Narsistin Uhri

Narsistien Uhrien Tuki Turku

Narsistin Uhri Tarina

Suoritetun mielentilatutkimuksen mukaan A kärsi sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä, jossa oli epävakaita, narsistisia ja pakko-oireisia piirteitä. Lisäksi hänellä oli ollut rikosten tekoaikana keskivaikea masennustila.

Narsistin Uhrin Tarina

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli antamassaan lausunnossa samoin katsonut, että oli perusteltua pitää A:ta rikosten tekoaikana alentuneesti syyntakeisena, koska hän oli rikoksia edeltäneiden kahden kuukauden aikana ollut siinä määrin masentunut, että hänen masennustilaansa tekojen aikaan voitiin pitää keskivaikeaa vakavampana. A:lle oli luonteenomaista myös huomattava vaativuus, joustamattomuus, riippuvuus läheisistä ihmisistä sekä ahdistuksen torjuminen ja kieltäminen todellisuutta vääristävässä määrin.

Narsistien Uhrien Tuki Turku

Mielentilatutkimusta varten hankittujen selvitysten mukaan A kärsii persoonallisuushäiriöistä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle annetussa lausuntoehdotuksessa todetaan hänellä esiintyvän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön sopien mielialan ailahtelua sekä pyrkimystä välttää hylätyksi tulemista.

Narsistien Uhrit Foorumi

Lausuntoehdotuksen mukaan A:n persoonallisuushäiriö ja masentuneisuus ovat oleellisesti heikentäneet hänen kykyään säädellä käyttäytymistään tekojen aikana ja ymmärtää tekojensa tosiasiallinen ja oikeudellis-moraalinen luonne. Masentuneisuuteen liittyvillä kognitiivisilla vääristymillä ja erityisesti persoonallisuushäiriön pakko-oireisilla piirteillä on lausuntoehdotuksessa todettu olleen syy-yhteys A:n tekemiin rikoksiin.

Narsistin Uhrien Tuki

Mielentilatutkimuksen perusteella laaditussa lausuntoehdotuksessa on katsottu A:n kärsivän sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä, jossa on epävakaita, narsistisia ja pakko-oireisia piirteitä. Hänellä on lisäksi todettu olleen keskivaikea masennustila.

Narsistien Uhrit Keskustelupalsta

Lausuntoehdotuksessa on päädytty siihen, että A on tekojen aikana ollut täyttä ymmärrystä vailla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon mukaan A:n masentuneisuus tekojen ajankohtana on ollut keskivaikeaa vakavampi. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on niin ikään todennut A:n teot suorittaessaan olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Narsistien Uhrien Tuki Turku
Narsistien Uhrien Tuki Helsinki

Näistä seikoista johtuen A:n selviytymiskeinot muuttuneissa olosuhteissa olivat vähäiset.

Check our other pages :