Lakimies Ylivieska

Huostaanottoihin Erikoistunut Asianajaja

Asianajotoimisto Lappeenranta


Mainittu luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuus koskisi lähtökohtaisesti vain oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävien hoitamista. Kyseistä velvollisuutta olisi nimittäin vaikea ulottaa luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien kaikkeen toimintaan tai edes kaikkeen ammattitoimintaan. Esimerkiksi työsuhteessa olevilla lakimiehillä voi olla tehtäviä, jotka eivät ole rinnastettavissa oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan toimintaan.

Lakimies Mikkeli


Oikeudenkäyntiasiamiesten toimintaan liittyvä toimintaympäristö eli tuomioistuimet sekä rikosasioissa asiamiesten vastapuolena toimiva syyttäjälaitos on uudistettu 1990 luvulla ja 2000luvun alussa. Nämä uudistukset edellyttävät myös oikeudenkäyntiasia miehiä, heille asetettavia vaatimuksia sekä heidän toimintaansa koskevien säännösten tarkastelua.

Aa Kuopio



Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.

Asianajotoimisto Kouvola


Käsillä olevassa esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että luvanvaraisuus jo tässä vaiheessa ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin. Lasten huostaanottoa ja muuta lastensuojelua koskevissa asioissa oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita. Asioiden laatu edellyttää myös asianosaisten asiamiehiltä ja avustajilta oikeudellista ammattitaitoa ja ammattieettistä toimintaa.

Asianajo Rovaniemi


Tuomioistuimella on oikeus kieltää oikeudenkäyntiasiamieheltä esiintyminen tietyssä asiassa tai milloin syytä on, kieltää häneltä enintään kolmeksi vuodeksi oikeus toimia samassa tuomioistuimessa asiamiehenä. Kummassakin tapauksessa perusteena on se, että henkilö osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka toimeensa muutoin sopimattomaksi.

Oikeusavustaja Hinta


406 valvonta asiaa, keskimäärin 401 asiaa/vuosi).

Raahen Oikeusaputoimisto


Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle aluehallintovirasto on myöntänyt laissa tarkoitetun toimiluvan. Toimilupaa ei kuitenkaan vaadita satunnaiseen perintätoimintaan, jos perintä toimintaa ei ole markkinoitu. Toimilupaa ei myöskään vaadita muun ohella asianajajan tai hänen apulaisensa harjoittamaan perintä toimintaan.