Elatussopimus

Elatussopimus Lahti

Toimeentulotuki Elatussopimus

Lausunnon antajia pyydettiin erityisesti ottamaan kantaa henkilöstön aseman järjestämiseen elatustuen siirron toimeenpanon yhteydessä. Elatustuen siirto kunnilta Kelalle – työryhmä pyysi lausujien mielipidettä kolmesta eri vaihtoehtoisesta mallista. Ensimmäisessä mallin mukaan elatustuen toimeenpanon siirtoa Kansaneläkelaitokselle pidettäisiin puitelain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettuna liikkeenluovutuksena ja henkilöstö siirtyisi Kansaneläkelaitoksen työntekijöiksi. Puitelain 13 §:n 3 momentissa säädetty viiden vuoden irtisanomissuoja koskisi yhden vertaisuusperiaatteen mukaisesti myös näitä työntekijöitä. Toisessa mallissa elatustuen toimeenpanon siirtoa Kansaneläkelaitokselle pidettäisiin myös liikkeenluovutustilanteena, mutta viiden vuoden irtisanomissuoja ei koskisi näitä työntekijöitä. Kolmannessa mallissa elatustuen toimeenpanon siirtoa kunnilta Kansaneläkelaitokselle ei katsota liikkeen luovutustilanteeksi. Elatustuen toimeenpanon siirtyessä Kansaneläkelaitokselle kuntien asianomaisten viranhaltijoiden työnantaja ei muuttuisi, vain tehtäviä siirtyisi Kansaneläkelaitokselle. Työntekijät jäisivät edelleen kuntien palvelukseen. Heitä koskisi kuitenkin yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla sama irti sanomissuoja, kuin puitelain 5 ja 6 §:ien mukaisissa kuntien ja kuntayhtymien välisissä tehtävänsiirroissa. Tämän estämättä Kansan eläkelaitos voisi etenkin suurissa kaupungeissa palkata kunnan elatustukiasian tuntijoita todellisen tarpeen mukaisesti. Kunnat olisivat velvollisia turvaamaan työntekijöidensä aseman vähintään viiden vuoden ajan siirron toteutumisesta lukien.

Elatussopimus Tarvittavat Tiedot

Lisäksi elatusturvalaissa säädetään tietojenanto ja ilmoitusvelvollisuuksista (26 §). Elatustuen nostajan sekä lapsen huoltajan ja holhoojan on annettava toimielimille tietoja ja selvityksiä, jotka ovat tarpeen elatusavun perimiseksi elatusvelvolliselta. Elatustuen nostajan on välittömästi ilmoitettava toimielimelle elatustuen maksamiseen vaikuttavissa olosuhteissa tapahtuneista muutoksista. Elatusvelvollisen on toimielimen määräyksestä annettava sille selvitys olinpaikastaan, työ paikastaan, tuloistaan, varoistaan ja muista maksukykyynsä vaikuttavista seikoista toimielimen asettamassa määräajassa.

Elatussopimus Lahti

Elatussopimus Pohja

Ulosottolaki (37/1895) on kumottu 1 päivänä tammikuuta 2008 voimaan tulleella ulosottokaarella (705/2007). Ulosottokaareen sisältyy joitakin elatusavun perintää koskevia erityissäännöksiä, joita uudistettiin jo edellä mainitun elatusavun perintää koskevan uudistuksen yhteydessä. Vuoden 1999 alusta lukien parannettiin mahdollisuutta periä saatava elatusvelvollisen palkasta poistamalla kolmen vuoden rajoitus elatusavun ulosotosta. Lisäksi elatusavun etuoikeutta parannet tiin suhteessa elatusvelvollisen muihin velkojiin. Elatusapujen perintä on ulosottokaaren mukaan tavanomaista ankarampaa. Jos perinnässä on kuukausittain erääntyvä elatusapu, ulosmitata voidaan säännönmukaista määrää suurempi osuus (ulosottokaari 4 luku 54 §) velallisen nettotulosta, jos se on tarpeen palkan maksukautta vastaavan elatusavun suorittamiseksi. Velalliselle on kuitenkin aina jätettävä kolmasosa palkasta eikä suoja osuutta (yksin asuvalla 597 euroa kuukaudessa vuonna 2008) saa ulosmitata. Vapaa kuukausia velalliselle, jolta peritään elatusapuja, voidaan myöntää vain painavista syistä.

Elatussopimus Muutokset

Kunnista mahdollisesti valtion palvelukseen siirtyvän henkilöstön osalta liikkeen luovutuskäsitteen soveltamiseen liittyy ongelmia muun muassa siksi, että valtion virkamieslakiin (750/1994) ei sisälly liikkeen luovutussäännöksiä. Näin ollen liikkeen luovutussäännöksiä ei voida suoraan soveltaa siirrettäessä tehtäviä ja mahdollisesti henkilöstöä kunnilta valtiolle. Puitelain hallituksen esityksessä ei myöskään suoraan todeta mitään mainittujen säännösten soveltamisesta kunnilta valtiolle siirtyvien tehtävien yhteydessä. Tämän vuoksi tehtävien siirtoa koskevassa laissa on säädetty erikseen siirtyvän henkilöstön oikeuksista niin, että oikeudet mahdollisimman pitkälle vastaavat siirtyvän henkilöstön oikeuksia liikkeenluovutustapa uksissa.

Elatussopimus Vantaa

Laki eräiden elatusapujen sitomisesta elin kustannuksiin ehdotetaan uudistettavaksi kokonaan. Elatusapu ja elatustuki sidottaisiin jatkossa elinkustannusindeksiin siten, että etuuden määrät tarkistettaisiin vuosittain indeksissä tapahtunutta nousua vastaavaksi. Uudistuksen toivotaan parantavan yksinhuoltajien taloudellista tilannetta ja vastaavan paremmin lapsen ja elatustuen saajan tarpeita. Elatusavun ja elatustuen määrät seuraisivat nykyistä joustavammin ja ilman viivettä tapahtunutta kustannusten kehitystä. Tätä tukisi myös ehdotetun uudistuksen periaate, jonka mukaan korotus koskisi nykyisestä poiketen myös edellisen korotuksen jälkeen tehtyjä uusia elatussopimuksia ja päätöksiä.

Sosiaalihuolto Maksut Elatussopimus

Elatustuen toimeenpanon ja elatusavun perinnän Kansaneläkelaitokselle siirtämisen jälkeenkin kunnat huolehtisivat edelleen elatusavun vahvistamista koskevista tehtävistä. Näitä tehtäviä koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi sosiaalihuoltolakiin. Elatusavun vahvistamisesta huolehtisi kunnassa se toimielin, joka sosiaalihuoltolain mukaisesti huolehtii sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä. Toimielimellä olisi edelleen oikeus ajaa kannetta elatusavun vahvistamiseksi tai korottamiseksi tilanteissa, joissa lapsi muutoin on vaarassa jäädä elatuksen puutteeseen. Toimielin voisi edelleen ajaa kannetta elatusavun muuttamiseksi muissakin tilanteissa, jos se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi.

Elatussopimus Vanhentuu

Ulkoasiainministeriö toimii New Yorkissa 20.6.1956 tehdyn elatusavun perimistä ulkomailla koskevan yleissopimuksen (SopS37/1962) mukaisena välittävänä ja vastaanottavana keskusviranomaisena Suomessa. Sopimuksen mukaan vastaanottavan maan viranomainen on velvollinen antamaan virka apua elatusavun perimisessä maksutta samoin edellytyksin kuin maan omille kansa laisille.