A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista tuomittu. Tämä ja myös edellä todettu oikeudenkäynnin kesto puoltavat
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmenee, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena siis on, että ainoastaan muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla on oikeus saada palkkio matka-ajalta ja ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi on ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.
Normaalia on, että se, joka huolehtii saatavan valvonnasta konkurssissa, ryhtyy myös valvonnan riitauttamisen johdosta toimiin konkurssituomiossa osoitetun eri oikeudenkäynnin vireille panemiseksi. Tähän nähden kommandiittiyhtiö ja A ovat olleet oikeutettuja luottamaan siihen, että osakeyhtiö ilmoituksensa mukaisesti huolehtii niistä toimenpiteistä, joihin saatavan valvominen konkurssissa antaa aiheen. Osuuspankki Raaseporin Kemiön aluekonttorin johtajana toiminut W, jolla tosin ei ole ollut lakimieskoulutusta mutta jonka voidaan edellyttää pitkän pankkialan kokemuksensa perusteella mieltäneen riitautuksen ja konkurssituomiossa annetun eri oikeudenkäyntiä koskeneen osoituksen merkityksen, onkin toimittanut saamansa otteen konkurssituomiosta toimenpidekyselyin pankkinsa lakimiehelle. Tämä ei ollut kuitenkaan ryhtynyt asian johdosta toimenpiteisiin, vaan oli ilmoittanut, että osuuspankin valvonnat olivat kunnossa ja että toinen lakimies hoiti kantajayhtiön asioita. Kommandiittiyhtiölle tai A:lle W ei ole ilmoittanut riitautuksesta eikä toimittanut näille jäljennöstä konkurssituomiosta. Kommandiittiyhtiöllä ja A:lla ei ole ollut velvollisuutta näissä olosuhteissa oma-aloitteisesti seurata konkurssioikeudenkäyntiä eikä ilman eri toimeksiantoa ryhtyä riitauttamisen edellyttämiin toimenpiteisiin.
vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. A:n toiminta on kuitenkin ollut suunnitelmallista ja pitkäkestoista. A on lisäksi koulutukseltaan lakimies ja hänellä on siten tämän vuoksi ollut keskimääräistä paremmat valmiudet noudattaa yrittäjälle kuuluvia lainsäädäntöön perustuvia velvollisuuksia. Tähän nähden A:n toimintaa on pidettävä erityisen moitittavana. Korkein oikeus toteaa, että rangaistuskäytännössä tämänkaltaisista talousrikoksista vankeus tuomitaan ensikertalaisellekin lähtökohtaisesti ehdottomana (esimerkiksi KKO 2001:24 ja KKO 2005:73). Korkein oikeus päätyy harkinnassaan siihen, että vankeusrangaistus tulee määrätä ehdottomaksi.
Lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Tässä tapauksessa B ei ole ryhtynyt mainittuihin laissa säädettyihin ensisijaisiin toimenpiteisiin todetessaan, ettei jäljennöstä käräjäoikeuden tuomiosta ollut hänelle ennen valitusajan päättymistä toimitettu. Määräajan palauttamisen edellytyksiä tulee arvioida tästä näkökulmasta, eikä sillä seikalla, että voimassa olevan lain mukaan jäljennös käräjäoikeuden tuomiosta on toimitettava muutoksenhakijalle kahden viikon kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, ole tässä suhteessa merkitystä. Asiaan ei vaikuta myöskään se, että käräjäoikeudessa A:ta on B:n asemesta avustanut toinen lakimies.
Tässä asiassa kanne on perustettu olennaisesti siihen, että yhdistyksen nimi on sen jäsenistöön liittyvien seikkojen osalta harhaanjohtava, koska siinä on yhtäältä yhdistetty auktorisointia koskeva maininta lakimies-nimikkeeseen ja toisaalta käytetty englanninkielistä, väitetysti yksinomaan asianajajiin viittaavaa termiä "attorneys at law".
Pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa.
Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.
Varat ovat olleet C:n kuollessa C:n ja D:n yhteisillä tileillä. Edellä todetuin tavoin C:n ja D:n toimet varojen suhteen ennen heidän kuolemaansa eivät ole olleet sellaisia, että A:lla ja B:llä olisi niiden vuoksi ollut perusteita pitää varoja itselleen lahjoitettuina. Siinäkin tapauksessa, että varoja, toisin kuin nyt, olisi koskenut edes sitova lahjanlupaus, sellaiset varat olisi tullut merkitä perunkirjoituksessa kuolinpesän varoiksi ja lahjanlupaukset puolestaan perittävän veloiksi. Näin ollen A:lla ja B:llä, ottaen huomioon myös sen, että B on ollut tuomarin tehtävissä toimiva lakimies, ei ole ollut perusteita jättää varoja perukirjaan merkitsemättä. Suostuessaan toimimaan uskottuina miehinä A:n isän C:n jälkeisessä perunkirjoituksessa kuolinpesän osakas A ja aviomiehensä B, joka on myös laatinut perukirjan, ovat voineet varmistaa, ettei varojen omistusta koskeva kysymys ole tullut ulkopuolisten uskottujen miesten arvioitavaksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ja B ovat uskottuina miehinä olennaisesti vaikuttaneet siihen, että kyseiset varat on jätetty merkitsemättä perukirjaan. A ja B ovat siten syyllistyneet veropetokseen tekijöinä.
Lahjanantaja oli antanut pankin notariaattiosastolle toimeksi laatia lahjakirjan, jonka perusteella lahjansaajan puolisolla ei olisi avio-oikeutta lahjoitettavaan omaisuuteen. Notariaattiosaston lakimies oli laatinut lahjakirjan ilman avio-oikeuden poissulkevaa ehtoa seurauksin, että lahjansaaja oli sen vuoksi joutunut maksamaan tasinkoa puolisolleen myös lahjoitetun omaisuuden arvon perusteella.
A:n lakimies oli toiminut B:n asiamiehenä sekä yhtiön mentyä konkurssiin konkurssipesän asiamiehenä oikeudenkäynnissä. Asiamies oli laskuttanut toimenpiteistään konkurssipesää. Osa laskuista oli koskenut toimenpiteitä, jotka oli suoritettu ennen konkurssia ja osa toimenpiteitä, jotka oli tehty konkurssin alkamisen jälkeen.
Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn B:n valituksen johdosta. Pääkäsittelyssä B:tä avusti A:n sijaan toinen saman tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva lakimies. Tämä pyysi, että A:lle maksetaan palkkioksi avustajantehtävästä hovioikeudessa 900 euroa, joka sisälsi palkkion myös neljän tunnin matka-ajalta, ja korvaukseksi asian käsittelyn vaatimasta edestakaisesta matkasta Tampereelta Helsinkiin arvonlisäveroineen 69,46 euroa. Matkustamisesta aiheutuneiden kustannusten osalta pyynnön perusteena esitettiin A:n ja B:n aikaisempi asiakassuhde.
Todistelusta ja myös A:n mainitusta kirjekuoreen tekemästä merkinnästä ilmenee, että hän on suunnitellut testamenttimääräystensä muuttamista ja siten aikaisempien määräysten peruuttamista tällä tavoin. Todistajana kuultu lakimies on katsonut, että A oli itse kykenevä laatimaan testamentin. Testamentti on ollut A:n hallussa, joten hän olisi myös voinut hävittää sen tai peruuttaa säätiön testamenttimääräyksen testamenttiin tekemillään merkinnöillä. On myös ilmeistä, että hän on tiennyt, mikä merkitys alkuperäisen testamentin säilyttämisellä olisi kuoleman sattuessa.
Käräjäoikeus lausui tämän jälkeen perusteluinaan muun muassa, että oikeustoimilain 36 §:n mukainen kanne tuli nostaa kohtuullisessa ajassa erehdyksen havaitsemisesta, eli tässä tapauksessa siitä, kun A oli tullut tietoiseksi asunnon käyvästä hinnasta. A ei ollut koko osituksen moiteoikeudenkäynnin aikana puuttunut asunnon arvoon ja hänen oli tästä syystä katsottava tuolloin vielä pitäneen arvoa oikeana. A oli väittänyt, ettei hän ollut tiennyt asunnon todellista arvoa. Hänellä oli kuitenkin ollut lakimies ajamassa moitekannetta ja asunnon arvo oli olennaisesti vaikuttanut A:n maksettavaksi määrätyn tasingon määrään.
Kanteen mukaan yhdistyksen nimi oli yhdistyslain 49 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtava. Yhdistyksen nimi sisälsi asianajajan lailla suojattuun ammattinimikkeeseen erehdyttävästi viittaavat ilmaisut "attorneys" ja "attorneys at law", minkä harhaanjohtavuutta lisäsi auktorisointiin viittaava etuliite "authorized". Myös suomen- ja ruotsinkieliset, lakimies-nimikkeeseen yhdistetyt auktorisointiin viittaavat ilmaisut olivat harhaanjohtavia, koska Suomessa lakimiehiltä ei yleisesti edellytetä minkäänlaista auktorisointia. Nämä ilmaisut antoivat lisäksi vaikutelman siitä, että yhdistyksen jäseniltä edellytettäisiin jonkinlaista korkeampiasteista auktorisointia kuin muilta lakimiehiltä, asianajajat mukaan lukien.
Alan kirjallisuudessa on esitetty (Leena Linna ja Esko Varilo, Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö perheissä, Lakimies 2/1991 sivut 137 - 147), että nykyisten tutkimusten mukaan alle kolme prosenttia seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovista lapsista valehtelee. Valehtelemista esiintyy ensinnäkin huoltajuusriitojen yhteydessä, kun psyykkisesti häiriintynyt vanhempi painostaa lapsen valehtelemaan. Toisena tilanteena ovat tapaukset, joissa lapsi on jo aikaisemmin insestin vuoksi joutunut tutkimuksiin, jotka ovat kuitenkin päättyneet hänen kannaltaan kesken. Mahdollista on myös, että lapsi on jo nuoruusiässä kehittynyt asosiaaliseen suuntaan ja haluaa tietoisesti vahingoittaa jotakin aikuista. Lapsen valehdellessa on tunnusomaista, että lapsi pyrkii tekemään tapauksesta julkisen ja puhuu siitä avoimesti.
Ostajien lakimies on tarkastanut välittäjän laatiman kauppakirjaluonnoksen ja tehnyt siihen muutoksia. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinko on aiheutunut siitä, ettei välittäjä valvonut kaupan loppuunsaattamista ja kauppaehtojen toteutumista.
Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.
Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.Ään.
A:n mukaan säätiö ei ollut kannetta vastustaessaan vedonnut muun ohella siihen, että C:n testamentin toissijaismääräystä koskeva tulkintakysymys on voinut tulla ensimmäisen kerran esille vuonna 1981 perunkirjoituksessa tai ainakin perinnönjaossa, jossa kullekin perilliselle tulevat osakkeet oli luetteloitu ilman mainintaa niitä koskevasta luovutusrajoituksesta. Hovioikeus oli perustellut ratkaisuaan myös sillä, että yksi testamentin toimeenpanijoista on ollut testamentin laatinut lakimies, jonka olisi voinut olettaa ottavan asian esille.
C:n pyynnöstä on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä lakimies tarkastanut Z:n laatiman kauppakirjaluonnoksen. Hänen luonnokseen tekemänsä merkinnät ovat vaikuttaneet kauppakirjan 4. kohdan ehdon sisältöön. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinkoa ei ole aiheuttanut kauppakirjan ehto vaan se, että välittäjä ei ole huolehtinut sovitun ehdon toteutumisesta ja kiinnitysten vapauttamisen edellytysten varmistamisesta loppukauppahinnan suorituksen yhteydessä.