Äidin samaa sukupuolta olevaa avio- tai avopuolisoa pidetään lapsen toisena äitinä (medmor), jos lapsi on syntynyt hedelmöityshoitojen tuloksena hyväksytyssä terveydenhuollon yksikössä ja puoliso tai avopuoliso on antanut suostumuksensa hedelmöityshoitoihin. Siittiöiden luovuttajan henkilöllisyys tulee olla tiedossa riippumatta siitä, onko hedelmöityshoitoa annettu ulkomailla vai Norjassa. Mikäli käytetään anonyymin luovuttajan siittiöitä, lapsen synnyttävän naisen naispuolisen kumppanin vanhemmuutta ei voida vahvistaa heti syntymästä lähtien. Tällaisessa tilanteessa naispuolinen kumppani voi myöhemmin adoptoida lapsen. Lapsella ei kuitenkaan voi olla samaan aikaan sekä isää että toista äitiä. Lapsella voi olla sosiaalisia vanhempia, jotka eivät ole oikeudellisia vanhempia. Lain muita isyyttä koskevia säännöksiä sovelletaan myös toista äitiyttä koskeviin tilanteisiin. Siittiöitä luovuttanutta ei voida vahvistaa isäksi, ellei luovuttaja ole synnyttävän äidin avio- tai avopuoliso.
Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja isyyden selvittäminen ja oikeusgeneettinen isyystutkimus osoittavat kuolleen miehen olevan lapsen isä, miehen oikeudenomistajat voivat lapsen syntymän jälkeen antaa suostumuksensa siihen, että isyys vahvistetaan ilman oikeudenkäyntiä Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä edellyttäen, että lasta ei ole tunnustettu eikä kannetta isyyden vahvistamiseksi ole vireillä. Säännös edellyttää oikeusgeneettisten isyystutkimusten lisäksi isyyden selvittämistä lastenvalvojan myötävaikutuksella. Näihin selvityksiin kuuluu tällöin muun muassa kuolleen miehen oikeudenomistajien selvittäminen eli niin sanottu sukuselvityksen laatiminen. Lastenvalvojan yleinen toimivalta on rajattu isyyslain 4 §:ssä alaikäisten lasten isyyden selvittämiseen. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa otaksuttu isä haluaa itse tunnustaa lapsen, mistä oikeudenomistajien suostumusta edellyttävissä tilanteissa ei voi olla kyse, koska oletettu isä on kuollut.
Pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö
Ehdotetun 67 §:n mukaiset ennakkotunnustamisrekisterin tiedonluovutukset toteutettaisiin tiedonsaantioikeutettujen Digi- ja väestötietovirastolle tekemillä tietopyynnöillä ja niihin annettavilla manuaalisesti ja yksittäin toteutettavilla tietojenluovutuksilla. Sääntelykohteen alueelle ei ehdoteta tiedonhallintalaissa tarkoitettuja teknisiä käyttöyhteyttä koskevia säännöksiä. Tietoja luovutettaisiin vain viranomaisille ja julkista hallintotehtävää hoitaville tahoille, joten luovutustavat voivat perustua yleislainsäädäntöön.
Myös lapsen syntymän jälkeisen tunnustamisen peruuttamis- ja kiistämisoikeuden poistamisella on lastenvalvojien työtä vähentävä vaikutus. Näiden tapausten lukumäärä on kuitenkin kokonaisuuteen nähden hyvin pieni. Työmäärää vähentävää vaikutusta tasapainottaa se, että vanhemmuuden selvittämistä voisi jatkossa pyytää tietyin edellytyksin kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä paitsi avioliiton aikana syntyneiden, myös ennakkoon tunnustettujen lasten osalta.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tutkinut useita valituksia, joissa vastaajavaltion on väitetty loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18 ja 19/1990) 8 artiklaa, kun isyyden vahvistamis- tai kumoamiskannetta ei ole tutkittu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa määrätään oikeudesta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. EIT on useissa ratkaisuissaan todennut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan sisältävän lapsen oikeuden tuntea alkuperänsä (esimerkiksi Mikulić v. Kroatia (7.2.2002, asianro 53176/99). Lapsen oikeuteen tuntea alkuperänsä sisältyy paitsi oikeus alkuperänsä vahvistamiseen, myös mahdollisuus kyseenalaistaa oikeudellisesti vahvistettu suhde vanhempaansa. Sama mahdollisuus vahvistaa tai kyseenalaistaa lapsen ja vanhemman välinen suhde tulee olla käytettävissä myös hänen oikeudellisesti vahvistetuille vanhemmilleen tai sellaiseksi pyrkiville. Jos lapsen ja vanhemman välille on muodostunut perheyhteys, asiaa on saatettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tarkastella myös perhe-elämän suojaa koskevana asiana.
Vanhempainkaaressa ei edellä esitetyn lisäksi ole säädetty määräaikaa kumoamiskanteen nostamiselle. Säännönmukaisista kannemääräajoista luovuttiin jo 1970-luvulla. Tämä herättää kuitenkin edelleen aika ajoin keskustelua sekä puolesta että vastaan, viimeksi vuonna 2018 (SOU 2018:68).
Erityisesti vanhemmuuden määräytymistä koskevaa kansainvälistä sääntelyä on hyvin vähän, sillä perhe-elämää koskevat kysymykset perustuvat pitkälti kansallisesti määriteltyihin arvopohjaisiin ratkaisuihin. Viimeisin konkreettinen pyrkimys isyyslainsäädännön pääperiaatteiden yhdenmukaistamiseksi Euroopassa on tehty Euroopan neuvostossa, jonka perheoikeuden asiantuntijakomitea valmisteli luonnoksen suositukseksi lasten oikeuksista ja asemasta sekä vanhempainvastuusta vuosina 2010-2011. Suositus hyväksyttiin Euroopan neuvoston oikeudellisen yhteistyön johtokomiteassa vuonna 2011, mutta asiakirjaa ei ole hyväksytty Euroopan neuvoston ministerikomiteassa poliittisen yhteisymmärryksen puuttuessa.
Sähköistä ennakkotunnustamistietojärjestelmää ei ainakaan ensi vaiheessa otettaisi käyttöön Ahvenanmaan maakunnassa. Ennakkotunnustamisten vuosittainen lukumäärä Ahvenanmaan maakunnassa on huomattavasti vähäisempi kuin muualla Suomessa, mikä ei puolla erillisen sähköisen järjestelmän luomista Ahvenanmaalle. Tästä aiheutuisi myös lisäkustannuksia. Ahvenanmaan valtionvirasto hoitaa Digi- ja väestötietovirastolle kuuluvia tehtäviä Ahvenanmaalla.
Isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä, jos geneettinen isyys voidaan todentaa tai voidaan osoittaa, että mies on ollut yhdynnässä äidin kanssa hedelmöityksen aikana. Isä on mies, joka on siittänyt lapsen. Lapsen katsotaan voineen saada alkunsa 181-300 päivää ennen syntymäänsä. Vahvistamiskanteen voi nostaa 1) isä lasta vastaan, 2) lapsi mahdollista isää vastaan tai 3) äiti miestä vastaan.
Voimassa olevaa isyyslakia ja sen kannemääräaikasäännöksen pohjalta muodostuneita käytäntöjä on ajoittain arvosteltu siitä, ettei biologisen isyyden poissulkevista oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista huolimatta ole ollut mahdollista saada oikeudellista isyyttä kumotuksi sen jälkeen, kun säännönmukaiset kannemääräajat ovat umpeutuneet eikä erityisiin olosuhteisiin perustuvat poikkeussäännökset ole enää käytettävissä esimerkiksi siksi, että niihin ei ole vedottu viipymättä. Tällaisesta tilanteesta oli kyse muun muassa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa 11.1.2017 (taltio 17/971), jossa isyyden kumoamiskanne myöhästyi noin kahdeksalla viikolla. Tuomioistuimen ratkaisu jäi lopulliseksi. Tapauskäytäntö on osoittanut, että epäily omasta vanhemmuudesta saattaa tulla järkytyksenä, jonka käsittelyyn tulisi varata riittävästi aikaa. Edellytys siitä, että henkilön tulisi reagoida viipymättä painavan syyn poistumisen jälkeen, on ongelmallinen ottaen huomioon, että kanteen nostamiseen oikeuttavien perusteiden arviointi voi edellyttää neuvotteluita osapuolten kesken ja uudesta tilanteesta johtuvien toimintavaihtoehtojen huolellista punnintaa. Kahden vuoden kannemääräaikaa on perusteltu toisaalta sillä, että lapsen vanhemmuutta koskevat kiistat on lapsen edun vuoksi syytä saada ratkaistuiksi mahdollisimman pian lapsen syntymän jälkeen.
Vuonna 2020 käynnistettiin selvitys, jonka tavoitteena on yhtenäinen, tasa-arvoinen ja sukupuolineutraali vanhemmuutta koskeva sääntely eri perhemuodoille. Hankkeen tavoitteena on lisäksi arvioida, tulisiko vanhemmuuden kumoamista koskevaa lainsäädäntöä rajoittaa nykyisestä ja tulisiko ryhtyä toimenpiteisiin sellaisten perheiden tilanteen helpottamiseksi, joissa useampi kuin kaksi vanhempaa tosiasiallisesti jakaa vanhemmalle kuuluvia tehtäviä. Selvityksen tulisi valmistua kesäkuussa 2022.
Ehdotuksen merkittävin muutos voimassaolevaan oikeustilaan koskee ennen lapsen syntymää tunnustettujen lasten 30 päivän varoaikaa koskevan säännöksen poistamista. Ehdotuksen kohderyhmä ovat vastasyntyneet lapset, joiden henkilökohtainen kuuleminen ei ole mahdollista. Muut ehdotetut muutokset vallitsevaan oikeustilaan ovat huomattavasti merkitykseltään pienempiä, eikä niiden ole katsottu edellyttävän erillisiä lasten kuulemisia eri ikäluokissa. Yhteiskunnallisia vaikutuksia on arvioitu laajemmin isyyslain ja äitiyslain säätämiseen johtaneissa asiakirjoissa (HE 91/2014 vp ja KAA 3/2016 vp).
Ruotsissa isyyden ja äitiyden määräytymisestä säädetään vanhempainkaaressa (föräldrabalken, 1949:381). Lain mukaan isyys voi määräytyä 1) suoraan lain nojalla (isyysolettama), 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Vuoden 2022 alusta tulee voimaan muutos, jonka mukaan myös synnyttäneen äidin naispuoliseen aviopuolisoon tai rekisteröityyn kumppaniin sovelletaan vanhemmuusolettamaa suoraan lain nojalla. Vanhemmuusolettamaa sovelletaan myös aviopuolisoihin tai rekisteröityihin pareihin, joista toinen on muuttanut oikeudellista sukupuoltaan.
Isyys ja äitiys voidaan tunnustaa myös lapsen syntymän jälkeen. Isyyden tai äitiyden tunnustamisen ottaa tuolloin vastaan lastenvalvoja, henkikirjoittaja, julkinen notaari tai tietyin edellytyksin myös vihkijä. Lastenvalvojan, henkikirjoittajan ja julkisen notaarin oikeus vastaanottaa vanhemmuutta koskeva tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen on edelleen asianmukainen. Evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitukselta saadun tiedon mukaan kirkolliset vihkijät eivät ole ottaneet vastaan yhtään tunnustamista uuden isyyslain aikana, koska kaikki tunnustamiset tehdään käytännössä äitiysneuvoloissa, lastenvalvojilla tai ulkomaan edustustoissa. Mahdollisuus antaa tunnustamislausuma vihkijälle on käytännössä tarpeeton. Lisäksi riskinä voidaan nähdä asiakkaan oikeusturvan vaarantuminen tunnustamisen vastaanottajan vähäisen kokemuksen vuoksi. Edellä mainitut syyt puoltavat sitä, että kirkollisen vihkijän oikeudesta vastaanottaa tunnustaminen luovutaan.
Koska molemmat lait ovat olleet voimassa vasta hyvin lyhyen aikaa, tarvetta periaatteelliseen uudelleentarkasteluun ei ole katsottu olevan olemassa. Lakien yhdistämisen yhteydessä on kuitenkin tarkoituksenmukaista toteuttaa niiden soveltamiskäytännössä ilmenneet tarpeelliset tarkistukset. Näiden pääosin teknisluonteisten tarkistusten yhteydessä on kiinnitetty huomiota paitsi lapsen edun toteutumiseen, myös väestölle koituvan hallinnollisen taakan vähentämiseen ja päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen ja digitalisoinnin edistämiseen. Ehdotettuja muutoksia käsitellään tarkemmin jaksossa 4.1.
Kannemääräajan umpeutumisesta seuraa se, että oikeus vaatia isyyden tai äitiyden kumoamista lähtökohtaisesti lakkaa. Asetettu kahden vuoden määräaika ei kuitenkaan ole ehdoton. Sekä isyyden että äitiyden kumoamista koskeva kanne voidaan nostaa säännönmukaisen kanneajan umpeuduttua, jos kantajalla on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole voitu nostaa määräajassa. Laillisesta esteestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:ssä. Erittäin painavana syynä on oikeuskäytännössä pidetty erityisesti sitä, että aihe epäillä vanhemmuuden paikkansapitävyyttä on syntynyt vasta kanneajan jälkeen. Oikeuskäytännön mukaan kanne on tällöin kuitenkin tullut nostaa ripeästi sen jälkeen, kun epäilys on syntynyt (KKO 1978 II I48 ja KKO 1983 II 63). Kanne on nostettava viipymättä sen jälkeen, kun syy, joka esti kanteen nostamisen määräajassa, on poistunut. Kanne on jätettävä tutkimatta, jos sitä ei ole nostettu viipymättä sen jälkeen, kun syy kanteen nostamatta jättämiselle on poistunut. Menetettyä materiaalista määräaikaa ei voi palauttaa (KKO 2001:105).
Esityksessä ehdotetaan selkeytettäväksi lastenvalvojan velvollisuutta nostaa kanne lapsen vanhemmuuden vahvistamiseksi, jos lapsen toinen vanhempi ei vapaaehtoisesti tunnusta vanhemmuuttaan. Tunnustamisen estyminen saattaa johtua myös lapsen synnyttäneestä äidistä aiheutuvasta syystä, jos lapsen huoltajana oleva äiti kieltäytyy lapsen puolesta oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta. Lastenvalvojan velvollisuus kanteen nostamiseen alaikäisen lapsen puolesta sisältyy jo voimassa olevaan lainsäädäntöön, mutta säännöstä ehdotetaan selkeytettäväksi, jotta nykyistä suuremmalle osalle lapsia voitaisiin vahvistaa toinen vanhempi mahdollisimman pian syntymänsä jälkeen.
Islannissa isyydestä ja äitiydestä säädetään lapsilaissa (barnalög). Lain mukaan isyys määräytyy 1) isyysolettaman mukaisesti, 2) tunnustamisen perusteella tai 3) tuomioistuimen päätöksellä. Toukokuussa 2021 hyväksyttiin lakiesitys, joka huomioi vanhempien oikeudellisen sukupuolen suhteessa vanhemmuusmerkintöihin. Uudistuksen myötä naista, joka synnyttää lapsen, pidetään lapsen äitinä. Vastaavasti miestä, joka synnyttää lapsen, pidetään lapsen isänä. Jos lapsen vanhempi ei ole sukupuolimerkinnältään nainen eikä mies, voidaan hänet merkitä lapsen vanhemmaksi äiti- tai isä-merkintöjen sijaan.
Jotta lapsen alkuperään liittyvät epäselvyydet voitaisiin jatkossakin tarpeen mukaan selvittää siitä huolimatta, että 30 päivän varoajasta luovutaan, ehdotetaan, että ennakkotunnustamiseen perustuva vanhemmuus voidaan selvittää lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona vielä kuuden kuukauden ajan vanhemmuuden vahvistamisen jälkeen, jos vanhemmat yhdessä pyytävät selvittämistä tai yhdessä hyväksyvät sen, että vanhemmuus selvitetään toisen henkilön tunnustettua tai ilmoitettua aikovansa tunnustaa lapsen. Vastaava mahdollisuus on nykyisin vain aviopuolisoilla, joiden lapsen isyys perustuu synnyttäneen äidin avioliittoon ja siitä johdettuun isyysolettamaan. Vanhemmuuden selvittämistä koskevaa säännöstä selkeytettäisiin isyyden ja äitiyden tarpeettoman päällekkäisen selvittämisen välttämiseksi. Selvennyksellä pyritään ottamaan paremmin huomioon eri perhemuodot ja sujuvoittamaan vanhemmuuden selvittämistä. Samalla vanhemmuuden selvittämisen uudelleenaloittamista koskevaa säännöstä täsmennettäisiin siten, että keskeytetyn vanhemmuuden selvittäminen voitaisiin ehdotuksen mukaan aloittaa uudelleen myös lastenvalvojan aloitteesta.