Avioerohakemus

Avioerohakemus Kuopio

Mihin Avioerohakemus Viedään


Ulkomailla alaikäisenä solmittujen avioliittojen tunnustamista koskevaan ehdotukseen liittyvä lausuntopalaute oli asiasta aiemmin saatujen lausuntojen tavoin jakautunutta. Ehdotettu muutos sai lausunnonantajilta kannatusta. Osa piti ehdotusta kuitenkin riittämättömänä ja esitti laajempaa muutosta, jonka mukaan ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei tulisi pääsääntöisesti tunnustaa lainkaan. Osa lausunnonantajista ei kannattanut ehdotusta. Sen ennaltaehkäisevää tavoitetta pidettiin epätodennäköisenä. Riskinä nähtiin se, että sääntelystä aiheutuu epävarmuutta ja haittaa juuri niille alaikäisille, joita sillä pyritään suojaamaan.

Etelä-Karjalan Käräjäoikeus Avioerohakemus Lomake


Avioliiton päättymisestä ja sen keskeisistä oikeusvaikutuksista säädetään avioliittolaissa (234/1929). Avioliittolain mukaan avioliitto voi päättyä purkautumalla joko avioeron tai puolison kuoleman vuoksi. Avioliiton purkautuminen edellyttää, että avioliitto on syntynyt pätevällä tavalla ja on Suomessa pätevä.

Mihin Käräjäoikeuteen Avioerohakemus Jätetään


Esitysluonnoksessa ehdotettiin avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekemiselle määräaikaa. Ehdotuksen mukaan hakemus olisi tehtävä 5 vuoden kuluessa vihkimisestä tai, jos syyttäjä on nostanut syytteen avioliittoon pakottamista koskevassa rikosasiassa, kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Useat lausunnonantajat pitivät määräajan sitomista rikosasian käsittelyyn ongelmallisena ja määräaikaa tarpeettomana tai ainakin liian lyhyenä. Lausuntopalautteen johdosta asiaa on arvioitu jatkovalmistelussa uudelleen. Pakottamiseen liittyvät tilanteet ovat moninaisia ja siitä irtautuminen voi viedä aikaa. Kun avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset avioliittolain mukaan ovat siviilisäätyä lukuun ottamatta samat kuin avioerossa, ei toisen osapuolen oikeusturvan katsota välttämättä edellyttävän määräaikaa. Lakiesityksestä on näin ollen poistettu hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika.

Avioerohakemus Käräjäoikeus Espoo


Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.

Varsinais-Suomen Käräjäoikeus Avioerohakemus


Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettiin uutta sääntelyä, jonka perusteella pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin purkaa avioeron sijasta kumoamalla. Puolison siviilisääty palautuisi tällöin siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Lisäksi ehdotettiin ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn muutosta, jonka mukaan ulkomailla alle 18–vuotiaana solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.

Avioerohakemus Maksu Milloin Maksetaan


Lain esitöissä on selostettu ehdottomuusperiaatteen soveltamista ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevissa asioissa. Yhtenä esimerkkinä ehdottomuusperiaatteen soveltamistilanteista on tuotu esiin alaikäisenä solmittu avioliitto. Esitöissä korostetaan, että periaatteen soveltaminen riippuu aina tuloksesta, johon yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa. Harkinnassa on otettava huomioon puolisoiden elämäntilanne sillä hetkellä, kun kysymys ulkomaisen avioliiton pätevyydestä tulee esille.

Yksipuolinen Avioerohakemus


Esityksessä ehdotettujen säännösten tavoitteena on torjua pakottamalla ja alaikäisenä solmittuja avioliittoja sekä parantaa tällaisen avioliiton solmineiden, haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. Esityksen tavoitteena on mahdollistaa pakottamalla solmitun avioliiton purkaminen myös muulla tavoin kuin avioeromenettelyssä. Lisäksi esityksellä täsmennetään ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä.