Huumausainerikos Asianajaja

Asianajaja Lakimies

Tässä tapauksessa hovioikeus on kumonnut valvontalautakunnan ratkaisun sen vuoksi, ettei ratkaisussa ollut yksilöity niitä salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja, joita A olisi saanut tehtävässään C Oy:n yhtiökokouksen puheenjohtajana. Hovioikeus on katsonut tapaohjeiden 6.3 kohdassa tarkoitetun esteellisyyden edellyttävän nimenomaisesti, että asianajaja on saanut salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluneita tietoja. Oikeuskansleri on katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä ole asetettu tällaista edellytystä. Asiassa on siten arvioitava sitä, miten tapaohjeiden 6.3 kohtaa on tulkittava huomioon ottaen asianajajan oikeussuoja sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset. Ensiksi on kuitenkin arvioitava sitä, mikä merkitys on annettava hovioikeuden ratkaisunsa perusteella keskeisenä pitämälle laillisuusperiaatteelle.

Käräjäoikeus totesi asianajaja A:n myöntäneen esitutkinnassa antamassaan loppulausunnossa kertoneensa T:lle, että S oli väkivallan uhalla saanut rahaa ja että poliisi oli vissiin jollain tavalla seurannut sitä asiaa. Käräjäoikeus katsoi, että asianajaja A:n kertomat seikat olivat kuitenkin perustuneet hänen S:ltä jo ennen vangitsemisoikeudenkäyntiä saamiinsa tietoihin ja asian julkisista tiedoista tekemiinsä päätelmiin. asianajaja A:n kertomat seikat eivät olleet sellaisia, että ne olisivat osoittaneet hänen pyrkineen tahallaan vaikuttamaan esitutkinnan toteuttamiseen taikka että ne olisivat vaikeuttaneet esitutkinnan toteuttamista. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

A:lle ja B:lle on asiassa myönnetty oikeusapua ilman omavastuuosuutta ja määrätty avustajaksi, A:lle asianajaja G ja B:lle asianajaja H. Asianomistajille C:lle ja D:lle on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n nojalla määrätty oikeudenkäyntiavustajaksi asianajaja F.

Avustajien hovioikeudessa esittämistä laskuista ilmenee seuraavaa: asianajaja F on vaatinut hovioikeudessa tekemistään toimenpiteistä palkkiota 110 euron tuntipalkkion mukaan laskettuna myös siltä osin kuin palkkioon oikeuttava työ on tehty ennen 1.1.2014. asianajaja G on vaatinut palkkiota 100 euron tuntipalkkion mukaan niistä toimenpiteistä, jotka on tehty vuonna 2013. asianajaja H on esittänyt kaksi erilaista laskua, joista toisessa on laskutettu vuonna 2013 tehdyistä toimenpiteistä 100 euron ja toisessa 110 euron mukaisesti.

Mainitsemillaan ja muutoin kurinpitolautakunnan päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä

Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden lakiin perustunut salassapitomääräys oli kattanut kaikki salassapidettäviksi määrätyt tiedot, jotka sisältyivät oikeudenkäyntiaineistoon tai olivat tulleet ilmi vangitsemisistunnossa. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut merkitystä sillä, oliko asianajaja A saanut ulkopuoliselle ilmaisemansa tiedot S:ltä tai päättelynsä perusteella jo ennen salassapitomääräyksen antamista, kun asianajaja A olisi saanut ilmaista ulkopuoliselle vain ne seikat, jotka ilmenevät käräjäoikeuden vangitsemispäätöksen julkisesta versiosta. Kun asianajaja A:n ilmaisemat tiedot koskivat käräjäoikeuden salassapitomääräyksen kattamia rikoksen tekotapaa ja poliisin tutkintatoimenpiteitä koskevia seikkoja, hovioikeus katsoi, että asianajaja A:n menettely täytti salassapitorikoksen tunnusmerkistön.

Lastensuojeluun Erikoistunut Asianajaja

Syyttäjä nimesi todisteeksi asianajaja A:n tekemästä salassapitorikoksesta muun ohella syytteessä tarkoitettua puhelinkeskustelua koskevan telekuuntelutallenteen ja asianajaja A:n avustajan esitutkintavaiheessa laatiman kirjallisen loppulausunnon.

Esteettömyysvaatimus suojaa sitä, että asianajaja ei joudu paljastamaan tehtävää hoitaessaan muiden asiakkaiden asianajosalaisuuksia tai rikkomaan omaa salassapito- tai vaitiolovelvollisuuttaan (kommentaari, s. 7). Toimistojäävi suojaa sitä, että edellä mainittu esteettömyysvaatimuksen suojatarkoitus ei joudu koetukselle asianajotoimiston sisällä. Toimistojäävillä on siten olennainen merkitys, että päämies voi luottaa siihen, että hänen asiamiehensä edistää oikeudenkäynnissä vain hänen oikeuttaan ja etujaan ja että päämiehen antamat tiedot eivät kulkeudu vastapuolelle tai tämän asiamiehelle. Oikeudenkäyntiasiamiehen esteellisyys on niin merkittävä puute oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeissa, että esiintymiskiellon määrääminen voidaan perustaa oikeudenkäyntiasiamiehen esteellisyydestä aiheutuvaan sopimattomuuteen.

Asianajaja toimi riita-asiassa yhtiön oikeudenkäyntiasiamiehenä. Yhtiöllä oli samaan aikaan vireillä myös toinen riita-asia, joka perustui osittain samaan tapahtumainkulkuun ja tosiseikastoon, ja jossa yhtiön vastapuolen oikeudenkäyntiasiamiehenä toimi asianajajan kanssa samassa toimistossa työskentelevä toinen asianajaja.

Huumausainerikos Asianajaja

Huostaanotto Asianajaja

Syyttäjä vaati asianajaja A:lle rangaistusta salassapitorikoksesta. Syytteen teonkuvauksen mukaan asianajaja A oli toiminut vangitsemisvaatimuksen istuntokäsittelyssä 19.12.2012 rikoksesta epäillyn S:n avustajana. Käräjäoikeus oli määrännyt istuntokäsittelyn toimitettavaksi yleisön läsnä olematta ja asiassa annetun päätöksen perustelut ja oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi. Lisäksi käräjäoikeus oli määrännyt S:lle yhteydenpitorajoituksen, joka koski kaikkia muita henkilöitä kuin asianajaja A:ta. asianajaja A oli vastoin käräjäoikeuden antamia salassapitomääräyksiä myöhemmin samana päivänä kertonut puhelimitse T:lle vangitsemisvaatimuksen käsittelyn yhteydessä saamansa tiedot tutkittavana olleesta rikoksesta eli sen, että S oli saanut väkivallalla uhaten rahaa eräältä henkilöltä ja että S oli tuolloin ilmeisesti ollut poliisin tarkkailussa.

B ja C, joiden vaatimus asianajaja A:n laskuttaman asianajopalkkion alentamisesta on hylätty Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä annetulla välitystuomiolla, ovat vaatineet tuon tuomion kumoamista tai julistamista mitättömäksi sen vuoksi, että kolmesta välimiehestä kaksi oli ollut puolueettomuuden vaarantavassa suhteessa A:han ja siten esteellisiä toimimaan asiassa välimiehinä.

Huumausainerikos Asianajaja

Korkeimmassa oikeudessa kysymys on siitä, onko X ollut esteellinen toimimaan yhtiön asiamiehenä vuokrasopimusta koskevassa riita-asiassa sen vuoksi, että saman asianajotoimiston toinen asianajaja on samaan aikaan vireillä olleessa toisessa riita-asiassa toiminut yhtiön vastapuolen asiamiehenä. Lisäksi kysymys on siitä, saako tuomioistuin määrätä esiintymiskiellon asiamiehen esteellisyyden perusteella.

Asianajaja, joka oli määrätty osakeyhtiön konkurssissa pesänhoitajaksi, oli aikaisemmin toiminut saman yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja valmistellut yhtiön toista ylimääräistä yhtiökokousta.

Edellä viitatussa ratkaisussa KKO 2011:31 Korkein oikeus katsoi, että jos asianajaja on esteellinen toimimaan pesänjakajana, myös hänen yhtiökumppaninsa ja toimistonsa työntekijät ovat esteellisiä. Myös oikeuskirjallisuudessa on yhdenmukaisesti esitetty, että oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia on tulkittava siten laveasti, että esteellisyys on olemassa, jos saman asianajo- tai lakiasiaintoimiston osakas tai palveluksessa oleva henkilö on asiassa avustanut vastapuolta tai neuvotellut vastapuolen kanssa (Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus I, 1995, s. 308; Dan Frände ym., Prosessioikeus, 2017, s. 463; Antti Jokela, Oikeudenkäynti II, 2012, s. 80)

Asianajaja Kiinteistöasiat

Asianajaja F on vastauksessaan syyttäjän muutoksenhakemukseen muun ohella viitannut oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (389/2002) muutoksiin 31/2004 ja 406/2004 sekä mainitun valtioneuvoston asetuksen kumonneeseen valtioneuvoston asetukseen oikeusavun palkkioperusteista (290/2008), joissa kaikissa on ollut siirtymäsäännös. F on katsonut sen, että vuoden 2014 alusta voimaan tulleeseen muutokseen 820/2013 ei ole otettu siirtymäsäännöstä, merkitsevän sitä, että muutoksen jälkeen annettavissa palkkion määräämistä koskevissa ratkaisuissa on tarkoitettu sovellettavaksi uutta 110 euron palkkiotaksaa myös niiden toimenpiteiden osalta, jotka on tehty ennen asetuksen voimaantuloa. Myös asianajaja G on vastauksessaan vedonnut tähän seikkaan. asianajaja H on tämän käsityksen tueksi korostanut lisäksi mainitun säännösmuutoksen taustalla ollutta pyrkimystä saattaa avustajien palkkiotaso vastaamaan yleistä hinta- ja palkkatason nousua.

Tapaohjeiden 6.3 kohdan sanamuoto ei viittaa pelkkään tietojen saamisen mahdollisuuteen eikä siihen, että jo vaara saada sanottuja tietoja muodostaisi esteellisyyden. Valvonta-asioiden ratkaisukäytännöstä ei toisaalta ole todettavissa ratkaisuja, joissa olisi edellytetty yksilöityä selvitystä asianajajan saamista tiedoista. Riittävänä on pidetty sitä, että asianajaja oli ilmeisesti saanut kantelijan toimeksiannon aikana kantelijan taloudellista asemaa koskevia tietoja, joilla saattoi olla liityntä vireillä olevaan riita-asiaan (valvontakertomus 2013 s. 32), tai että asianajaja oli voinut aikaisemmassa tehtävässään saada tietoonsa sellaisia seikkoja, joilla voi olla merkitystä uuden toimeksiannon hoitamisessa (ratkaisu 7.5.2010), taikka että asianajajan oli pitänyt saada kantelijan toimeksiantoja vuosikausia hoitaessaan sellaisia tietoja, joilla saattoi olla merkitystä tarjotun tehtävän hoitamiselle (täysistuntoratkaisu 23.5.2006).

Korkein oikeus katsoi asianajajaa koskevassa valvonta-asiassa, että tämä oli yhtiökokouksen puheenjohtajana saanut asianajajan salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja, joilla saattoi olla merkitystä pesänhoitajan tehtävän hoitamisen kannalta, ja että tämä oli todennäköisesti saanut asianajajan vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja valmistellessaan toista yhtiökokousta. asianajaja oli siten ollut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden perusteella esteellinen toimimaan pesänhoitajana. Asianajajalle annettiin varoitus.

Huumausainerikos Asianajaja Vantaa

Asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentissa säädetään, että asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Tapaohjeiden 3.4 kohdassa on lausuttu asianajajan salassapitovelvollisuudesta vastaavalla tavalla ja vaitiolovelvollisuudesta, että asianajaja ei saa myöskään luvattomasti ilmaista muita tietoja, joita hän on tehtävää hoitaessaan saanut tietää asiakkaasta ja tämän oloista. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus ovat ajallisesti rajoittamattomia.

Asianajajaliitolla on liiton sääntöjen mukaan alueellisesti määriteltyjä osastoja. Paikallisosastot, vaikka niillä on omat hallituksensa, eivät ole itsenäisiä yhdistyksiä. Asianajajan kuuluminen johonkin paikallisosastoon perustuu suoraan Asianajajaliiton jäsenyyteen siten, että asianajaja kuuluu siihen osastoon, jonka alueella hän pääasiallisesti toimii. Kun sääntöjen mukaan välimiehinä toimii lähtökohtaisesti liiton hallitus, välimiehet kuuluvat jo tämän perusteella johtoelimeen sellaisessa asianajajien yhdistyksessä, jossa riidan osapuolista vain vastaajana oleva asianajaja on jäsenenä. Kuten edellä on todettu, tämän B ja C ovat hyväksyneet viemällä asian välimiesmenettelyyn. Tähän nähden ja ottaen huomioon kyseessä olevan välimiesmenettelyn luonne ja sitä koskevat säännökset pelkästään se seikka, että välimiehet määrätään juuri sen paikallisosaston hallituksesta, johon vastaajakin kuuluu, ei ilman muuta erityistä syytä anna objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta epäillä välimiesten puolueettomuutta. Tällaisena syynä ei voida pitää asumista ja toimimista samalla paikkakunnalla. Nämä seikat eivät merkitse sellaista läheisyyttä tai keskinäistä yhteyttä, että välimiehillä voitaisiin katsoa olevan ratkaistavana olevassa palkkioriita-asiassa valvottavanaan riippumattomuuden tai puolueettomuuden kannalta merkityksellinen yhteinen etu vastaajana olevan asianajajan kanssa.

Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaarissa 31.1.2011 on salassapito- ja vaitiolovelvollisuuteen perustuvan esteellisyyden osalta lausuttu, ettei asianajaja voi ottaa hoitaakseen tehtävää, jossa hänen aikaisemmin muissa tehtävissä saamillaan salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvilla tiedoilla on merkitystä. Jos asianajaja ottaisi tällaisissa olosuhteissa tehtävän hoidettavakseen, hän olisi tehtävää hoitaessaan velvollinen koko ajan huolehtimaan siitä, ettei hän riko velvollisuuksiaan aikaisempaa asiakasta kohtaan. Tällaisessa tilanteessa hän ei kykenisi parhaan kykynsä mukaan valvomaan uuden asiakkaansa etua.

Check our other pages :

Frequently Asked Questions

lupalakimies on juristi

Nimikkeella juristi tarkoitetaan myos ylemman oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittanutta henkiloa mutta sitakaan ei ole suojattu.

Oikeusapua ei myonneta