Avioerohakemus

Tulosta Avioerohakemus

Avioerohakemus Täytettävä Versio


Esitysluonnoksessa ehdotettiin avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekemiselle määräaikaa. Ehdotuksen mukaan hakemus olisi tehtävä 5 vuoden kuluessa vihkimisestä tai, jos syyttäjä on nostanut syytteen avioliittoon pakottamista koskevassa rikosasiassa, kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Useat lausunnonantajat pitivät määräajan sitomista rikosasian käsittelyyn ongelmallisena ja määräaikaa tarpeettomana tai ainakin liian lyhyenä. Lausuntopalautteen johdosta asiaa on arvioitu jatkovalmistelussa uudelleen. Pakottamiseen liittyvät tilanteet ovat moninaisia ja siitä irtautuminen voi viedä aikaa. Kun avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset avioliittolain mukaan ovat siviilisäätyä lukuun ottamatta samat kuin avioerossa, ei toisen osapuolen oikeusturvan katsota välttämättä edellyttävän määräaikaa. Lakiesityksestä on näin ollen poistettu hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika.

Avioerohakemus Osoite


Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (63/1999), jäljempänä EIS, turvataan muun muassa jokaisen perhe- ja yksityiselämän suoja (8 artikla) sekä uskonnonvapaus (9 artikla). Niin ikään jokaiselle avioliittoikäiselle henkilölle turvataan oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen kansallisen sääntelyn mukaisesti (12 artikla). Perhe-elämään puuttuminen edellyttää, että siitä on säädetty lailla ja että se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Ihmisoikeuksien rajoittamisen tulisi olla hyväksyttävää ja oikeasuhtaista suhteessa siihen oikeushyvään, jota rajoituksella pyritään turvaamaan tai tavoittelemaan. Valtioilla on myös positiivinen toimimisvelvollisuus oikeuksien tehokkaaksi ja todelliseksi toteutumiseksi.

Miten Laaditan Avioerohakemus Sähkösesti


Väestötietojärjestelmään tehtävät muutokset saattavat aiheuttaa muutostarvetta väestökirjanpitoa hoitaville uskonnollisille yhdyskunnille. Kirkkohallituksen arvion mukaan evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämään yhteiseen jäsenrekisteriin mahdollisesti tarvittavat muutostarpeet ovat kuitenkin vähäisiä. Nämä kustannukset eivät aiheuta tarvetta määrärahojen lisäykseen.

Miten Avioerohakemus Täytetääb


Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.

Avioerohakemus Kauniainen


Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettiin uutta sääntelyä, jonka perusteella pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin purkaa avioeron sijasta kumoamalla. Puolison siviilisääty palautuisi tällöin siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Lisäksi ehdotettiin ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn muutosta, jonka mukaan ulkomailla alle 18–vuotiaana solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.

Kuinka Nopeasti Avioerohakemus Käsitellään


Jos pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa avioerolla ilman harkinta-aikaa, eron saisi ilman kuuden kuukauden viivettä. Etuna olisi avioliiton päättymiseen liittyvät liitännäisseuraamukset, jotka olisivat selkeitä ja ennakoitavia. Kansainvälisesti yhtenäisellä tavalla ymmärretty avioeron käsite voisi olla etu rajat ylittävissä tilanteissa. Viivettä ja todennäköisesti lisäkustannuksia tulisi kuitenkin siitä, että hakijan olisi esitettävä tuomioistuimelle näyttö avioliittoon pakottamisesta. Haittapuolena olisi myös se, että henkilön siviilisääty olisi avioliiton purkamisen jälkeen eronnut.

Avioerohakemus Käräjäoikeus Osoite


Lausuntopalautteen johdosta pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevan 27 a §:n perusteluja on täsmennetty, jotta säännöksessä tarkoitettu pakottaminen olisi selkeämmin määritelty. Esitykseen on tehty lausuntopalautteen johdosta myös muita täydennyksiä ja tarkennuksia.