Asianajaja Vaasa

Asianajaja Koulutus

Oikeustieteellinen Yliopisto


Avustajapakko ylimääräisessä muutoksen haussa korkeimmassa oikeudessa voisi vähentää sellaisia hakemuksia, jotka eivät voi menestyä ja joiden tekemistä asianosaisen oikeusturva ei siten edellytä. Lainvoimaisen tuomion purkamista haluavan asianosaisen olisi ensin käännyttävä lainoppineen avustajan puoleen, joka arvioisi hakemuksen tekemisen tarpeellisuuden. Lisäksi asianosainen voisi edelleen esimerkiksi tehdä kantelun ylimmälle laillisuusvalvojalle, joka voisi tarvittaessa tehdä hakemuksen. Silloin, kun hakemuksen tekemiseen on aihetta, lainoppineen avustajan käyttäminen parantaisi hakemuksen laatua. Tämä edistäisi asianosaisen oikeusturvaa ja hakemuksen käsittelemistä korkeimmassa oikeudessa. Uudistus ei siten tosiasiassa heikentäisi asianosaisten oikeus turvaa.

Lakitoimisto Lappeenranta


Asianajajista annetun lain 5 §:n mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa, ja hänen on pidettävä päämiehilleen kuuluvat raha ja muut varat erillään omista varoista. Lain 5 c § kieltää asianajajaa tai hänen apulaistaan luvattomasti ilmaisemasta sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike tai ammattisalaisuutta, josta hän on tehtävässään saanut tiedon. Asianajaja on velvollinen lain perusteella antamaan Asian ajajaliiton hallitukselle ne tiedot, jotka hallitus häneltä valvontaa varten vaatii, sekä hänen on myös sallittava hallituksen määräämän henkilön suorittaa tarkastus hänen toimistossaan, milloin hallitus katsoo sen valvontaa varten tarpeelliseksi.

Asianomistaja Ei Saavu Oikeuteen


Oikeusapu Hinta


Juristi Keskipalkka


Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi mainituissa tehtävissään oikeuskanslerin, maan yleisen asianajajayhdistyksen — toisin sanoen Suomen Asianajajaliiton — yhteydessä toimivan valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen. Luvan saaneelle oikeudenkäynti avustajalle voitaisiin määrätä vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle ja julkiselle oikeusavustajalle. Kurinpidollista seuraamusta koskevista päätöksistä olisi muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimeen.

Paras Asianajaja


Oikeudenkäyntiasiamies


Asianajajista annetun lain 3 § sisältää määräykset niistä edellytyksistä, joilla henkilö, jolla jossakin muussa Euroopan talousalueen valtiossa on asianajajan toimen harjoittamien ammattipätevyys, on hyväksyttävä asian ajajaksi.