Oikeusaputoimisto


Oikeusapuasioita hallinnoi Norjassa oikeusministeriö, siviiliasioita valvova viranomainen (Statens sivilrettsforvaltning), maaherrat (Fylkesmannen) ja oikeudet. Oikeusapua antavilla avustajilla on myös laaja itsenäinen toimivalta. Käytännössä korkein päätöksentekoelin on siviiliasioita valvova viranomainen, joka lopulta tekee päätöksen oikeusavun saamisesta ja koordinoi ensiasteena toimivien maaherrojen toiminnan yhdenmukaisuutta. Oikeuden puheenjohtaja tekee päätöksen oikeusavun saamisesta, mikäli asiaa käsitellään oikeudessa.


Valtion oikeusaputoimistoja on hallinnollisesti yhdistetty vuodesta 2007 lukien. Oikeusaputoimistot ovat olleet suhteellisen pieniä henkilöstömääriltään ja periaatteena yhdistämisissä on ollut yhdistää pienimmät oikeusaputoimistot lähimpään toimistoon. Pienimpien oikeusaputoimistojen hallinnollisella yhdistämisellä on pyritty vähentämään näiden toimistojen haavoittuvuutta, keventämään hallintoa ja lisäämään henkilöstön työtehtävien järjestelymahdollisuuksia. Samalla uusien muodostettujen oikeusaputoimistojen nimet on määritelty maakuntapohjaisesti.

Oikeusaputoimisto Aukioloajat


Esityksessä ehdotetaan, että nykyiset kuusi oikeusapupiiriä muodostettaisiin virastoiksi ja että oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot muodostettaisiin rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Samalla piirien nimet muutettaisiin oikeusapu- ja edunvalvontapiireiksi. Oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä sijaitsisi tietty määrä oikeusaputoimistoja ja edunvalvontatoimistoja, joilla olisi puolestaan tietty määrä toimipaikkoja. Toimipaikkoja ei uudistuksen yhteydessä lakkautettaisi. Tarkemmin oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä ja niiden toimistoista ja toimipaikoista sekä niistä kunnista, joiden edunvalvontapalveluista oikeusapu- ja edunvalvontapiiri vastaa, säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.

Oikeusaputoimisto Aukioloajat
Oikeusaputoimisto Jyväskylä Edunvalvonta

Oikeusaputoimisto Jyväskylä Edunvalvonta


Tanskassa edunvalvojana voi toimia edunvalvottavan sukulainen tai ystävä, mutta jos tämä ei ole mahdollista, voidaan henkilölle määrätä ammattiedunvalvoja. Ammattiedunvalvojana voi toimia esimerkiksi lakimies tai sosiaalityöntekijä, jotka saavat tehtävästään myös korvauksen.

Espoon Oikeusaputoimisto Edunvalvonta


Valtion oikeusaputoimistojen ajanvaraustyöryhmä on todennut mietinnössään (Oikeusaputoimistojen ajanvarauksen kehittäminen, Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 17/2014), että oikeusaputoimistoista oikeusapua hakeva kansalainen saa ajan oikeusavustajan vastaanotolle tilastollisesti keskimäärin 14 vuorokaudessa.

Espoon Oikeusaputoimisto Edunvalvonta
Oikeusaputoimisto Kuopio

Oikeusaputoimisto Kuopio


Oikeusministeriö kävisi tulosneuvottelut oikeusapu- ja edunvalvontapiirien johtajien kanssa. Johtaja sopisi piirinsä toimistojen kanssa toimistokohtaisista tulostavoitteista. Menettely vähentäisi tulosneuvottelutyötä kaikilla organisaatiotasoilla sekä siirtäisi toimistokohtaista tulosohjausvaltaa ja -vastuuta oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajalle.

Helsingin Oikeusaputoimisto Helsinki


Norjassa viranomaisten tarjoama julkinen oikeusapu on tarkoitettu heikossa taloudellisessa asemassa oleville, jolloin valtio korvaa osan tai kaikki avun saajalle aiheutuneista prosessiin liittyvistä kustannuksista. Tietyissä erikseen säädetyissä asioissa, kuten lastensuojeluasioissa, oikeusapua saa suoraan lain nojalla. Yleisesti oikeusapua ei kuitenkaan saa rajoituksetta vaan avun saannin edellytyksenä on, että asialla on merkitystä henkilön hyvinvoinnille.

Helsingin Oikeusaputoimisto Helsinki