Hyvä Asianajaja Vaasa

Lakimies Raahe

Luvan Saanut Oikeudenkäyntiavustaja


Oikeudenkäyntimenettelyä hallintotuomio istuimissa sääntelevän hallintolainkäyttölain


Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.

Asianajaja Tutkinto


Koulutusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon suorittaminen. Näiden tutkintojen suorittaminen voidaan korvata oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisella ulkomailla, jos henkilö lisäksi on saanut ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta oikeustieteen kandidaatin tai oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään ja suorittanut mahdolliset päätöksessä edellytetyt lisävaatimukset.

Lakitoimisto Kotka


Mikäli asianajajan havaitaan menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti, valvontalauta kunnan on määrättävä asianajajalle kurinpidollinen seuraamus, joita ovat lievimmästä ankarimpaan lueteltuina huomautus, varoitus, seuraamusmaksu ja Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen. Seuraamusmaksu, joka suoritetaan Asianajajaliitolle, on vähintään 500 euroa ja enintään 15 000 euroa.

Lakipalvelut Turku




Asianajajamonopoli tarkoittaa, että oikeudenkäynnin asianosaisella on oikeus itse ajaa omaa asiaansa, mutta hän on velvollinen, jos hän haluaa käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä, ottamaan asiamiehekseen asianajajajärjestöön kuuluvan asianajajan. Asianajajamono poli voi olla voimassa kaikissa oikeuden käynneissä tai se voi koskea vain tiettyjä oikeudenkäyntimenettelyjä tai tiettyjä tuomio istuimia tai oikeusasteita.

Asianajajaliitto Jäsenet





Siitä, mikä edellä tässä jaksossa kuvattujen eri palveluntarjoajaryhmien osuus on erilaisista oikeudenkäyntiasiamiestehtävistä, ei ole saatavissa täsmällistä tilastotietoa. Erilaisia hajanaisia tilasto ja tutkimustietoja asiamiehistä tuomioistuinasioissa on kuitenkin saa tavissa. Näitä tietoja on selostettu työryhmä mietinnössä ”Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta”

Ero Narsistista Ja Lapset


Lain 4 §:ssä määritellään vakavaraisuus niin, että toimiluvan hakijaa pidetään vakavaraisena, jos on ilmeistä, että hakija kykenee vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Toimilupaa haettaessa hakijan on esitettävä todistus siitä, ettei hakijalla ole maksamatta erääntyneitä veroja.