Vapaudenriiston hyväksyttäviä perusteita ei ole lueteltu perustuslain 7 §:ssä. Osaltaan tästä syystä 7 §:n 3 momenttiin on sisällytetty mielivaltaisen vapaudenriiston kielto. Vapaudenriistolla tarkoitetaan säännöksen perustelujen mukaan järjestelyjä, joilla henkilöä kielletään ja estetään poistumasta hänelle määrätystä rajatusta olinpaikasta. Vapaudenriistoon oikeuttavia perusteita ovat esimerkiksi mielenterveyslain tahdosta riippumaton hoito ja tartuntatautilain mukainen eristäminen. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1990, Euroopan ihmisoikeussopimus) 5 artiklan 1 kappaleessa on sen sijaan rajattu tilanteet, joissa vapauden rajoittaminen on mahdollista. Vapaudenriisto voi tapahtua ainoastaan lain määräämässä järjestyksessä, kun 5 artiklan 1 kappaleessa mainitut edellytykset täyttyvät. Artiklassa tarkemmin määritellyn laillisen ja oikeudenmukaisen vangitsemisen lisäksi henkilön vapaus voidaan riistää tartuntataudin leviämisen estämiseksi, henkilön heikon mielenterveyden, alkoholismin, huumeidenkäytön tai irtolaisuuden vuoksi. Lisäksi alaikäiseltä voidaan riistää vapaus hänen kasvatuksensa valvomiseksi. Säännöksen luettelo on tarkoitettu tyhjentäväksi. Vaikka perustuslain 7 §:ään ei sisälly vastaavasti eriteltyjä vapaudenriiston edellytyksiä, ei perusoikeuksien hyväksyttävillä rajoituksilla voida loukata ihmisoikeusvelvoitteita, ja säännös rajautuu kansainvälisoikeudellisen velvoitteen kautta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan sisältämiin edellytyksiin ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 26.27/2016) 14 artiklan edellytyksiin.
Yleinen suunnitelma hyvän hoidon turvaamisesta tehdään koordinoidusti muiden suunnitelmien kanssa ja se on osa omavalvontasuunnitelmaa. Omavalvontasuunnitelma, jossa jo muutoinkin otetaan kantaa hyviin toimintakäytäntöihin, toiminnan kehittämiseen ja asiakkaan kuulemiseen, on tehtävä jo voimassa olevan säännöstön perusteella. Yleinen hyvän hoidon turvaamista koskevan suunnitelman laatiminen ei siten aiheuta merkittävästi lisää työtä, koska lapsen hyvä hoito ja huolenpito ovat keskeiset asiat jo tällä hetkellä kaikessa lastensuojelutyössä. Yleiseen suunnitelmaan kootaan yhteen laitoshoidossa noudatettavat hyvää hoitoa ja huolenpitoa sekä lasten kasvun ja kehityksen tukemista koskevat periaatteet ja toimintatavat siltä osin kuin niitä ei ole huomioitu omavalvontasuunnitelmassa jo muutoin.
Esityksen kokonaiskustannusvaikutus olisi vuositasolla arviolta 720 000 euroa.
Milloin sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön etu terveyden, kehityksen tai turvallisuuden vakavan vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii eikä sosiaalihuollon tarve muutoin ole selvitettävissä, sosiaalityöntekijällä on sosiaalihuoltolain 41 §:n 1 momentin mukaan oikeus sosiaalijohtajan tai sosiaalisihteerin määräyksestä huollon tarpeen selvittämiseksi päästä tällaisen henkilön asuntoon tai muuhun olinpaikkaan. Milloin asuntoon tai olinpaikkaan pääseminen estetään, on sosiaaliviranomaisen pykälän 2 momentin mukaan pyydettävä virka-apua poliisiviranomaiselta.
Lapselle tulee tarvittaessa tehdä jo nyt hoito- ja kasvatussuunnitelma. Kyseessä on jo olemassa oleva tehtävä, jota täsmennetään. Sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaan jo nyt henkilön kiireellisen avun tarve arvioidaan välittömästi. Kyseessä on enneminkin toimintatavan muutos, jossa varmistetaan, että paljon tai useita tai pitkäaikaisia tai peräkkäisiä rajoituksia käytettäessä lapselle tehdään hoito- ja kasvatussuunnitelma. Hoito- ja kasvatussuunnitelma tulee toimittaa myös sosiaalityöntekijälle, jotta lapsen kokonaistilanne tulee arvioitua. Tämä ei ole uusi tehtävä, vaan varmistetaan, että lain nykyinen tavoite lapsen hyvän hoidon ja kasvun tukemisesta toteutuu.
Vaikka artikla suojaa yksilön vapauspiiriä ennen kaikkea viranomaisten taholta tulevaa puuttumista vastaan, EIT on katsonut artiklan edellyttävän valtiolta aktiivisia toimenpiteitä sen tarkoittamien oikeuksien turvaamiseksi myös yksityisten taholta tulevaa puuttumista vastaan.
Sosiaalihuoltolain muutos vuonna 2015 aiheutti sen, että osa aiemmin lastensuojelun avohuollon asiakkaina olleista perheistä saa palveluja nykyisin yleisenä sosiaalihuoltolain mukaisena tukena ja lastensuojelun avohuollon tukea saavien lasten, nuorten ja perheiden määrä on viime vuosina vähentynyt. Lastensuojelun asiakkuus ei enää nykyisin ala siitä, kun lastensuojeluasian vireille tulon johdosta ryhdytään selvittämään lastensuojelun tarvetta vaan siitä, kun palvelutarpeen arvion perusteella nähdään tarve lastensuojelulle ja lastensuojelun avohuollon palveluille.