Lakiasiat Oulu

Lakimies Pahoinpitely

C:n pyynnöstä on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevä lakimies tarkastanut Z:n laatiman kauppakirjaluonnoksen. Hänen luonnokseen tekemänsä merkinnät ovat vaikuttaneet kauppakirjan 4. kohdan ehdon sisältöön. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinkoa ei ole aiheuttanut kauppakirjan ehto vaan se, että välittäjä ei ole huolehtinut sovitun ehdon toteutumisesta ja kiinnitysten vapauttamisen edellytysten varmistamisesta loppukauppahinnan suorituksen yhteydessä.

Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn B:n valituksen johdosta. Pääkäsittelyssä B:tä avusti A:n sijaan toinen saman tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva lakimies. Tämä pyysi, että A:lle maksetaan palkkioksi avustajantehtävästä hovioikeudessa 900 euroa, joka sisälsi palkkion myös neljän tunnin matka-ajalta, ja korvaukseksi asian käsittelyn vaatimasta edestakaisesta matkasta Tampereelta Helsinkiin arvonlisäveroineen 69,46 euroa. Matkustamisesta aiheutuneiden kustannusten osalta pyynnön perusteena esitettiin A:n ja B:n aikaisempi asiakassuhde.

Kysymyksessä oleva asia, jonka käsittelyn yhteydessä käräjätuomari A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, oli pienehkö laskusaatavaa koskeva velkomusasia. Antaessaan asiassa yksipuolisen tuomion käräjätuomari A oli kertomansa mukaan ottanut huomioon oikeusturvanäkökohdat, koska B:llä ja C:llä oli ollut mahdollisuus hakea yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Käräjätuomari A oli myös postitiedoksiannon epäonnistuttua ja ennen kuulutushaasteiden antamista varmistautuakseen menettelynsä oikeellisuudesta tiedustellut E:n asiamieheltä Suomessa, joka on ollut asianajotoimintaa yleisesti harjoittava lakimies, B:n ja C:n voimassaolevaa osoitetta.

Tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva asianajaja A on oikeusapulain nojalla määrättynä yksityisenä avustajana avustanut päämiestään B:tä Vantaan käräjäoikeudessa petosta ynnä muuta koskevassa asiassa. Käräjäoikeus on määrännyt valtion varoista maksettavaksi A:lle palkkiota paitsi tarpeellisista toimenpiteistä myös ajanhukasta matka-ajalta ja matkakulujen korvausta. Helsingin hovioikeus on sen sijaan hylännyt B:tä hovioikeudessa avustaneen, A:n kanssa samassa toimistossa työskentelevän lakimiehen vaatimuksen matkasta aiheutuvan ajanhukan ja kulujen korvaamisesta. Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty perustetta määrätä B:n avustajaksi A, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Vantaan käräjäoikeudessa. Hovioikeus viittasi lisäksi siihen, että A:n puolesta esiintynyt lakimies oli samana päivänä avustanut toista henkilöä Helsingin käräjäoikeudessa, ja katsoi, ettei sen vuoksi edes ollut syntynyt korvattavia kuluja ja ajanhukkaa.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmeni, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena oli, että muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla olisi oikeus saada palkkio matka-ajalta ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi oli ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.

Tässä tapauksessa menettämisvaatimuksen peruste ja määrä ovat ilmenneet jo käräjäoikeudessa esitetyn syytteen teonkuvauksista. A on siten asiallisesti ottanut kantaa menettämisvaatimuksen perusteisiin jo vastatessaan syytteeseen ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimuksiin käräjäoikeudessa. Menettämisvaatimukseen ei ole liittynyt uusia tosiseikkoja tai todistusaineistoa. Hovioikeuden pääkäsittelyssä A:ta on avustanut lakimies. Näissä olosuhteissa hovioikeus olisi voinut A:n oikeusturvaa vaarantamatta tutkia myös hovioikeuden pääkäsittelyssä esitetyn menettämisvaatimuksen.

Lakiasiat Oulu

Oulu Lakiasiat

Lakimies Lastensuojelu Oulu

Todistajana kuultu edellä mainittu lakimies oli kertonut, ettei hän ollut, C:n otettua yhteyttä kaupan osalta, selvittänyt kuolettamismenettelyä. Kun kuitenkin lakimies oli merkinnyt kauppakirjan luonnokseen muutoksia nimenomaan kiinnitysten kuolettamismenettelynkin osalta ja hän oli keskustellut muutoksista C:n kanssa, käräjäoikeus piti selvitettynä, että C:nkin olisi tullut mieltää kiinnitysten kuolettamiseen liittyneen ongelmia.

Lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Tässä tapauksessa B ei ole ryhtynyt mainittuihin laissa säädettyihin ensisijaisiin toimenpiteisiin todetessaan, ettei jäljennöstä käräjäoikeuden tuomiosta ollut hänelle ennen valitusajan päättymistä toimitettu. Määräajan palauttamisen edellytyksiä tulee arvioida tästä näkökulmasta, eikä sillä seikalla, että voimassa olevan lain mukaan jäljennös käräjäoikeuden tuomiosta on toimitettava muutoksenhakijalle kahden viikon kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, ole tässä suhteessa merkitystä. Asiaan ei vaikuta myöskään se, että käräjäoikeudessa A:ta on B:n asemesta avustanut toinen lakimies.

A:n mukaan säätiö ei ollut kannetta vastustaessaan vedonnut muun ohella siihen, että C:n testamentin toissijaismääräystä koskeva tulkintakysymys on voinut tulla ensimmäisen kerran esille vuonna 1981 perunkirjoituksessa tai ainakin perinnönjaossa, jossa kullekin perilliselle tulevat osakkeet oli luetteloitu ilman mainintaa niitä koskevasta luovutusrajoituksesta. Hovioikeus oli perustellut ratkaisuaan myös sillä, että yksi testamentin toimeenpanijoista on ollut testamentin laatinut lakimies, jonka olisi voinut olettaa ottavan asian esille.

Lakimies Rikosrekisteri Oulu

K:lle on ennen oikeudenkäyntiä määrätty puolustajaksi asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, joka on avustanut häntä käräjäoikeudessa. Kysymystä vangitsemisen edellytyksistä ei voida tässä tapauksessa pitää oikeudellisesti vaikeana, eivätkä K tai hänen puolustajansa ole käräjäoikeudessa ilmoittaneet, että K olisi tarvinnut lisäaikaa vastatakseen vangitsemisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Näihin seikkoihin nähden ja kun K ei ole myöskään kantelussaan yksilöinyt, mistä vangitsemisen perusteettomuutta tai kohtuuttomuutta osoittavista seikoista lisäselvityksen esittäminen olisi ollut tarpeen, Korkein oikeus katsoo, että K:lla on käräjäoikeudessa ollut riittävä tilaisuus antaa lausuntonsa vangitsemisen edellytyksistä.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmenee, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena siis on, että ainoastaan muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla on oikeus saada palkkio matka-ajalta ja ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi on ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.

Mielisairauden vuoksi holhottavaksi määrätyn miehen holhous oli jaettu siten, että hänen vaimonsa hoiti hänen henkilökohtaisia ja toiseksi holhoojaksi määrätty lakimies taloudellisia asioita.

Lakimies Työoikeus Oulu

Yhdistyksen lakimies, jolla oli nimenkirjoitusoikeus yhdessä toisen nimenkirjoitukseen oikeutetun kanssa, ei ollut esteellinen todistamaan yhdistyksen hyväksi tehtyä testamenttia.

Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.

Kanteen mukaan yhdistyksen nimi oli yhdistyslain 49 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtava. Yhdistyksen nimi sisälsi asianajajan lailla suojattuun ammattinimikkeeseen erehdyttävästi viittaavat ilmaisut "attorneys" ja "attorneys at law", minkä harhaanjohtavuutta lisäsi auktorisointiin viittaava etuliite "authorized". Myös suomen- ja ruotsinkieliset, lakimies-nimikkeeseen yhdistetyt auktorisointiin viittaavat ilmaisut olivat harhaanjohtavia, koska Suomessa lakimiehiltä ei yleisesti edellytetä minkäänlaista auktorisointia. Nämä ilmaisut antoivat lisäksi vaikutelman siitä, että yhdistyksen jäseniltä edellytettäisiin jonkinlaista korkeampiasteista auktorisointia kuin muilta lakimiehiltä, asianajajat mukaan lukien.

Lakimies Ilmainen Oulu

Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.

Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.Ään.

Hovioikeus totesi, että koska luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olivat nimenomaisesti saaneet erillisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehinä ja -avustajina ja olivat myös tietynlaisen valvonnan alaisina, ei sanaa auktorisoitu voitu pitää suoraan harhaanjohtavana. Toisaalta sana auktorisoitu yhdistettynä sanaan lakimies saattoi antaa sellaisen käsityksen, että tällaisella lakimiehellä olisi korkeampi pätevyys tai että tällainen lakimies voi antaa korkeampilaatuisia palveluja kuin lakimies tai lakiasiaintoimisto, jonka nimessä ei esiinny sana auktorisoitu. Toisin kuin eräillä muilla aloilla, ei oikeudenkäyntiavustajille myönnettävää lupaa ollut myöskään lainsäädännössä kutsuttu auktorisoinniksi. Ottaen lisäksi huomioon, että Suomessa oli ennestään ollut lailla säädetty lakimieskunta, eli asianajajat, sanayhdistelmä auktorisoitu lakimies ei antanut selkeää kuvaa yhdistyksestä ja sen jäsenistä.

Avioero Lakimies Oulu

Käräjäoikeus lausui tämän jälkeen perusteluinaan muun muassa, että oikeustoimilain 36 §:n mukainen kanne tuli nostaa kohtuullisessa ajassa erehdyksen havaitsemisesta, eli tässä tapauksessa siitä, kun A oli tullut tietoiseksi asunnon käyvästä hinnasta. A ei ollut koko osituksen moiteoikeudenkäynnin aikana puuttunut asunnon arvoon ja hänen oli tästä syystä katsottava tuolloin vielä pitäneen arvoa oikeana. A oli väittänyt, ettei hän ollut tiennyt asunnon todellista arvoa. Hänellä oli kuitenkin ollut lakimies ajamassa moitekannetta ja asunnon arvo oli olennaisesti vaikuttanut A:n maksettavaksi määrätyn tasingon määrään.

Konkurssipesä oli vaatinut siinä oikeudenkäynnissä, jota laskut koskivat, korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta. Konkurssipesä oli vaatinut korvausta kaikista niistä toimenpiteistä, joita A:n lakimies oli tehnyt ennen konkurssia ja sen alkamisen jälkeen. Tuossa oikeudenkäynnissä oli vastapuoli, joka oli hävinnyt jutun, velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle asiasta johtuneet oikeudenkäyntikulut.

Näyttämättä oli jäänyt, että pankin ryhtyessä perimään lainoja HIFK olisi sitoutunut tai edes luvannut A:lle hoitaa lainat. Tällaista oli luvannut lähinnä C ja osittain myös pankin lakimies, mutta ei kukaan sellainen henkilö, joka voisi HIFK:ta sitovasti näin luvata. HIFK:n hallitus ei ollut tällaista lupausta antanut. A:n oli pitänyt ymmärtää, että C ei ollut voinut tällaista seikkaa pääseuran puolesta luvata. Niinikään hänen oli pitänyt ymmärtää, ettei pankin lakimies voinut luvata HIFK:n puolesta mitään. Asiassa oli käynyt ilmi, että pankki ei ollut kohdistanut painostusta HIFK:iin vaan A:han.