Ruotsiin riittää tekemään ratkaistavasta kysymyksestä Suomen ja Ruotsin välisen ja siten asetuksen piiriin kuuluvan ei kuitenkaan ole selvää vastausta. Pohjoismaisten sopimusten soveltamisala muuttuu siten asetuksen soveltamisen alettua epäselväksi, jollei sopimuksia muuteta.

Ositussopimus Isännöitsijä

Asiantilan korjaamiseksi komissio antoi vuonna 2011 kaksi asetusehdotusta, joista toinen koski avioparien ja toinen rekisteröityjen parien varallisuussuhteisiin liittyviä kansainvälisyksityisoikeudellisia kysymyksiä. Niitä koskevissa neuvotteluissa kävi vähitellen ilmi, ettei asetusten hyväksymiseen vaadittavaa yksimielisyyttä voida saavuttaa. Tämän vuoksi 17 jäsenvaltiota, joiden joukossa oli Suomi, esitti komissiolle pyynnön tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta tähän halukkaiden jäsenvaltioiden kesken kansainvälisten parisuhteiden alalla.

Pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklan mukaan sopimusvaltion tuomioistuin voi puolisoiden asumus- tai avioeroa koskevan vaatimuksen yhteydessä tutkia muun muassa ositusta ja yhteiselämän väliaikaista lopettamista koskevia kysymyksiä. Toimivaltainen tuomioistuin määräytyy tällöin konvention 7 artiklan nojalla. Tällaisen ratkaisun tunnustamisesta määrätään pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artiklassa. Sen mukaan jossakin sopimusvaltiossa muun muassa konvention 7 tai 8 artiklan nojalla annettu lainvoimainen tuomio on voimassa muissa sopimusvaltioissa ilman eri vahvistusta ja ilman että ratkaisun oikeellisuutta tai viranomaisen toimivaltaa tutkitaan. Tunnustamismenettelyä voidaan tässä tapauksessa pitää yksinkertaistettuna ja nopeutettuna asetuksessa säädettyyn menettelyyn nähden, koska avioliittokonventiossa ei ole perusteita, joiden nojalla tunnustamisesta voidaan kieltäytyä.

Asetuksessa ei suoraan säädetä siitä, milloin hakemus aviovarallisuusstatuutin vaihtamisesta voidaan tehdä asetuksen 26 artiklan 3 kohdan nojalla. Säännöksessä käytetty sanonta ”viimeinen yhteinen asuinpaikka” viittaa siihen, että tässä kohden on ajateltu tilanteita, joissa puolisoiden yhteiselämä on lakannut. Päätelmä ei kuitenkaan ole luotettava, sillä kaikki kieliversiot eivät ole yhtäpitäviä. Esimerkiksi ruotsinkielisessä kieliversiossa käytetty sanonta ”sin senaste gemensamma hemvist” ei tarkoita viimeistä vaan viimeisintä yhteistä asuinpaikkaa. Puolisolla voi olla oikeudellinen intressi saada jo avioliiton aikana selvyys siihen, kumman valtion lakia aviovarallisuusstatuuttina on sovellettava. Sen vuoksi säännös lienee ymmärrettävä niin, että toimivaltaisen tuomioistuimen on tutkittava vaatimus siitä riippumatta, millaisessa tilassa avioliitto on ajankohtana, jolloin asia saatetaan vireille.

Ositussopimus Avoero

Ositussopimus Kuolinpesä Pdf

Jotta ne, joita asetukset koskettavat, voisivat saada tarpeelliset tiedot asetuksiin liittyvistä kansallisista laeista ja menettelyistä, jäsenvaltioille on asetettu velvollisuus antaa niistä tietoja komissiolle ja pitää annetut tiedot ajan tasalla. Komissiolla on puolestaan velvollisuus saattaa tiedot yleisesti saataville, lähinnä siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston kautta.

Asetuksen 8 artikla koskee toimivaltaa vastaajan saapuville tulon perusteella. Samalla tavoin kuin aviovarallisuusasetuksen 8 artiklan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka lakia rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin on sovellettava, on toimivaltainen, jos vastaaja vastaa siellä kiistämättä toimivaltaa. Eroavuus aviovarallisuusasetukseen on sitä vastoin siinä, että vastaajan saapuville tulo synnyttää toimivallan silloinkin, kun parisuhteen purkamista koskeva asia on vireillä toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ja riippumatta siitä, millainen liittymä osapuolilla on viimeksi mainittuun valtioon. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolilla on siten aviopuolisoita jossakin määrin paremmat mahdollisuudet määrätä siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa riita ratkaistaan.

Suomi voi siten asetuksen sijasta jatkaa mainittujen konventioiden soveltamista Ruotsissa tehtyjen päätösten tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon, jos konventioissa määrätty menettely on asetuksessa säädettyyn nähden yksinkertaistettu ja nopeutettu. Se, missä laajuudessa pohjoismaisia konventioita voidaan soveltaa, edellyttää siten menettelyjen vertaamista toisiinsa.

Ositussopimus Kiinteistö

Kun oikeusviranomainen on päättänyt, että puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin on sovellettava toisen valtion kuin puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakia, tuon toisen valtion lakia sovelletaan avioliiton solmimisesta lähtien, paitsi jos toinen puolisoista ei suostu tähän. Kumpikin puoliso voi siten toisistaan riippumatta estää aviovarallisuusstatuutin taannehtivan vaihtumisen avioliiton alusta pitäen. Tässä tapauksessa tuon toisen lain vaikutus alkaa siitä, kun viimeinen yhteinen asuinpaikka oli perustettu tuohon valtioon, joten muutos on tällöinkin taannehtiva (26 artiklan 3 kohdan toinen alakohta). Kolmansien osapuolien oikeudet, jotka perustuvat puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakiin, on turvattu säätämällä, että tuon toisen valtion lain soveltaminen ei saa vaikuttaa haitallisesti mainittuihin oikeuksiin (26 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta).

Aviovarallisuusasetuksen 9 artikla on kirjoitettu ikään kuin tuomioistuin voisi harkintansa mukaan päättää, tutkitaanko asia, vaikka avioliittoa ei tunnusteta. Jos asia tulee vireille Suomessa, harkinnanvaraa ei kuitenkaan tavallisesti ole. Jos puolisoiden välistä suhdetta ei avioliittolain säännösten mukaan pidetä pätevänä avioliittona, sen perusteella ei myöskään voida esittää aviovarallisuussuhteesta johtuvia vaatimuksia eikä saada niille oikeussuojaa. Vaatimus, joka perustuu osapuolten aviovarallisuussuhteisiin, on tällöin jätettävä tutkimatta. Jos avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaan pätemättömäänkin avioliittoon liittyy varallisuusoikeudellisia vaikutuksia, niitä koskeva vaatimus voitaneen asetuksen nojalla kuitenkin tutkia, vaikka avioliittoa ei tunnusteta.

Jos puolisot myöhemmin haluavat vaihtaa aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavaa lakia eli aviovarallisuusstatuuttia sopimalla asiasta uudelleen, heillä on käytettävissään samat vaihtoehdot. Aviovarallisuusstatuutin vaihtaminen vaikuttaa pääsäännön mukaan ainoastaan vastaisuudessa. Näin voi syntyä vaikeasti arvioitavia tilanteita, joissa avioliiton varallisuussuhteisiin joudutaan soveltamaan yhtä useampaa aviovarallisuusstatuuttia. Puolisot voivat kuitenkin estää tällaisten tilanteiden syntymisen sopimalla siitä, että uutta aviovarallisuusstatuuttia sovelletaan taannehtivasti. Kolmansien osapuolten suojasta statuutin taannehtivasta vaihtumisesta aiheutuvia haittoja vastaan säädetään artiklan 3 kohdassa. Sen mukaan sovellettavan lain taannehtiva vaihtaminen ei saa vaikuttaa haitallisesti aiemmin sovellettuun lakiin perustuviin kolmansien oikeuksiin.

Ositussopimus Maistraatti

Eroavuuksista on huomion arvoinen asetusten 17 artiklan 2 kohta. Se koskee tilanteita, joissa eri jäsenvaltioissa on samojen asianosaisten välillä pantu vireille samaa asiaa koskevia kanteita. Tuomioistuin voi tällöin pyytää muita tuomioistuimia, joissa on nostettu kanne samassa asiassa, ilmoittamaan niiden käsiteltävänä olevien kanteiden vireilletulopäivä. Tuomioistuimen, joka saa tällaisen pyynnön, on vastattava pyyntöön viipymättä. Säännös, jonka esikuva on uudessa Bryssel I –asetuksessa ((EU) N:o 1215/2012), helpottaa sen asian ratkaisemista, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa asia on ensiksi pantu vireille.

Asetukset eivät vaikuta sellaisten asetuksen soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä koskevien kahden- tai monenvälisten sopimusten ja yleissopimusten soveltamiseen, joiden osapuolena yksi tai useampi jäsenvaltio oli asetusta annettaessa 24.6.2016 (62 artiklojen 1 kohdat). Asetuksella on kuitenkin jäsenvaltioiden välillä etusija niiden välillä tehtyihin sopimuksiin nähden siltä osin kuin sopimukset koskevat asetuksella säädettyjä asioita (62 artiklojen 2 kohdat).

Avioliittolaissa on myös kansainvälisesti pakottava säännös, joka koskee kolmannen aseman turvaamista. Sitä ei ehdoteta sovellettavaksi asetusten soveltamisen yhteydessä, koska asetuksissa on säännökset, jotka rajoittavat sovellettavan lain vaikutuksia suhteessa kolmansiin (28 artiklat).

Ositussopimus Käteisen Tallettaminen

Oikeusviranomainen ei kuitenkaan voi päättää aviovarallisuusstatuutin vaihtumisesta, jos puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen ennen viimeisen yhteisen asuinpaikkansa perustamista tuohon toiseen valtioon (26 artiklan 3 kohdan neljäs alakohta). Puolisot, jotka pitävät haitallisena sitä, että mahdollisuus aviovarallisuusstatuutin vaihtamiseen oikeusviranomaisen päätöksellä aiheuttaa epävarmuutta heidän aviovarallisuussuhteissaan, voivat siten hälventää epävarmuuden tekemällä avioehtosopimuksen ennen muuttoaan. Säännös on kirjoitettu siten, että mainittuna ajankohtana tehty pätevä avioehtosopimus estää oikeusviranomaisen päätöksellä tehtävän aviovarallisuusstatuutin vaihtamisen sisällöstään riippumatta.

Kun on kysymys Ruotsissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta Suomessa, asetuksella on Suomen ja Ruotsin välillä etusija pohjoismaisiin valtiosopimuksiin nähden. Aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdassa on kuitenkin säännös, joka antaa mahdollisuuden soveltaa pohjoismaisia sopimuksia osittain myös Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa. Sen mukaan asetus ei estä Suomea ja Ruotsia soveltamasta asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä edelleen pohjoismaista avioliittokonventiota, pohjoismaista tuomiokonventiota ja pohjoismaista perintökonventiota siltä osin kuin niissä määrätään aviovarallisuussuhteisiin liittyvissä asioissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksinkertaistetulla ja nopeutetulla menettelyllä.

Asetuksen aineellinen soveltamisala osoitetaan sen 1 artiklassa. Sen mukaan asetusta sovelletaan rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskeviin asioihin. Rekisteröidyllä parisuhteella tarkoitetaan laissa säädettyä kahden henkilön yhteiselämää, jonka rekisteröinti on pakollista kyseisen lain mukaan ja jonka on syntyäkseen täytettävä kyseisessä laissa edellytetyt muotovaatimukset (3 artikla 1 kohdan a alakohta). Tämä tarkoittanee sitä, että asetusta sovelletaan parisuhteeseen, joka on rekisteröity rekisteröinnin toimittaneen valtion laissa säädetyt muotovaatimukset täyttävällä tavalla, jos rekisteröinti on kyseisen valtion lain mukaan rekisteröintiin liittyvien oikeusvaikutusten välttämätön edellytys. Asetusta sovelletaan riippumatta siitä, onko parisuhde rekisteröity jäsenvaltiossa vai kolmannessa valtiossa. Asetusta ei sitä vastoin sovelleta avoliittoihin eli pareihin, jonka osapuolet elävät yhdessä ilman suhteen rekisteröintiä.