Oikeusapu

Oikeusaputoimisto Raahe

Oikeusapu Hakemus


Ahvenanmaan oikeusaputoimiston osalta ehdotetaan lisäksi, että toimisto vastaisi sekä oikeusapupalvelujen että edunvalvontapalvelujen tuottamisesta ja että toimistossa olisi johtava julkinen oikeusavustaja. Toimiston nimenä olisi Ahvenanmaan oikeusapu- ja edunvalvontatoimisto.


Ehdotetulla lailla toteutettaisiin valtion oikeusaputoimistojen rakenneuudistus siten, että muutoksen jälkeen Suomessa olisi kuusi virastoina toimivaa oikeusapu- ja edunvalvontapiiriä. Oikeusapu- ja edunvalvontapiirejä johtaisivat päätoimiset määräaikaiset johtajat, joiden apuna toimisi tarvittava määrä muuta henkilökuntaa. Oikeusaputoiminta ja edunvalvontapalvelut muodostettaisiin rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Vuonna 2002 voimaan tullut laki valtion oikeusaputoimistoista ja vuonna 2008 voimaan tullut laki holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä kumottaisiin.

Tampere Oikeusaputoimisto


Oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2014-2017 (Toiminta ja hallinto 2/2013) on asetettu tehtäväksi selvittää mahdollisuuksia muodostaa oikeusaputoimistoista nykyistä laajempia hallinnollisia kokonaisuuksia. Kehyskaudella tulee toteuttaa selvityksen perusteella mahdollisesti tarvittavat muutokset.

Tampere Oikeusaputoimisto
Oikeusaputoimisto Tornio

Oikeusaputoimisto Tornio


Norjassa edunvalvonnasta säädetään holhouksesta annetussa laissa (Lov om vergemål, LOV-2010-03-26-9) ja asetuksessa (Forskrift til vergemålsloven, FOR-2013-02-15-201). Niissä määritellään edunvalvonnan määräämisen edellytykset henkilöille, jotka eivät eri syistä ja eriasteisesti pysty huolehtimaan omista henkilökohtaisista tai taloudellisista intresseistään. Valittujen keinojen tulisi rajoittaa valvottavan oikeuksia mahdollisimman vähän suhteessa tavoitteeseen.

Keski-Uudenmaan Oikeusaputoimisto


Ajanvaraustyöryhmä on selvittänyt oikeusavun saatavuutta raporttien lisäksi oikeusaputoimistoille tekemällään kyselyllä. Näiden perusteella on arvioitu, että palvelujen saatavuus on kohtuullisella tasolla, mutta että joissakin oikeusaputoimistoissa odotusajat ovat kohtuuttoman pitkät. Palvelun kysyntä jakaantuu epätasaisesti. Työryhmä on myös todennut, että asiakkaille varatuista ajoista jää käyttämättä huolestuttavan suuri määrä, mikä voi osaltaan huonontaa palvelun saatavuutta.

Keski-Uudenmaan Oikeusaputoimisto
Oikeusaputoimisto Kemi

Oikeusaputoimisto Kemi


Lausunnonantajista yli puolet kannatti julkisen oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan toimintojen eriyttämistä rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Perusteluina lausunnonantajat totesivat eriyttämisen vähentävän esteellisyystilanteita, korostavan edunvalvonnan samanarvoisuutta suhteessa oikeusapuun sekä mahdollistavan kummankin alan toiminnallisen kehittämisen sen omista lähtökohdista käsin. Lisäksi perusteluna eriyttämiselle mainittiin palvelujen sisällön ja tuottamistavan erilaisuus sekä se, että eriytettyinä toimintoina oikeusavun luonne asianajotoimintana ei hämärtyisi.

Tuusulan Kunta Edunvalvonta


Rakenne, jossa sekä oikeusaputoimistot että edunvalvontatoimistot ovat suoraan oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajan alaisuudessa, selkeyttäisi hallintoa. Edunvalvonnan osalta hallinto myös kevenisi yhden hierarkiatason poistuessa. Edunvalvonnan nostaminen nimikkeisiin korostaisi edunvalvonnan samanarvoisuutta toimialana oikeusavun kanssa.

Tuusulan Kunta Edunvalvonta