Yhteishuoltajuus

Lapsilisä Yhteishuoltajuus

Yhteishuoltajuus Sopimus Laki

Venäjällä isyydestä ja äitiydestä säädetään Venäjän federaation perhekoodeksissa (Semeinyi kodeks). Sen mukaan lapsen äitiys todennetaan syntymätodistuksen perusteella. Lapsen synnyttänyttä naista pidetään lähtökohtaisesti lapsen äitinä. Jos lapsi on syntynyt muualla kuin terveydenhuollon yksikössä, lapsen syntymisen todistavat lääketieteelliset asiakirjat, todistajanlausunnot ja muut todisteet (48 §). Lain mukaan lapsen isänä pidetään äidin aviopuolisoa (entistä aviopuolisoa), jos lapsi on syntynyt avioliiton aikana tai 300 päivän sisällä avioliiton päättymisestä, avioliiton mitätöimisestä tai aviomiehen kuolemasta ja mikäli muuta ei ole näytetty toteen. Aviomiehen isyys todennetaan avioliittotodistuksella.

Koska ennakkotunnustamista koskevia asiakirjoja ei jatkossa pääsääntöisesti käsiteltäisi sosiaalihuollon viranomaisessa eikä niitä näin ollen enää rekisteröitäisi sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, ennakkotunnustamista koskevat asiakirjat luokiteltaisiin jatkossa rekisteriviranomaisen asiakirjoiksi eikä sosiaalihuollon asiakirjoiksi. Ennakkotunnustamista koskevien asiakirjojen uudelleenluokittelusta johtuu, että myös niiden oikeudellinen viitekehys muuttuu. Ennakkotunnustamista koskevista asiakirjoista säädettäisiin lähtökohtaisesti tietosuojaa koskevassa yleislainsäädännössä, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa, laissa julkisen hallinnon tiedonhallinnasta ja vanhemmuuslaissa. Vanhemmuuden vahvistamista koskevasta rekisteröinnistä ja arkistoinnista säädetään väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalvelusta annetussa laissa (661/2009), eikä tältä osin ehdoteta muutoksia. Lapsen syntymän jälkeen tapahtuvaa tunnustamista koskevat asiakirjat tehtäisiin edelleen lastenvalvojan luona, jolloin niiden luonne salassa pidettävinä sosiaalihuollon asiakirjoina ja niiden säilyttämistä koskevat määräajat määräytyvät sosiaalitoimessa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) mukaisesti. Ahvenanmaalla sosiaalihuollon asiakasasiakirjoihin sovelletaan Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntöä.

Esitetyillä ehdotuksilla on keskeisiä vaikutuksia tehtäviin, jotka sote-uudistuksen myötä siirtyvät Ahvenanmaata lukuun ottamatta kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023. Koska vanhemmuuslain ei ehdoteta tulevan voimaan tätä aikaisemmin, esityksen vaikutukset kohdistuvat tuleviin hyvinvointialueisiin eikä kuntiin. Hyvinvointialueiden käynnistymisen kannalta välttämättömistä toimista ja valmistelusta vastaavat väliaikaiset toimielimet ennen aluevaltuustojen ja niiden asettamien aluehallitusten toiminnan alkamista alkuvuodesta 2022. Ehdotukset perustuvat pääosin siihen, että osa nykyisin lastenvalvojille kuuluvista tehtävistä siirretään Digi- ja väestötietoviraston hoidettavaksi. Kokonaisuutena arvioiden ehdotuksen vaikutukset hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan kuntien taloudelle ovat siten kustannuksia säästäviä.

Esityksen keskeisenä sisältönä on äitiys- ja isyyslakien yhdistäminen yhdeksi vanhemmuuslaiksi. Isyyslaki tuli voimaan 1.1.2016. Laki on ollut voimassa viisi vuotta. Äitiyslaki tuli voimaan 1.4.2019. Laki on ollut voimassa kaksi vuotta. Isyyslain soveltamiskäytännössä on tullut esiin joitain muutostarpeita, jotka on katsottu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa lakien yhdistämisen yhteydessä. Koska äitiys- ja isyyslakien voimassa oleva sääntely ei ole täysin yhtenäinen, on lisäksi katsottu olevan tarpeen edelleen yhdenmukaistaa sääntelyä, ellei erilaiselle sääntelylle ole pystytty osoittamaan riittäviä perusteita.

Joskus voi osoittautua, ettei vanhemmuuden vahvistamista varten ole saatavissa riittäviä tietoja, jolloin selvittäminen keskeytetään. Myöhemmin voidaan päättää selvityksen jatkamisesta, jos tilanne on muuttunut niin, että isyyden tai äitiyden vahvistamiseksi on mahdollista saada riittävästi tietoa. Keskeytetty isyyden tai äitiyden selvittäminen on näissä tilanteissa aloitettava uudestaan, jos synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai toisena vanhempana itseään pitävä tätä pyytää. Jos isyyden tai äitiyden selvittämisen keskeyttäminen on tehty perusteella, jonka mukaan sen jatkaminen ei olisi lapsen edun mukaista, pyynnön isyyden tai äitiyden selvittämisen aloittamiseksi uudestaan voi tehdä vain synnyttänyt äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi tai vanhemmuutensa tunnustanut.

Ehdotuksen merkittävin muutos voimassaolevaan oikeustilaan koskee ennen lapsen syntymää tunnustettujen lasten 30 päivän varoaikaa koskevan säännöksen poistamista. Ehdotuksen kohderyhmä ovat vastasyntyneet lapset, joiden henkilökohtainen kuuleminen ei ole mahdollista. Muut ehdotetut muutokset vallitsevaan oikeustilaan ovat huomattavasti merkitykseltään pienempiä, eikä niiden ole katsottu edellyttävän erillisiä lasten kuulemisia eri ikäluokissa. Yhteiskunnallisia vaikutuksia on arvioitu laajemmin isyyslain ja äitiyslain säätämiseen johtaneissa asiakirjoissa (HE 91/2014 vp ja KAA 3/2016 vp).

Lapsen Yhteishuoltajuus Ja Ero

Asiakirjat eri viranomaisten kesken lähetetään tällä hetkellä postitse paperisina, mikä tekee prosessista helposti haavoittuvan muun muassa tietoturvan näkökulmasta. Asiakirjoja voidaan myös palauttaa viranomaiselta toiselle täydennettäviksi. Asiakirjaliikenteeseen liittyvää menettelyä on tarpeen keventää ja yksinkertaistaa sekä mahdollistaa sähköinen menettely siten, että sähköinen ilmoitusjärjestelmä ohjaisi tunnustamisasiakirjojen täyttämistä oikein. Samalla on tarkoituksenmukaista luopua lastenvalvojille asetetusta äitiyden ja isyyden selvittämisvelvollisuudesta sellaisissa selvissä tilanteissa, joissa vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Epäselvissä tilanteissa isyyden tai äitiyden selvittämisvelvollisuus on edelleen tarpeen säilyttää lastenvalvojalla.

Digi- ja väestötietoviraston työmäärää lisäisivät jatkossa myös asioiden täydennyttäminen erityisesti asiakkaiden siviilisäätytietojen osalta sekä näihin asioihin liittyvä neuvonta. Toisaalta vastaava työmäärä vähenisi lastenvalvojilta, vaikka Digi- ja väestötietovirasto voi ja epäselvissä asioissa sen tulee siirtää asia lastenvalvojan selvitettäväksi. Työmäärän arviointia vaikeuttaa täydennyttämisten ja niihin liittyvän neuvonnan tilanteiden erilaisuus. Osassa tapauksia täydennyttämiset ovat hyvin suoraviivaisia ja toisissa taas ne vaativat useampikertaista asiointia asiakkaan kanssa ja yksityiskohtaista neuvontaa. Työmäärän lisäys voi tapauksittain vaihdella viidestä minuutista kahteen tuntiin. Työaikaa säästäisivät toisaalta ehdotuksen toteutuessa sähköisen asianhallinnan ja siihen liitettävän sähköisen arkistoinnin ratkaisut. Työaikaa säästyisi ainakin asian manuaalisen avaamisen eli asianhallintajärjestelmään kirjaamisen jäädessä pois. Päätöksenteon, tiedoksiannon ja arkistoinnin integroiminen asianhallintajärjestelmään vähentäisi manuaalityötä, kirjaamisia sekä useamman järjestelmän käytöstä nykyään aiheutuvaa työtä.

Laskennalliset henkilöresursseihin kohdistuvat kustannussäästöt koostuvat erityisesti lastenvalvojien työtehtävien karsimisesta, mikä johtuu asiakirjaliikenteen muuttamisesta siten, että ennakkotunnustamista koskevat asiakirjat lähetetään neuvoloista suoraan vahvistettaviksi Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon. Nykyisin asiakirjat kierrätetään tarkistettavina lastenvalvojilla ennen niiden lähettämistä vahvistettaviksi (ns. suppea vanhemmuuden selvittäminen). Samalla asiakirjaliikenne muutetaan osittain sähköiseksi muualla kuin Ahvenanmaalla.

Yksinhuoltajuus Vs Yhteishuoltajuus

Euroopan neuvosto on vuonna 1975 hyväksynyt yleissopimuksen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellisesta asemasta (ETS 85). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta. Suomi on kuitenkin ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta eivätkä viranomaiset saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimuksen 14 artiklan ja 12. pöytäkirjan mukaan yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet tulee taata ilman syrjintää mm. syntyperään katsomatta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi Suomi on myös ratifioinut uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 79 ja 80/2002), jonka 16 artiklan mukaan perheellä on yhteiskunnan perusyksikkönä oikeus asianmukaiseen sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun sen täysipainoisen kehityksen turvaamiseksi. Lisäksi Suomi on hyväksynyt lasten oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 12 ja 13/2011), joka turvaa lasten menettelyllisiä oikeuksia heitä koskevia asioita käsiteltäessä. Yleissopimuksen hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä Suomi nimesi isyyden vahvistamista koskevat oikeudelliset menettelyt yhdeksi niistä oikeusviranomaisessa käsiteltävistä menettelyistä, joihin yleissopimusta sovelletaan.

Jos miehen isyys ei ole määräytynyt isyysolettaman nojalla, mies voi tunnustaa isyytensä lapsen äidin kanssa yhdessä tehtävällä ilmoituksella. Ilmoitus tehdään väestörekisteriviranomaisen luona. Jos äiti on kuollut, julistettu oikeustoimikelvottomaksi, hänen olinpaikkansa on tuntematon tai hän on menettänyt vanhempainoikeutensa, isä voi tehdä ilmoituksen yksin. Tällöin ilmoitukseen tulee liittää lastenhuoltoviranomaisen suostumus tai sen puuttuessa tuomioistuimen päätös. Jos äiti ja mies katsovat, että yhteisen ilmoituksen jättäminen tulisi olemaan hankalaa tai mahdotonta lapsen syntymän jälkeen, tulevan lapsen vanhemmat voivat tehdä ilmoituksen rekisteriviranomaiselle jo äidin raskauden aikana. Vanhemmat merkitään rekisteriin kuitenkin vasta lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tunnustaminen edellyttää lapsen suostumusta, jos lapsi on täyttänyt 18 vuotta (täysi-ikäisyys). Jos lapsi ei ole oikeustoimikelpoinen, edellytetään hänen holhoojansa tai lastenhuoltoviranomaisen suostumusta.

Isyyden selvittämisiä keskeytettiin 567 kertaa vuonna 2019. Keskeytettyjen selvittämisten lukumäärä on laskenut selvästi vuodesta 2018, jolloin keskeytyksiä oli yhteensä 771. Vaikka osassa tapauksia isyyden selvittäminen aloitetaan myöhemmin uudelleen, lukumäärä on edelleen varsin korkea. Äitiyden selvittämistä koskevia tilastoja ei vielä ole saatavilla.

Elatusmaksut Lähivanhemmalle Yhteishuoltajuus

Isyyden ja äitiyden kumoamista koskeva kanne on nostettava kahden vuoden määräajassa. Määräajan alkamisajankohta vaihtelee tilanteesta riippuen. Määräaika alkaa isyyden kumoamista koskevassa asiassa lapsen syntymästä silloin, kun kantajana on isyysolettaman perusteella todettu isä, äitiysolettaman perusteella todettu äiti tai mies, joka katsoo olevansa avioliitossa syntyneen lapsen isä. Jos kantajana on isyytensä tunnustanut mies tai lapsen äiti, isyyden kumoamista koskevan kanteen määräaika alkaa siitä, kun isyys on vahvistettu. Äitiyden kumoamista koskevassa asiassa kahden vuoden määräaika alkaa vastaavasti siitä, kun äitiys on vahvistettu. Lapsen omalle kanneoikeudelle ei ole asetettu määräaikaa.

Ehdotuksen mukaan äitiysneuvolan vastaanottamat vanhemmuuden tunnustamista koskevat tiedot siirrettäisiin jatkossa suoraan neuvolalta Digi- ja väestötietovirastoon sen sijaan, että lastenvalvoja selvittäisi vanhemmuuden ennen asiakirjojen siirtoa Digi- ja väestötietovirastoon. Myös silloin, kun lastenvalvoja ottaa vastaan tunnustamisen ennen lapsen syntymää, ehdotetaan käytettäväksi samaa menettelyä. Ehdotettu malli sisältäisi verkkolomakepalvelun ja menettelyn, jolla skannatut allekirjoituslomakkeet yhdistetään verkkolomaketietoihin. Lisäksi rakennettaisiin sähköisestä verkkolomakkeesta riippumaton rinnakkaismenettely muun muassa teknisiä toimintahäiriötilanteita varten. Vanhemmuuden tunnustamista koskevat asiakirjat toimitetaan nykyisinkin Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi. Kyse ei näin ollen ole uuden tietovarannon muodostamisesta vaan olemassa olevan tietovarannon muutoksesta. Kun tietovarantoon saapuu ilmoitus lapsen syntymästä, asiakirjat siirtyisivät Digi- ja väestötietoviraston virkailijalle tarkistettavaksi ja vahvistettavaksi. Kun vanhemmuus on vahvistettu, tiedot tallentuvat väestötietojärjestelmään.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi vanhemmuuslaki ja muutettavaksi hedelmöityshoidoista annettua lakia. Isyyslaki ja äitiyslaki kumottaisiin. Lisäksi ehdotetaan vanhemmuuslain säätämisestä aiheutuvia välttämättömiä muutoksia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin, lapsen elatuksesta annettuun lakiin, rekisteröidystä parisuhteesta annettuun lakiin, oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettuun lakiin, kansalaisuuslakiin, elatustukilakiin, sosiaalihuoltolakiin ja sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annettuun lakiin. Esityksessä ehdotetaan, että äitiys- ja isyyslait yhdistetään teknisesti. Samalla ehdotetaan tehtäväksi lakien soveltamiskäytännössä ilmenneet tarpeelliset tarkistukset.

Yhteishuoltajuus Vai Yksinhuoltajuus

Kumoamissäännösten molemmat tavoitteet, virheellisten vanhemmuussuhteiden korjaaminen ja sosiaalisen perhe-elämän suojaaminen, ovat pääosin edelleen ajanmukaisia. Toisaalta tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia, joten toinen estää toisen täysimääräistä toteutumista. Arvioitaessa nykyisiä säännöksiä on kysymys siitä, onko tavoitteiden välillä löydetty oikeudenmukainen tasapaino.

Asiakirjaliikenteen muutoksista aiheutuu joitain työtapamuutoksia neuvolatoiminnassa, mutta näiden muutosten ei ennakoida aiheuttavan vähäistä suurempia kustannusvaikutuksia. Ehdotettu ilmoitusjärjestelmä toimisi yleisillä verkkoselaimilla, joten ehdotetulla mallilla ei ole vaikutuksia hyvinvointialueiden tietojärjestelmien valintoihin tietojärjestelmätasolla.

Jos isyyttä ei ole todettu synnyttäneen äidin avioliiton perusteella, isyys voidaan isyyslain mukaisesti vahvistaa miehen tunnustamisen perusteella tai tuomioistuimen päätöksellä. Vaihtoehtoisesti lapselle voidaan synnyttäneen äidin ohella vahvistaa äitiyslain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu toinen äiti. Äitiys määräytyy tällöin hedelmöityshoitoon suostumisen perusteella. Sekä isyys että äitiys voidaan tunnustaa joko ennen lapsen syntymää tai lapsen syntymän jälkeen. Ennen lapsen syntymää isyyden tai äitiyden tunnustaminen on annettava henkilökohtaisesti ja raskaana olevan läsnä ollessa terveydenhoitajalle tai kätilölle sen kunnan äitiysneuvolassa tai neuvolapalveluita kunnan toimeksiannosta tuottavassa yksityisessä terveydenhuollon toimintayksikössä, jossa perheelle on annettu raskaudenaikaisia neuvolapalveluita. Tunnustamislausuma voidaan antaa myös raskaana olevan kotikunnan lastenvalvojalle äidin esitettyä todistuksen raskaudestaan.

Elatussopimuksen Rikkominen Yhteishuoltajuus

Ehdotukset parantavat isän ja lain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun äidin asemaa vanhemmuuden kumoamista koskevassa asiassa. Ehdotus tukee sekä naisten että miesten mahdollisuuksia toimia vanhempana. Esityksellä arvioidaan olevan tosiasiallisia vaikutuksia erityisesti miehen oikeudelliseen asemaan, koska isyysasioita on lukumäärällisesti enemmän kuin vahvistettuja äitiyksiä.

Tanskassa isyydestä ja äitiydestä säädetään lapsilaissa (børnelov). Lain mukaan isyys määräytyy 1) isyysolettaman perusteella, 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Tanskassa ei ole yleistä säännöstä äitiyden määräytymisestä. Lain mukaan kuitenkin nainen, jolle on annettu hedelmöityshoitoa ja joka sen seurauksena synnyttää lapsen, on lapsen äiti. Lain mukaan sopimus siitä, että äiti luovuttaa lapsen toiselle synnytyksen jälkeen, on pätemätön. Lapsen äidin aviopuolisoa, rekisteröityä parisuhdekumppania tai muuta kumppania pidetään lapsen isänä tai toisena äitinä (medmor), jos tämä on antanut suostumuksensa terveydenhuollon ammattihenkilön antamaan hedelmöityshoitoon ja lapsen katsotaan syntyneen tuon hoidon tuloksena. Luovuttajaa pidetään kuitenkin lapsen isänä, jos edellä tarkoitetussa tilanteessa 1) äidin aviopuoliso, parisuhdekumppani tai avopuoliso on nainen, 2) siittiöt luovuttanut mies on henkilöitävissä ja 3) hän on kirjallisesti selittänyt olevansa lapsen isä. Edellä mainittua säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos edellä mainitut kolme osapuolta ovat yhdessä sopineet siitä, että lapsen äidin naispuolinen kumppani on lapsen toinen äiti.

Lapsilisä Yhteishuoltajuus