Oikeusaputoimisto

Perunkirjoitus Oikeusaputoimisto

Oikeusaputoimisto Haapajärvi


Lausunnonantajista yli puolet kannatti julkisen oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan toimintojen eriyttämistä rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Perusteluina lausunnonantajat totesivat eriyttämisen vähentävän esteellisyystilanteita, korostavan edunvalvonnan samanarvoisuutta suhteessa oikeusapuun sekä mahdollistavan kummankin alan toiminnallisen kehittämisen sen omista lähtökohdista käsin. Lisäksi perusteluna eriyttämiselle mainittiin palvelujen sisällön ja tuottamistavan erilaisuus sekä se, että eriytettyinä toimintoina oikeusavun luonne asianajotoimintana ei hämärtyisi.


Ahvenanmaan itsehallintolain 36 §:n mukaan maakunta on ruotsinkielinen. Maakunnassa valtion ja maakunnan viranomaisten sekä kunnallishallinnon virkakieli on ruotsi. Lain 38 §:n mukaan maakunnan viranomaisten ja maakunnassa toimivien valtion viranomaisten välillä vaihdettavat kirjoitukset ja muut asiakirjat on laadittava ruotsin kielellä. Sama koskee kirjoitusten ja asiakirjojen vaihtoa yhtäältä mainittujen viranomaisten ja Ahvenanmaan valtuuskunnan sekä toisaalta valtioneuvoston, keskushallinnon viranomaisten sekä valtion viranomaisten välillä, joiden toimialueeseen maakunta tai sen osa kuuluu. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeusapu- ja edunvalvontapiirin, jonka alueella Ahvenanmaan oikeusapu- ja edunvalvontatoimisto sijaitsee, tulee kaikessa yhteydenpidossaan toimiston kanssa käyttää ruotsin kieltä.

Raahen Oikeusaputoimisto Yhteystiedot


Työryhmä esitti lisäksi harkittavaksi, että oikeusapupalvelujen tarjoaminen ja edunvalvontapalvelujen järjestäminen eriytettäisiin rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja ja edunvalvontatoimiston johtava yleinen edunvalvoja olisivat oman vastuualueensa toimiston johtavia. Johtavien esimies olisi oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja.

Raahen Oikeusaputoimisto Yhteystiedot
Rauman Oikeusaputoimisto Edunvalvonta

Rauman Oikeusaputoimisto Edunvalvonta


Tanskassa voi saada myös nimenomaisen henkilökohtaisen lakimiehen tiettyä asiaa varten. Paikalliset oikeudet pitävät listaa tätä palvelua tarjoavista avustajista. Avustajan saamisen edellytyksenä on heikko taloudellinen tilanne, jonka määrittelemisestä on säädetty erikseen. Tehtävien toimenpiteiden laajuudesta riippuen avustajan käytöstä voi kuitenkin aiheutua kustannuksia ja sen piiristä on rajattu pois tietyt asiat kuten rikosoikeudelliset asiat sekä yritystoimintaan liittyvät toimeksiannot.

Oikeusaputoimisto Kuopio Perunkirjoitus


Oikeusaputoimistojen tulosohjausmenettely toteutetaan kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa oikeusministeriö käy oikeusaputoimen johtajien kanssa piirien tulosneuvottelut ja oikeusaputoimen johtajan oman toimiston tulosneuvottelut. Tulosneuvotteluissa keskustellaan seuraavan vuoden tuottavuutta ja taloudellisuutta koskevista tulostavoitteista toimistokohtaisesti. Tulosneuvotteluissa neuvotellaan ja myönnetään oikeusapupiirikohtaiset määrärahat. Oikeusaputoimen johtaja tekee selvityksen piirinsä oikeusaputoimistojen työtilanteesta ja toiminnasta sekä tarpeista. Tulosneuvotteluissa sovitaan myös seuraavan vuoden henkilöstöresurssien määrästä ja oikeusaputoimen johtajan liikkumavarasta henkilöstön palkkaamisessa. Tulosneuvotteluista laaditaan tulostavoiteasiakirja, jonka oikeusministeriön edustaja ja oikeusapupiirin johtaja allekirjoittavat. Tulostavoiteasiakirja on viraston ja ministeriön välinen sopimus alkavan vuoden toiminnallisista tavoitteista myönnettävien määrärahojen puitteissa.

Oikeusaputoimisto Kuopio Perunkirjoitus
Satakunnan Oikeusaputoimisto

Satakunnan Oikeusaputoimisto


Oikeusministeriön oikeusturvaohjelmaa valmistelevan neuvottelukunnan mietinnössä (Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013-2025, Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013,) todetaan, että oikeudenhoidon uudistamisen lyhyen aikavälin tavoitteena julkisen oikeusavun osalta on valtion oikeusaputoimistojen organisaatiorakenteen kokonaisuudistuksen tarpeen selvittäminen. Pitkällä aikavälillä tulee selvittää, mitä vaikutuksia yhden oikeusapuviraston perustamisella olisi. Lyhyen aikavälin uudistukset tulisi toteuttaa meneillään olevan eduskuntakauden aikana ja pitkän aikavälin uudistukset viimeistään vuoteen 2025 mennessä. Myös valtion talouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota oikeusaputoimistojen rakenteen kehittämiseen.

Espoon Oikeusaputoimisto


Valtion 27 oikeusaputoimistolla on toimipaikkoja yhteensä 165. Toimipaikkaverkostoa voidaan pitää toimivana. Työn luonteen vuoksi verkoston pitää olla tiheä ja toimipaikkojen lähellä asiakasta.

Espoon Oikeusaputoimisto