Suomen Paras Asianajaja

Asianajaja Lasten Asiat Kouvola

Hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa (tapaohjeet, 15.1.2009, muut. 8.6.2012) on kehitetty varsin yksityiskohtaisia ja laaja-alaisia esteellisyysperusteita. Käsitteitä "asia" ja "sama asia" käytetään asianajajan esteellisyyttä koskevissa ohjeissa selvästi oikeudenkäymiskaaren soveltamisalaakin laajemmassa merkityksessä, koska asialla tarkoitetaan niissä myös sellaisia tehtäviä, esimerkiksi sopimuksen laatimisia, joilla ei ole mitään yhteyttä tuomioistuinmenettelyihin (ks. tapaohjeet, 6.1. kohdan 2 alakohta). Muut kuin asioiden samuuteen perustuvat tapaohjeiden esteellisyysperusteet ovat tahdonvaltaisia siten, että asiakas voi antaa suostumuksensa siihen, että asianajaja ottaa vastaan tehtävän esteellisyysperusteen täyttymisestä huolimatta.

Käräjäoikeus on liikehuoneiston vuokrasopimusta koskevan riita-asian valmisteluistunnossa tiedustellut asianajaja X:ltä, miksi asianajotoimisto toimii samanaikaisesti sekä yhtiön että sen vastapuolen asiamiehenä. X:n mukaan liikehuoneiston vuokrasopimusta ja lisenssiopimusta koskevissa riita-asioissa ei ole ollut kysymys samoista asioista. X on lisäksi toimittanut käräjäoikeudelle yhtiön antaman suostumuksen sille, että hän voi toimia yhtiön asiamiehenä asiassa.

Asianajaja A oli toiminut rikoksesta epäillyn S:n avustajana tähän kohdistetun vangitsemisvaatimuksen istuntokäsittelyssä 19.12.2012. Käräjäoikeus oli määrännyt vangitsemisasian käsiteltäväksi yleisön läsnä olematta ja vangitsemisvaatimuksen johdosta annetun ratkaisun perustelut ja muut oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty sillensä. Käräjäoikeus oli lisäksi määrännyt S:lle yhteydenpitorajoituksen, joka koski kaikkia muita henkilöitä kuin asianajaja A:ta.

Suomen Paras Asianajaja

Samassa asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja Y on toiminut L Oy:n asiamiehenä samaan aikaan vireillä olleessa lisenssisopimusta koskevassa riita-asiassa, jossa yhtiö on vaatinut L Oy:n velvoittamista maksamaan sopimussakon ja vahingonkorvausta. Vahinkoa oli yhtiön mukaan aiheutunut muun ohella lisenssisopimuksessa kerrotun tuloksen ja toteutuneen tuloksen välisestä erotuksesta. Yhtiön mukaan L Oy oli osallistunut sopivan liikehuoneiston etsimiseen ja vuokraamiseen, mutta liiketoiminta ei ollut vastannut niitä tietoja, jotka L Oy oli antanut liiketoiminnasta, kuten kassavirrasta, kyseisessä liikepaikassa.

Syyttäjä vaati asianajaja A:lle rangaistusta salassapitorikoksesta. Syytteen teonkuvauksen mukaan asianajaja A oli toiminut vangitsemisvaatimuksen istuntokäsittelyssä 19.12.2012 rikoksesta epäillyn S:n avustajana. Käräjäoikeus oli määrännyt istuntokäsittelyn toimitettavaksi yleisön läsnä olematta ja asiassa annetun päätöksen perustelut ja oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi. Lisäksi käräjäoikeus oli määrännyt S:lle yhteydenpitorajoituksen, joka koski kaikkia muita henkilöitä kuin asianajaja A:ta. asianajaja A oli vastoin käräjäoikeuden antamia salassapitomääräyksiä myöhemmin samana päivänä kertonut puhelimitse T:lle vangitsemisvaatimuksen käsittelyn yhteydessä saamansa tiedot tutkittavana olleesta rikoksesta eli sen, että S oli saanut väkivallalla uhaten rahaa eräältä henkilöltä ja että S oli tuolloin ilmeisesti ollut poliisin tarkkailussa.

Asianajajan palkkiota koskeva riita-asia oli hänen asiakkaittensa pyynnöstä ratkaistu Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä. Välimiehinä toimineet asianajajat kuuluivat hallitukseen liiton siinä paikallisosastossa, jonka jäsen asiassa vastaajana ollut asianajaja oli. Ratkaisusta ilmenevin perustein välimiesten ei katsottu olleen esteellisiä.

Suomen Paras Asianajaja Kouvola

Asuntokauppa Asianajaja

asianajaja A kiisti syytteen ja vaati, että telekuuntelutallennetta ja loppulausuntoa ei sallita käyttää todisteina asiassa.

Edellä viitatussa ratkaisussa KKO 2011:31 Korkein oikeus katsoi, että jos asianajaja on esteellinen toimimaan pesänjakajana, myös hänen yhtiökumppaninsa ja toimistonsa työntekijät ovat esteellisiä. Myös oikeuskirjallisuudessa on yhdenmukaisesti esitetty, että oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia on tulkittava siten laveasti, että esteellisyys on olemassa, jos saman asianajo- tai lakiasiaintoimiston osakas tai palveluksessa oleva henkilö on asiassa avustanut vastapuolta tai neuvotellut vastapuolen kanssa (Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus I, 1995, s. 308; Dan Frände ym., Prosessioikeus, 2017, s. 463; Antti Jokela, Oikeudenkäynti II, 2012, s. 80)

B ja C olivat saattaneet Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä ratkaistavaksi palkkioriita-asian, jossa oli kysymys asianajaja A:n palkkiosta erään testamentin toimeenpanijana. Asianajajaliiton hallitus oli määrännyt välimiesoikeuden puheenjohtajaksi asianajaja X:n ja jäseniksi asianajajat Y:n ja Z:n. A:ta vastaan nostamassaan kanteessa B ja C vaativat mainittujen välimiesten 2.9.1997 antaman välitystuomion kumoamista tai julistamista mitättömäksi sillä perusteella, että Y ja Z olivat olleet esteellisiä toimimaan välimiehinä.

Huostaanotto Asianajaja Kouvola

B ja C, joiden vaatimus asianajaja A:n laskuttaman asianajopalkkion alentamisesta on hylätty Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä annetulla välitystuomiolla, ovat vaatineet tuon tuomion kumoamista tai julistamista mitättömäksi sen vuoksi, että kolmesta välimiehestä kaksi oli ollut puolueettomuuden vaarantavassa suhteessa A:han ja siten esteellisiä toimimaan asiassa välimiehinä.

Korkein oikeus katsoi asianajajaa koskevassa valvonta-asiassa, että tämä oli yhtiökokouksen puheenjohtajana saanut asianajajan salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja, joilla saattoi olla merkitystä pesänhoitajan tehtävän hoitamisen kannalta, ja että tämä oli todennäköisesti saanut asianajajan vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja valmistellessaan toista yhtiökokousta. asianajaja oli siten ollut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden perusteella esteellinen toimimaan pesänhoitajana. Asianajajalle annettiin varoitus.

A oli 2.8.1994 toimittanut liiton toimistoon telefaxsanoman ja kirjeen, joissa hän oli muun muassa katsonut, että asianajajalla ei ollut velvollisuutta antaa hallitukselle tai kurinpitolautakunnalle selvitystä henkilökohtaisista tai toimistonsa varallisuusoloista ja velkaantumisesta. A katsoi, että lautakunnan tuli jättää asian käsittely sillensä, koska velkaantumiskysymys ei kuulunut liiton valvontatoimivallan piiriin. A oli myös vaatinut liiton toimistoa ilmoittamaan hänelle asettamassaan määräajassa, oliko kenellekään asianajajalle aikaisemmin määrätty ylivelkaantumisen johdosta kurinpidollista seuraamusta.

Huoltajuus Asianajaja Kouvola

Syyttäjä nimesi todisteeksi asianajaja A:n tekemästä salassapitorikoksesta muun ohella syytteessä tarkoitettua puhelinkeskustelua koskevan telekuuntelutallenteen ja asianajaja A:n avustajan esitutkintavaiheessa laatiman kirjallisen loppulausunnon.

Mainitsemillaan ja muutoin kurinpitolautakunnan päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä

Korkein oikeus katsoi, että asianajaja oli esteellinen toimimaan asiamiehenä asiassa

Asuntokauppariita Asianajaja

Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään (KKO 1995:191 ja KKO 1996:99) tulkinnut kysymyksessä olevaa, jo vuoden 1734 laissa ollutta säännöstä oikeudenkäyntiasiamiehen esteellisyydestä laajentavasti tilanteissa, jotka rinnastuvat sellaisiin tapauksiin, joihin säännös sanamuotonsa mukaisesti soveltuu. Ratkaisussaan KKO 1995:191 Korkein oikeus piti yksityishenkilön velkajärjestelyssä selvittäjäksi määrättyä henkilöä esteellisenä toimimaan velallisen asiamiehenä ja oikeudenkäyntiavustajana maksuohjelman muuttamista koskevassa asiassa. Ratkaisussa KKO 1996:99 konkurssipesän pesänhoitaja katsottiin esteelliseksi toimimaan velkojan asiamiehenä tämän hakiessa lainvoiman saaneen konkurssituomion purkamista siltä osalta kuin hänen valvontansa oli hylätty. Nyt kysymyksessä olevasta vastapuolijäävistä on ollut kysymys ratkaisussa KKO 1990:16. Siinä Korkein oikeus katsoi, ettei asianajaja saanut olla tuomion purkamista hakevan henkilön asiamiehenä, koska hän oli ollut purettavaksi pyydettyyn tuomioon johtaneessa asiassa vastapuolen avustajana ja asiamiehenä.

Katson, ettei asianajaja X ole ollut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla esteellinen toimimaan yhtiön oikeudenkäyntiasiamiehenä asiassa. Perustelen kantaani seuraavasti.

Asianajajista annetun lain 1 §:n mukaan asianajaja on se, joka on maan yleisen asianajajayhdistyksen jäsenenä merkitty asianajajaluetteloon. Suomen Asianajajaliitto on lain tarkoittama yleinen asianajajayhdistys. Liiton sääntöjen perusteella sen jäsenet ovat asianajajia eikä asianajaja voi olla kuulumatta liittoon. Lain 2 §:n mukaan asianajajayhdistyksen on säännöissään mainittava, miten asianajajan päämiehelle varataan oikeus saada hänen ja asianajajan välinen muun muassa palkkiota koskeva riita välimiesmenettelyin ratkaistuksi. Liiton sääntöjen 34 §:n mukaan liiton hallitus toimii välimiesoikeutena mainitunlaista riitaa ratkaistaessa. Sääntöjen 36 §:n mukaan hallitus voi kuitenkin määrätä välimiehiksi kolme omaa jäsentään tai varajäsentään taikka liiton jonkin osaston hallituksen jäsentä. Sääntöjen mukaan kaikkien hallituksen jäsenten tulee olla asianajajia. Välimiehinä voivat siis toimia vain asianajajat.

Huostaanotto Asianajaja

Käräjä- ja hovioikeus ovat arvioidessaan X:n esteellisyyttä soveltaneet oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momenttia. Säännöksen mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana ei saa toimia se, joka on ollut asiassa vastapuolen asiamiehenä tai avustajana. Säännöksessä kuvattua esteellisyysperustetta kutsutaan vastapuolijääviksi. Tässä asiassa on ensin arvioitava kysymystä siitä, voiko oikeudenkäymiskaaressa säännelty vastapuolijäävi muodostua tilanteessa, jossa vastapuolen asiamiehenä toimii toinen samassa asianajotoimistossa työskentelevä asianajaja.

Tapaohjeiden 6.3 kohdan sanamuoto ei viittaa pelkkään tietojen saamisen mahdollisuuteen eikä siihen, että jo vaara saada sanottuja tietoja muodostaisi esteellisyyden. Valvonta-asioiden ratkaisukäytännöstä ei toisaalta ole todettavissa ratkaisuja, joissa olisi edellytetty yksilöityä selvitystä asianajajan saamista tiedoista. Riittävänä on pidetty sitä, että asianajaja oli ilmeisesti saanut kantelijan toimeksiannon aikana kantelijan taloudellista asemaa koskevia tietoja, joilla saattoi olla liityntä vireillä olevaan riita-asiaan (valvontakertomus 2013 s. 32), tai että asianajaja oli voinut aikaisemmassa tehtävässään saada tietoonsa sellaisia seikkoja, joilla voi olla merkitystä uuden toimeksiannon hoitamisessa (ratkaisu 7.5.2010), taikka että asianajajan oli pitänyt saada kantelijan toimeksiantoja vuosikausia hoitaessaan sellaisia tietoja, joilla saattoi olla merkitystä tarjotun tehtävän hoitamiselle (täysistuntoratkaisu 23.5.2006).

Tapaohjeiden asianajotoiminnan perusarvoja koskevassa osassa edellytetään muun muassa, että asianajajan on tehtävän vastaanottaessaan ja sitä hoitaessaan oltava esteetön (3.3 kohta). Tapaohjeiden esteellisyyttä koskevassa osassa on esteellisyyttä salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden perusteella koskeva 6.3 kohta, jonka mukaan asianajaja ei saa ottaa hoitaakseen tehtävää, jos muussa tehtävässä saadut salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat seikat saattavat haitata asianajajan kykyä täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua.

Frequently Asked Questions

Voinko vaihtaa asianajajaa

Oikeusapua ei myonneta

Valvontalautakunta on Asianajajaliiton yhteydessa toimiva itsenainen ja Asianajajaliitosta riippumaton valvontaelin. Sen lakisaateisiin tehtaviin kuuluu asianajajien