Elatussopimus

Elatussopimus Nolla

Määräaikainen Elatussopimus

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi elatustukilaki, jossa säädettäisiin Kansaneläke laitoksen toimeenpanemasta elatustuesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä elatusavun perimiseksi. Elatustukilaki korvaisi voimassa olevan elatusturvalain. Elatusavun vahvistamiseen liittyvistä kunnan tehtävistä säädettäisiin sosiaalihuoltolaissa.

Elatussopimus Kaavake

Vuoden 2008 alusta voimaan tulleessa Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada elatusturvaa koskevia asiakastietoja annetussa laissa (1201/2007) säädetään elatustuen toimeenpanoon ja elatusavun perintään valmistautumiseksi tarvittavien asiakastietojen luovuttamisesta Kansaneläkelaitokselle. Kansaneläkelaitoksen on valmistauduttava uusiin tehtäviinsä ennen vuoden 2009 huhtikuun alussa tapahtuvaa siirtoa muun muassa rakentamalla tietojärjestelmän, johon elatustuen toimeenpanossa ja elatusavun perinnässä tarvittavat asiakastiedot siirretään kunnista. Muun tietojen luovuttamista koskevan lain säädännön nojalla Kansaneläkelaitoksella ei olisi oikeutta saada elatustukea ja elatusavun perintää koskevia asiakastietoja ennen varsi naista tehtävien siirtoa.

Elatussopimus Nolla

Elatussopimus Pori

Suomalaista elatustukea vastaava järjestelmä kuuluu kaikkien Pohjoismaiden sosiaali- turvajärjestelmiin. Ruotsissa elatustukea vastaavasta etuudesta (underhållsstöd) säädetään elatustukilaissa (Lagen 1996:1030 om un derhållstöd). Etuuden määrä on vuonna 2007 ollut Ruotsissa 1 273 kruunua kuukaudessa. Ruotsissa perhe-etuuksissa toimivaltainen viranomainen on etuuden saajan asuinpaikan vakuutuskassa (försäkringskassa). Elatusavun kotimaanperinnästä vastaa elatusvelvollisen kotipaikan paikallistoimisto. Försä kringskassa on hallinnollisesti yhtenäinen, noin 20 läänintoimistoon ja 240 paikallistoimistoon jakautunut toimielin.

Onko Elatussopimus Pakollinen

Indeksilaki sisältää erityissäännöksen ulkomailla tapahtuvaa elatusavun perintää koskien. Tuomioistuimen on hakemuksesta vahvistettava elatusavun korotettu määrä ja korottamisajankohta, jos se voi olla tarpeen elatusavun perimiseksi vieraassa valtiossa.

Elatussopimus Puolisoiden Välillä

Elatusapuvelka vanhenee viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatusapu on erääntynyt tai elatustuki maksettu. Vuonna 2006 vanheni elatusvelkasaatavia 20,9 miljoonaa euroa, josta noin 18,7 miljoonaa oli kuntien saatavia ja 2,2 miljoonaa euroa lasten saatavia.

Porin Kaupunki Elatussopimus

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskuksen Stakesin ylläpitämän Lapsen elatus ja huolto tilaston mukaan elatustuen piirissä oli vuoden 2006 lopussa lähes 98 600 lasta. Vuonna 2000 alkanut elatustukea saavien lasten määrän väheneminen jatkui. Edellisestä vuodesta elatustukea saavien lasten määrä väheni neljällä prosentilla. Elatustukea maksettiin kaikkiaan 136,1 miljoonaa euroa.

Elatussopimus Isänä

Vuoden 1999 alussa voimaan tulleessa elatusturvalaissa säädetään kunnan varoista lapselle maksettavasta elatustuesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä elatusavun perimiseksi. Lisäksi siinä säädetään kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen oikeudesta ryhtyä toimenpiteisiin elatusavun vahvistamiseksi ja muuttamiseksi.