Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.
Juristi Asianajaja EroLuvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat.
Koulutusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon suorittaminen. Näiden tutkintojen suorittaminen voidaan korvata oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisella ulkomailla, jos henkilö lisäksi on saanut ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta oikeustieteen kandidaatin tai oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään ja suorittanut mahdolliset päätöksessä edellytetyt lisävaatimukset.
Oikeudenkäyntiasiamiespalveluja tarjoavat useat erilaiset palveluntarjoajat. Palveluntarjoajiin kohdistuva valvonta on riippuvainen siitä, miltä palveluntarjoajataholta palvelu on hankittu. Palveluntarjoajilla ei myöskään ole yhteisiä ammatillisia ohjeita tai normistoja, jotka säätelisivät palveluntarjoajan käyttäytymistä ja toimintaa.
Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 6 §:n mukaan julkisen oikeusavustajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikissa toimeksiannoissaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Saman säännöksen nojalla julkinen oikeusavustaja on asianajajayhdistyksen valvonnan alainen samalla tavoin kuin asianajaja.
Muihin palveluntarjoajiin voidaan lukea myös lakimieskoulutuksen saaneiden henkilöiden sivutoimenaan tarjoamat oikeuden käyntiasiamiespalvelut. Usein tällainen toiminta on kuitenkin pienimuotoista ja satun naista suuntautuen esimerkiksi sukulaisten ja tuttavien auttamiseen oikeudellisten ongelmien ratkaisussa joko ilmaiseksi tai vastiketta vastaan. Tällaisen palvelun määrästä ei ole saatavissa luotettavaa selvitystä, mutta tällaisen palvelun voidaan olettaa olevan yleisempää kuin lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden edellä kerrotut palvelut.