Ehdotettu mahdollisuus vahvistaa kuolleen henkilön oikeudenomistajien suostumuksella vanhemmuus myös selkeissä hedelmöityshoitotilanteissa ilman tuomioistuinkäsittelyä vähentää riidattomien asioiden käsittelytarvetta käräjäoikeuksissa. Tämä aiheuttaa hyvin vähäistä voimavarojen säästöä tuomioistuimissa. Toisaalta vanhempana itseään pitävän henkilön mahdollisuutta nostaa isyyden tai äitiyden kumoamista koskeva kanne ehdotetaan hieman laajennettavaksi ja vanhemmuuden kumoamista koskevien säännönmukaisten kannemääräaikojen poikkeamisperustetta ehdotetaan hieman väljennettäväksi. Kun ottaa huomioon kumoamiskanteiden vuosittaisen vähäisen lukumäärän, uudesta kannemahdollisuudesta ja kannemääräajan väljentämisestä aiheutuvan kanteiden lukumäärän arvioidaan nousevan vain yksittäisillä tapauksilla.
Mies voidaan vahvistaa tuomioistuimessa lapsen isäksi, jos DNA-tutkimukset osoittavat hänen olevan lapsen isä. Jos tällaista tutkimusta ei ole käytettävissä tai jos se ei tuo asiaan selvyyttä, isäksi voidaan vahvistaa mies, joka on ollut sukupuoliyhteydessä lapsen äidin kanssa aikana, jolloin lapsi on voinut saada alkunsa. Jos äiti on saatettu raskaaksi hedelmöityshoidon avulla ja hänen aviomiehensä tai asuinkumppaninsa on antanut suostumuksensa hoitoon, isyys voidaan vahvistaa tuomiolla, ellei ole epätodennäköistä, että lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla. Siittiöiden luovuttajaa ei voida vahvistaa lapsen isäksi, ellei hedelmöityshoitoa ollut toteutettu käyttäen aviomiehen tai avomiehen siittiöitä. Vahvistamiskanteen nostamiselle ei ole säädetty määräaikaa.
Ehdotuksella on Digi- ja väestötietoviraston työmäärää lisääviä vaikutuksia. Sähköisen vanhemmuuden tunnustamisen tietojärjestelmän suunnittelusta ja keskeisten päättelylogiikkaa vaativien toiminnallisten elementtien toteuttamisesta vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
Esitystä valmisteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen sekä menettelyiden sujuvoittamiseen ja sähköistämiseen. Tätä tavoitetta vasten on pohdittu erilaisia malleja vanhemmuuden tunnustamiseen ja ennakkotunnustamisasiakirjojen siirtoon äitiysneuvoloista Digi- ja väestötietovirastoon.
Esityksen tavoitteena on yhdistää äitiys- ja isyyslait vanhemmuuslaiksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Äitiys- ja isyyslakien yhdenmukainen sääntely on luontevaa, sillä äitiyden ja isyyden vahvistamiseen liittyy monia yhteisiä kysymyksiä. Yhtenäiset säännökset edistävät lasten oikeuksien toteutumista yhdenvertaisesti perhemuodosta riippumatta ja helpottavat perheiden asiointia samoin kuin neuvoloita, lastenvalvojia, Digi- ja väestötietovirastoa ja muita lakeja soveltavia viranomaisia. Vanhemmuuslaki on mainittu myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa vuosille 2020-2023 yhtenä välineenä tukea erilaisia perhemalleja ja turvata hedelmöityshoitojen yhdenvertainen saatavuus.
Lisäksi tarkoituksena on, että lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklassa tarkoitettu lapsen osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet vanhemmuusasiassa korostuisivat. Esitykseen on tästä syystä lisätty säännös alle 15-vuotiaan alaikäisen lapsen mielipiteen selvittämisestä arvioitaessa lapsen etua. Ehdotuksella on oikeustilaa selkeyttävä vaikutus, millä turvataan lapsen oikeutta tulla kuulluksi itseään koskevassa asiassa. Vanhemmuutta koskevilla ratkaisuilla voidaan todeta olevan suuri merkitys lapsen elämään ja hyvinvointiin.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä tietosuoja-asetus, on EU:n jäsenvaltioissa suoraan sovellettava säädös. Isyys- ja äitiysasioissa tarkoitettu henkilötietojen käsittely kuuluu hallinnollisena menettelynä tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain soveltamisalaan. Käsittelyn oikeusperusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Eräät tietosuoja-asetuksen säännökset mahdollistavat kansallisen liikkumavaran, jonka puitteissa voidaan antaa kansallisessa laissa täydentäviä tai tarkempia säännöksiä. Tietosuoja-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara koskee erityisesti julkisen sektorin henkilötietojen käsittelyä, mutta jossain määrin myös yksityisen sektorin henkilötietojen käsittelyä. Kansallinen liikkumavara ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta velvoita jäsenvaltioita säätämään tietosuoja-asetusta täydentävää tai täsmentävää kansallista lainsäädäntöä, vaan asiasta päättäminen on jätetty kansallisen lainsäätäjän harkintaan. Lainsäädännön on täytettävä tietosuoja-asetuksen mukaisesti yleisen edun mukainen tavoite ja sen on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Ottaen huomioon, että tietosuoja-asetus on suoraan sovellettava säädös, kansallista liikkumavaraa on kuitenkin käytettävä rajoitetusti.
Ehdotuksella ei ole juurikaan vaikutuksia elinkeinoelämälle. Hedelmöityshoitoihin liittyvän valinnanmahdollisuuden ja kotimaisen palveluvalikoiman kasvaessa ehdotus saattaa vähäisessä määrin vähentää väestön tarvetta hakea hedelmöityshoitopalveluita ulkomailta. Tämä saattaa samalla vähentää kotitalouksille koituvia epäsuoria kustannuksia ja vastaavasti lisätä suomalaisten hedelmöityshoitopalveluita tarjoavien yritysten tuloja. Taloudelliset vaikutukset ovat todennäköisesti hyvin vähäiset ja käytännössä mahdottomat arvioida ennakkoon euromääräisinä.
Esityksessä ehdotetaan, että lapselle voidaan jatkossa vahvistaa kuolleen henkilön oikeudenomistajien suostumuksen perusteella myös toinen äiti. Koska oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia ei näissä tilanteissa voida käyttää perusteena asian selvittämiselle, edellytetään, että käytettävissä on kirjallinen hedelmöityshoitotodistus, jonka perusteella vanhemmuus voidaan selkeästi osoittaa. Tavoitteena on, että selkeä ja riidaton vanhemmuus voitaisiin vahvistaa alaikäisen lapsen osalta ilman tuomioistuinkäsittelyä myös selkeissä hedelmöityshoitotilanteissa, vaikka toinen vanhempi menehtyy ennen mahdollisuutta lapsen tunnustamiseen. Samalla selkeytetään lainsäädäntöä siten, että sääntelystä käy aiempaa yksiselitteisemmin ilmi se, että vastaavaa mahdollisuutta ei ole aikuisten lasten osalta. Selkeyttäminen on tarpeen lastenvalvojien työvoimaresurssien turvaamiseksi.
Esityksessä ehdotetaan, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseessä olisi aiemmin vallinneen mahdollisuuden palauttaminen naisparien yhteisen vanhemmuuden vaihtoehdoksi. Valinnalla on ratkaiseva merkitys tulevan lapsen vanhemmuuden vahvistamiseen, koska jos lapselle voidaan vahvistaa isä, lapselle ei voida vahvistaa toista äitiä. Toisin sanoen, jos alkio on muodostettu sellaisia siittiöitä käyttäen, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, naisparin yhdessä saaman hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani siitä huolimatta, että kumppani on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoon.
Lastenvalvojat ry:n arvion mukaan valtaosa isyyden tunnustamisen peruutuksista liittyy tilanteeseen, jossa osapuolet ovat halunneet oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetussa laissa (378/2005) tarkoitetut tutkimukset tehtäviksi varmuuden vuoksi ja joissa isyyden ennen lapsen syntymää tunnustaneen miehen isyys on tunnustettu uudelleen tutkimusten jälkeen. Vanhemmat ovat voineet myös avioitua ennen lapsen syntymää, jolloin ennakollinen isyyden tunnustaminen on rauennut. Voimassa olevan isyyslain ajalta on tiedossa vain yksittäisiä tapauksia, joissa perheen ulkopuolinen, itseään lapsen vanhempana pitävä henkilö on kiistänyt ennakollisen tunnustamisen.
Vähäisiä lisäkustannuksia aiheutuu mahdollisuudesta käyttää asiantuntija-avustajaa apuna lapsen kuulemisessa tuomioistuimessa, mikä tulisi mahdolliseksi 63 §:n 3 momentin perusteella. Vanhemmuutta koskevissa asioissa alaikäisen lapsen kuulemiselle tuomioistuimessa arvioidaan olevan tarvetta lähinnä vanhemmuuden kumoamiskanteiden käsittelyn yhteydessä ja vain silloin, kun se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Koska lapsen vanhempien kanneoikeus vanhemmuuden kumoamiseksi on pääsääntöisesti rajattu kahden vuoden määräaikaan lapsen syntymästä tai vanhemmuuden vahvistamisesta, ovat lapset pääosin liian nuoria, jotta heitä voitaisiin kuulla tuomioistuimessa. Näin ollen lapsen kuuleminen tulisi kyseeseen lähinnä niissä tapauksissa, joissa kantajana on 15 vuotta täyttänyt lapsi itse tai joissa alle 15-vuotiaalle lapselle haetaan edunvalvojaa lapsen kanneoikeuden käyttämistä varten. Kumoamiskanteita nostetaan 50 – 80 kappaletta vuosittain. Tilastotiedoista ei käy ilmi, kuinka suuressa osassa tapauksia lapsi on ollut sellaisessa iässä, että lapsen kuuleminen olisi ollut mahdollista. Jos arvioidaan, että lapsen kuuleminen olisi mahdollista noin 10 prosentissa tapauksista ja puolessa näistä tapauksista käytettäisiin asiantuntija-avustajaa, avustajien määrä jäisi ylemmätkin tuomioistuinasteet huomioon ottaen alle kymmeneen vuosittain. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muutosesityksessä (HE 88/2018 vp) asiantuntija-avustajan käyttäminen lapsen kuulemisessa oli arvioitu maksavan keskimäärin 500 euroa tapaukselta. Jos tätä palvelua käytettäisiin arviolta 10 tapauksessa vuodessa, muutoksesta aiheutuisi valtiolle enintään noin 5 000 euron vuosittainen lisäkustannus vuodesta 2023 alkaen. Tämä kustannus kohdistuu oikeusministeriön hallinnonalalle momentille 25. 01. 20. Erityismenot (arviomääräraha). Ehdotettujen muutosten ei ole todettu aiheuttavan lisähenkilöstön tarvetta tuomioistuimissa tai oikeusaputoimistoissa.
Lastenvalvojien työvoimaresurssien turvaamiseksi on edelleen tarpeen, että säännös koskee vain alaikäisten lasten vanhemmuuden vahvistamista. Äitiyslaissa ei ole vastaavaa mahdollisuutta vahvistaa toinen äitiys tämän oikeudenomistajien suostumuksen perusteella. Oikeustilan selkeyden ja johdonmukaisuuden osalta tätä voidaan pitää ongelmallisena. Ei ole myöskään perusteltua, että täysin selvät ja riidattomat alaikäisten vanhemmuutta koskevat asiat ratkaistaan tuomioistuimessa.
Esityksellä laajennetaan lisäksi kantajan oikeutta nostaa vanhemmuuden kumoamiskanne tietyissä erityistilanteissa. Henkilö, jonka epäily omasta vanhemmuudestaan herää vasta kahden vuoden määräajan jälkeen, voi ehdotuksen mukaan harkita kanteen nostamista vuoden ajan siitä, kun syy kanteen nostamiselle on tullut ilmi. Vanhemmuuden kumoamisella on suoria oikeusvaikutuksia muun muassa henkilön elatusvelvollisuuteen ja perintöoikeudelliseen asemaan. Käytännössä tilanteen arvioidaan aktualisoituvan lähinnä tilanteissa, joissa epäily biologisesta isyydestä tai sen poissuljennasta halutaan varmistaa oikeusgeneettisten isyystutkimusten avulla jo ennen kanteen nostamista.
Jos ilmoitusta lapsen syntymästä ei tule määräajan kuluessa tai Digi- ja väestötietovirasto vastaanottaa tunnustamisen peruutuksen tai kiistämisen ennen lapsen syntymää eikä asiakirjoja näin ollen arkistoida vahvistettua vanhemmuutta osoittavan väestötietojärjestelmämerkinnän tausta-aineistona, ennakkotunnustamista koskeva asia on joko merkittävä rauenneeksi, jolloin asian käsittely päättyy, tai se on tarvittaessa siirrettävä lastenvalvojalle vanhemmuuden selvittämistä varten, jolloin rekisteröintiasiasta tulee sosiaalihuoltoa koskeva asia. Ennen päätöstä asian raukeamisesta tai asian siirrosta, Digi- ja väestötietovirastolla on velvollisuus selvittää käytettävissään olevan rekisteriaineiston perusteella, ovatko lapsen vanhemmat esimerkiksi avioituneet keskenään ennen lapsen syntymää tai tehneet muuttoilmoituksen muuttamisesta ulkomaille. Molemmissa tapauksissa ennakkotunnustamista koskeva asia raukeaa, eikä tarvetta asian siirtämiselle ole. Myös osassa niistä tapauksista, joissa ennakkotunnustamisen vahvistaminen edellyttää lisäselvitystä synnyttäneen äidin siviilisäädystä ja tätä osoittavan asiakirja-aineiston hankkimisesta, asiointi voi tapahtua Digi- ja väestötietoviraston ja asiakkaan välillä eikä asian siirtäminen lastenvalvojalle tuota asiassa lisäarvoa. Siinä tapauksessa, että lisäselvitystä ei ole kohtuudella saatavissa ja vanhemmuuden vahvistamiseksi tulee ehdotetun 29 §:n 2 momentin nojalla toimittaa isyyden selvittäminen ja oikeusgeneettiset isyystutkimukset, asia tulee siirtää lastenvalvojalle vanhemmuuden selvittämistä varten. Tällöin asian käsittely päättyy Digi- ja väestötietovirastossa, kunnes isyyden selvittäminen on tehty ja asia on valmis vahvistettavaksi lapsen syntymän jälkeen tehdyn vanhemmuuden selvittämisen perusteella.
Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi 30 päivän varoajasta, joka liittyy isyyden tai äitiyden tunnustamiseen ennen lapsen syntymää. Ehdotuksen mukaan tunnustaja, lapsen synnyttänyt äiti tai perheen ulkopuolinen henkilö, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi tunnustajan sijaan, ei voisi enää lapsen syntymän jälkeen peruuttaa tunnustamistaan tai kiistää tunnustajan vanhemmuutta siten, että siihen liittyisi välittömiä oikeudellisia vaikutuksia. Mahdollisuutta on nykyisin käytetty erittäin vähän. Varoajasta ehdotetaan luovuttavaksi, koska merkittävässä valtaosassa tapauksia on lapsen edun mukaista, että vanhemmuus voidaan vahvistaa mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen. Nykyisessä muodossaan 30 päivän varoaika viivästyttää selvissä tapauksissa tarpeettomasti lapsen toisen vanhemman vahvistamista lapsen syntymän jälkeen. Epäselviä tapauksia varten on kuitenkin tarpeen laajentaa mahdollisuutta selvittää lapsen vanhemmuus vanhempien pyynnöstä lapsen syntymän jälkeen ja laajentaa mahdollisuutta lapsen vanhemmuuden kumoamiseksi.
Suomi ratifioi vuonna 1991 Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59 ja 60/1991), jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen, 8 artiklan mukaan lapsen oikeutta henkilöllisyyteen, kansalaisuuteen, nimeen ja sukulaisuussuhteisiin tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Yleissopimuksen 12 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Suomi on myös sitoutunut yleissopimuksen kolmanteen valinnaiseen pöytäkirjaan valitusmenettelystä (SopS 4 ja 5/2016), joka mahdollistaa yksilövalitusten tekemisen yleissopimuksella perustetulle lapsen oikeuksien komitealle.
Toisena vaihtoehtoisena toteuttamistapana valmistelussa on ollut esillä täysin digitalisoitu malli. Tässä mallissa tunnustaja ja tunnustuksen hyväksyjä voisivat kirjautua sähköiseen järjestelmään esimerkiksi omilla pankkitunnuksillaan ilman, että vanhemmuuden tunnustaminen olisi paikkaan sidottua. Ehdotettu malli olisi kuitenkin edellyttänyt sellaisten periaatteellisten lähtökohtien kuten tunnustamisen ja tunnustamisen hyväksymisen välittömyysperiaatteen ja henkilökohtaisuuden uudelleenarviointia. Mallilla olisi voinut olla myös väärien isyyksien ja äitiyksien määriä lisäävä vaikutus ja siten myös olennaisia vaikutuksia lapsen oikeudelliseen asemaan. Myös virheiden korjaamiseksi tarvittava viranomaistyö olisi todennäköisesti lisääntynyt.
Isyyden kumoamista koskevia tuomioistuinratkaisuja oli 57 vuonna 2019 ja 78 vuonna 2018. Näistä kumoamiskanne hyväksyttiin joko osittain tai kokonaan vuonna 2019 43 tapauksessa ja vuonna 2018 46 tapauksessa. Äitiyden kumoamista koskevia asioita ei ole vielä 15.6.2021 mennessä ratkaistu.
Esitetyillä ehdotuksilla on keskeisiä vaikutuksia tehtäviin, jotka sote-uudistuksen myötä siirtyvät Ahvenanmaata lukuun ottamatta kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023. Koska vanhemmuuslain ei ehdoteta tulevan voimaan tätä aikaisemmin, esityksen vaikutukset kohdistuvat tuleviin hyvinvointialueisiin eikä kuntiin. Hyvinvointialueiden käynnistymisen kannalta välttämättömistä toimista ja valmistelusta vastaavat väliaikaiset toimielimet ennen aluevaltuustojen ja niiden asettamien aluehallitusten toiminnan alkamista alkuvuodesta 2022. Ehdotukset perustuvat pääosin siihen, että osa nykyisin lastenvalvojille kuuluvista tehtävistä siirretään Digi- ja väestötietoviraston hoidettavaksi. Kokonaisuutena arvioiden ehdotuksen vaikutukset hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan kuntien taloudelle ovat siten kustannuksia säästäviä.
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitea julkaisee yleiskommentteja sopimuksen artiklojen tulkinnasta. Komitea on antanut yleiskommentit muun muassa 3 artiklan ja 12 artiklan soveltamisesta: yleiskommentti nro 12 (2009) lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon.