Uskottu mies ja edunvalvoja voidaan määrätä henkilölle, joka sairauden, mielenterveydellisten ongelmien tai muun vastaavan terveydellisen syyn johdosta ei pysty huolehtimaan itsestään tai omaisuudestaan. Uskotun miehen ja edunvalvojan merkittävin ero on se, että edunvalvoja ei tarvitse päätöksentekonsa tueksi valvottavan hyväksyntää. Vastaavasti edunvalvoja voidaan määrätä päämiehen vastustuksesta huolimatta. Uskottua miestä ja edunvalvojaa voi hakea valvottava itse, hänen perheenjäsenensä tai edunvalvontalautakunta. Päätöksen uskotun miehen tai edunvalvojan määräyksestä tekee käräjäoikeus. Valitun henkilön tulee olla rehti, kokenut ja tehtävään sopiva. Uskotuksi mieheksi tai edunvalvojaksi määrätyn henkilön velvollisuudet määritellään annetussa päätöksessä. Valvottavaksi määrätty henkilö menettää oikeuden tehdä päätöksiä päätöksessä määritetyllä tavalla, mutta säilyttää oikeustoimikelpoisuutensa kaikissa muissa asioissa.
Työryhmä luovutti mietintönsä Valtion oikeusaputoimistojen rakenneuudistus (Oikeusministeriön julkaisu 25/2014) 31.3.2014. Vaihtoehtoina työryhmä harkitsi kahdeksan tai kuuden oikeusapupiirin muodostamista, yhdentoista oikeusaputoimiston muodostamista sekä keskusviraston tai oikeusapuviraston perustamista. Näitä eri vaihtoehtoja on selostettu ja arvioitu työryhmämietinnössä (s. 45-85).
Valtion oikeusaputoimistojen ajanvaraustyöryhmä on todennut mietinnössään (Oikeusaputoimistojen ajanvarauksen kehittäminen, Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 17/2014), että oikeusaputoimistoista oikeusapua hakeva kansalainen saa ajan oikeusavustajan vastaanotolle tilastollisesti keskimäärin 14 vuorokaudessa.
Oikeusaputoimistot ovat edelleen kooltaan pieniä suhteessa valtionhallinnon muihin virastoihin. Oikeusaputoimistoja on 27, kun esimerkiksi maistraatteja, syyttäjänvirastoja ja poliisilaitoksia on 11. Hallinto vie nykyisessä oikeusaputoimistorakenteessa kohtuuttomasti aikaa. Oikeusaputoimistoissa laaditaan muun muassa huomattava määrä erilaisia suunnitelmia, jotka voitaisiin laatia keskitetysti päällekkäistä työtä välttäen. Myös erilaiset lausuntopyynnöt työllistävät toimistoja. Suuremmissa yksiköissä hallinto voitaisiin hoitaa keskitetymmin.
Johtamisen ja hallinnon keskittämisen myötä johtaminen muuttuu ammattimaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Tämä tehostaa toimintaa ja tuo siten rationalisointihyötyjä. Toiminnan tehostaminen hillitsee kustannusten menopainetta. Toimintaa kehittämällä turvataan myös toiminnan laadun pysyminen hyvällä tasolla. Väestön ikääntyminen ja samanaikainen vaurastuminen kasvattaa edunvalvontapalveluiden kysyntää. Oikeusaputoimistojen henkilöstöä on vähennetty aikaisempina vuosina yli 10 prosenttia. Uudistus on välttämätön ottaen huomioon oikeusavun huomattava henkilöstövähennys ja edunvalvonnan kasvava kysyntä. Toimintaa kehittämällä pyritään vastaamaan kasvavaan kysyntään.
Piirit olisivat virastoja. Kuuden oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajat keskittyisivät lähtökohtaisesti johtamis-, kehittämis- ja hallintotehtäviin eli he eivät toimisi enää samalla jonkin piirin toimiston johtavana julkisena oikeusavustajana. Jokaiseen piiriin nimitettäisiin johtajan tueksi tarvittava määrä muuta henkilökuntaa. Johtavat julkiset oikeusavustajat ja johtavat yleiset edunvalvojat jatkaisivat toimistojen esimiehinä.
Edunvalvojan toimivalta riippuu annetun päätöksen sisällöstä. Edunvalvonta ei kuitenkaan koske arkipäivän asioiden hoitamista vaan merkittävämpiä valvottavan asioita kuten esimerkiksi työllistymistä, asumista ja viranomaisten kanssa toimimista. Holhouksesta annettu laki sisältää tarkemmat säännökset edunvalvojan oikeuksista ja velvollisuuksista.
Edunvalvojan toimivalta perustuu maaherran (Fylkesmannen) antamaan päätökseen. Maaherrat toimivat alueellisesti ja käsittelevät edunvalvontaa koskevat asiat ensimmäisenä asteena. Edunvalvonnan keskusviranomaisena, jonne osoitetaan myös valitukset maaherrojen päätöksistä, toimii siviiliasioita valvova viranomainen (Statens sivilrettsforvaltning). Useimmiten edunvalvojana toimii valvottavan sukulainen tai läheinen.
Rakenne, jossa sekä oikeusaputoimistot että edunvalvontatoimistot ovat suoraan oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajan alaisuudessa, selkeyttäisi hallintoa. Edunvalvonnan osalta hallinto myös kevenisi yhden hierarkiatason poistuessa. Edunvalvonnan nostaminen nimikkeisiin korostaisi edunvalvonnan samanarvoisuutta toimialana oikeusavun kanssa.
Oikeusaputoimistojen hallinnollisten yhdistämisten myötä esteellisyystilanteet ovat lisääntyneet. Yhdistämisten kohteena olleissa toimistoissa tilanne ei ole vielä kaikilta osiltaan tasaantunut. Yhdistämisistä huolimatta osa toimistoista on vieläkin liian pieniä, jotta työt voitaisiin järjestää mahdollisimman joustavasti. Toimistojen koot vaihtelevat 4 ja 79 viran välillä. Yhdistämällä toimistoja ei enää kuitenkaan välttämättä saada etuja. Tähänastiset laajentumiset ovat tuottaneet jossain määrin lisäarvoa toimistoille, sillä toimiston henkilökunnan lisääntyminen ja siten juridisen osaamisen laajeneminen on tuottanut synergiaetuja.
Oman haasteensa nykyrakenteelle on asettanut edunvalvontatehtävän siirto oikeusaputoimistoille. Kahden eri alan yhteistoiminta ei aina ole toteutunut odotetulla tavalla. Tosin on huomattava, että yhteistyön sujuvuus jatkossa edellyttää työtä kaikissa mahdollisissa organisaatiovaihtoehdoissa.
Oikeusaputoimistojen ohjausjärjestelmä poikkeaa muista valtion hallinnon viranomaisista siinä, että sen tulosohjaus ja kehittäminen on oikeusministeriön tehtävänä. Erityispiirteenä on lisäksi se, että toimistojen väliportaana on oikeusapupiiri, jonka johtajana toimii oikeusaputoimenjohtaja. Hallintoa voitaneen pitää näiltä osin tällä hetkellä erittäin kevyenä. Painetta oikeusaputoimistojen hallinnon uudistamiseen lisää se, että arvioitavana on myös tuomioistuimien keskushallinnon uudistaminen. Jos siihen liittyvä tuomioistuinvirastomalli toteutetaan, jäisivät oikeusaputoimistot ainoina oikeuslaitoksen virastoina ministeriön ohjattavaksi.
Oikeusaputoimistojen virkarakennetta ja virkojen kelpoisuusvaatimuksia ei ole tarkistettu edunvalvonnan siirryttyä oikeusministeriön hallinnonalalle. Oikeusaputoimiston johtavana voi nykyisen lainsäädännön puitteissa toimia ainoastaan johtava julkinen oikeusavustaja, ei johtava yleinen edunvalvoja. Mikäli toimistolla on johtava yleinen edunvalvoja, on hän toimessaan johtavan julkisen oikeusavustajan alainen. Vallitsevaa tilannetta on kritisoitu erityisesti edunvalvontahenkilöstön taholta. Muutoinkin edunvalvojan työ jää johtaville julkisille oikeusavustajille vieraaksi, koska he eivät tee käytännön edunvalvontatyötä.
Nykyisessä organisaatiorakenteessa esteellisyys toimeksiannon vastaanottamiseen on olemassa, mikäli vastapuoli on ollut aiemmin päämiehenä saman oikeusaputoimiston oikeusavussa tai edunvalvonnassa. Ehdotettavassa organisaatiorakenteessa oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot toimisivat rinnakkain eikä edunvalvonta enää olisi oikeusavun ”alaisuudessa”. Esteellisyystarkistusten teko helpottuisi, kun asiakkuus oikeusavussa ei enää aiheuttaisi esteellisyyttä edunvalvonnassa ja toisinpäin. Uudistuksella olisi erityisesti edunvalvonnan puolella esteellisyystilanteita vähentävä vaikutus.
Oikeusapupiiriä johtaa oikeusaputoimen johtaja ja oikeusaputoimistoa johtava julkinen oikeusavustaja. Oikeusministeriö määrää oikeusaputoimen johtajan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Oikeusaputoimen johtaja on samalla yhden piirinsä oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja. Tietyissä toimistoissa on lisäksi johtava yleinen edunvalvoja. Johtavan yleisen edunvalvojan virka on perustettu, mikäli toimistossa on edunvalvontahenkilöstöä yli 10. Lisäksi oikeusaputoimistoissa työskentelee julkisia oikeusavustajia, yleisiä edunvalvojia, oikeusneuvojia, osasto-, hallinto-, oikeusapu- ja edunvalvontasihteereitä sekä virasto- ja vahtimestareita.
Lausunnonantajista yli puolet kannatti julkisen oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan toimintojen eriyttämistä rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Perusteluina lausunnonantajat totesivat eriyttämisen vähentävän esteellisyystilanteita, korostavan edunvalvonnan samanarvoisuutta suhteessa oikeusapuun sekä mahdollistavan kummankin alan toiminnallisen kehittämisen sen omista lähtökohdista käsin. Lisäksi perusteluna eriyttämiselle mainittiin palvelujen sisällön ja tuottamistavan erilaisuus sekä se, että eriytettyinä toimintoina oikeusavun luonne asianajotoimintana ei hämärtyisi.
Norjassa viranomaisten tarjoama julkinen oikeusapu on tarkoitettu heikossa taloudellisessa asemassa oleville, jolloin valtio korvaa osan tai kaikki avun saajalle aiheutuneista prosessiin liittyvistä kustannuksista. Tietyissä erikseen säädetyissä asioissa, kuten lastensuojeluasioissa, oikeusapua saa suoraan lain nojalla. Yleisesti oikeusapua ei kuitenkaan saa rajoituksetta vaan avun saannin edellytyksenä on, että asialla on merkitystä henkilön hyvinvoinnille.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa on todettu oikeusaputoimistojen palvelujen saatavuudessa olevan eroja asiakkaan näkökulmasta (tutkimustiedonantoja 117/2013). Oikeusapupalvelujen saatavuutta seurataan jonotusajan avulla. Jonotusajalla kartoitetaan, missä ajassa asiakas ajan varattuaan pääsee oikeusavustajan kanssa neuvottelemaan. Jonotusaika vaihtelee huomattavasti eri oikeusaputoimistojen ja eri toimipaikkojen välillä. Jonotusajat ovat erityisen herkkiä toimiston henkilökunnan sairauslomille sekä normaaleille lomakausille. Asioiden hoitaminen myös vaatii asioiden monimutkaistuttua enemmän aikaa. Kiireellisiä tapauksia varten monessa oikeusaputoimistossa on varattuna niin sanottuja akuutteja aikoja. Jos oikeusaputoimisto ei pysty ottamaan vastaan tällaista akuuttia asiakasta, häntä neuvotaan ottamaan yhteyttä yksityiseen avustajaan.
Työryhmä esitti lisäksi harkittavaksi, että oikeusapupalvelujen tarjoaminen ja edunvalvontapalvelujen järjestäminen eriytettäisiin rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja ja edunvalvontatoimiston johtava yleinen edunvalvoja olisivat oman vastuualueensa toimiston johtavia. Johtavien esimies olisi oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja.
Oikeusapuasioita hallinnoi Norjassa oikeusministeriö, siviiliasioita valvova viranomainen (Statens sivilrettsforvaltning), maaherrat (Fylkesmannen) ja oikeudet. Oikeusapua antavilla avustajilla on myös laaja itsenäinen toimivalta. Käytännössä korkein päätöksentekoelin on siviiliasioita valvova viranomainen, joka lopulta tekee päätöksen oikeusavun saamisesta ja koordinoi ensiasteena toimivien maaherrojen toiminnan yhdenmukaisuutta. Oikeuden puheenjohtaja tekee päätöksen oikeusavun saamisesta, mikäli asiaa käsitellään oikeudessa.
Tanskassa edunvalvojana voi toimia edunvalvottavan sukulainen tai ystävä, mutta jos tämä ei ole mahdollista, voidaan henkilölle määrätä ammattiedunvalvoja. Ammattiedunvalvojana voi toimia esimerkiksi lakimies tai sosiaalityöntekijä, jotka saavat tehtävästään myös korvauksen.