Rajoitustoimenpiteiden lasta kunnioittavan toteuttamisen varmistamiseksi sijaishuollon palvelujen tuottajan tulisi vahvistaa lasten hyvää kohtelua yleisellä suunnitelmalla. Lisäksi henkilöstön määrästä, osaamisesta ja perehdytyksestä tulisi huolehtia siten, etteivät niihin liittyvät puutteet aiheuta rajoitusten käyttämistä tai lapsen turvallisuutta vaarantavia tai ihmisarvoa alentavia rajoitustoimenpiteiden toteuttamistapoja ja käytäntöjä.
Lapsen oikeuttaa turvaan, suojaan, hyvään kohteluun, ruumiilliseen koskemattomuuteen sekä fyysisen ja henkisen itsemääräämisoikeuden loukkaamattomuuteen vahvistettaisiin selkeyttämällä tavanomaisen kasvatuksen ja perusoikeuksiin kajoavien rajoitusten välistä rajanvetoa. Myös lapsella, joka on sijoitettu kodin ulkopuolelle, on oikeus tasapainoiseen kehitykseen ja hyvinvointiin ja sitä myöten turvallisuuteen ja huolenpitoon liittyvään rajojen asettamiseen aikuisen toimesta.
Osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa on laadittu selvitys yksityisistä lastensuojelun yksiköistä (THL, 2018) ja niiden vuoden 2018 tilanteesta. Selvityksen mukaan vuonna 1988 yksityisten yritysten osuus lastensuojelulaitosten ylläpitäjistä oli alle neljännes (23 %), kun vuonna 2018 niiden osuus on jo yli 90 %. Yleishyödyllisten yhdistysten osuus yksityisestä palveluntuotannosta on alle 10 %. Suomessa on vuonna 2018 yhteensä 443 luvanvaraista sijaishuollon palveluntuottajaa, joilla on yhteensä 671 toimintayksikköä. Hoitopaikkoja on lähes 5 000, joista 66 % laitospaikkoja ja 26 % ammatillisen perhekodin paikkoja. Suurimmat palveluntuottajat omistavat viidesosan (20,4 %) toimintayksiköistä. Yksityisten ylläpitämät yksiköt sijoittuvat maakuntiin epätasaisesti ja niiden palvelutarjonnassa on eroja maakunnittain. Selvitys kuvaa muun muassa palvelutuotannon markkinaistumista. Osakeyhtiöt ovat viime vuosina ostaneet ammatillisia perhekoteja ja yksiköitä on ketjutettu. Markkinalogiikan mukaisesti isot yritykset eivät ole perustaneet yksiköitä harvaan asutuille alueille ja yksiköt profiloituvat. Erityisten vaativahoitoisten nuorten hoitoon profiloituminen määrittää selvityksen mukaan myös yksikön kasvatuskäytäntöjä sekä rajoitustoimenpiteiden käytön määrää yksikössä. Yksityisten sosiaalipalveluntuottajien merkittävin asiakas ovat kunnat, jotka ostavat valtaosan sekä yritysten että järjestöjen tuottamista sosiaalipalveluista. Kotitaloudet ja työnantajat ostavat yksityisiä sosiaalipalveluja suhteellisen vähän. Kysymys on lähinnä päivähoidosta ja kotipalvelusta.
Valvira on antanut sosiaalihuollon toimintayksiköille omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskevat määräykset. Vastaava velvollisuus tuli kaikille yksityisille sosiaalipalveluille jo vuonna 2012. Valvira antoi 25.6.2014 (Dnro 3344/05.00.00.01/2014) yksityisten sosiaalipalvelujen ja julkisten vanhuspalvelujen omavalvontasuunnitelman sisältöä, laatimista ja seurantaa koskevan määräyksen, jolla korvattiin aiempi Valviran 10.2.2012 (Dnro 7754/03.03/2011) antama yksityisiä sosiaalipalveluja koskeva määräys. Lisäksi Valvira on 26.4.2016 (Dnro 4001/05.00.00.01/2016) antanut lastensuojelun määräaikojen omavalvontaa koskevan määräyksen, jossa otetaan kantaa lastensuojeluasian käsittelyyn, asiakkaan palveluprosessin omavalvontaan sekä omavalvontasuunnitelman sisältöön. Ohjeessa todetaan, että ”sosiaalihuoltolain 4 luvussa (Sosiaalihuollon toteuttaminen) on säädetty asiakkaan palveluprosessiin kuuluvista, palvelun laatuun ja asiakkaan oikeuksiin liittyvistä asioista, joiden toteutuminen varmistetaan omavalvonnalla.” ja että ”Omavalvonta kohdistetaan kaikkiin palveluprosessin osa-alueisiin ja riskit arvioidaan nimenomaan asiakkaan näkökulmasta.” Valviran määräysten mukaan sosiaalihuollon toimintayksiköt ovat kirjanneet omavalvontasuunnitelmaan välttämättömien perusoikeuksia rajoittavien toimenpiteiden käyttöä koskevat periaatteet ja laatineet yksiköille suunnitelman siitä, miten rajoitustoimenpiteiden käytön tarvetta yksikössä pyritään vähentämään. Suunnitelman toteutumista seurataan yksikön omavalvonnassa ja toimintaa muutetaan, jos todetaan, että palvelu tai hoito ei vastaa sille laissa ja laatusuosituksissa asetettuja vaatimuksia.
Perustuslain 108 ja 109 §:n perusteella valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa lain noudattamista julkisissa tehtävissä riippumatta siitä, missä organisaatiossa näitä tehtäviä hoidetaan. Säännöksissä heidän velvollisuudekseen on erikseen säädetty valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Laillisuusvalvojien käytössä olevista reaktiokeinoista on säädetty valtioneuvoston oikeuskanslerista ja eduskunnan oikeusasiamiehestä annetuissa laeissa.
Aluehallintovirastolle kuuluu julkisen ja yksityisen sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta toimialueellaan. Aluehallintovirastojen tehtävistä ja toimivallasta sosiaalihuollon ohjauksessa ja valvonnassa säädetään paitsi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa laeissa, myös aluehallintovirastoista annetussa laissa (896/2009) ja kuntalaissa. Valvonta on ensisijaisesti laillisuusvalvontaa, joka kohdistuu muun muassa palvelujen saatavuuden ja kunnan järjestämisvelvoitteen toteutumisen valvontaan sekä laissa säädettyjen menettelysäännösten noudattamisen valvontaan. Laillisuusvalvonnan rinnalla arvioidaan toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja laatua.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on eräässä kanteluratkaisussaan (dnro 3116/4/13) todennut, että lastensuojelulain henkilötarkastusta tai henkilönkatsastusta koskevat säännökset eivät oikeuta riisuttamaan lasta tai tutkimaan lapsen kehon tai ruumiin onkaloita. Apulaisoikeusasiamies totesi kuitenkin erään lastensuojelulaitoksen tarkastuksen yhteydessä (tarkastuspöytäkirja dnro 5234/3/13; kyseessä oli päihdeongelmaisille lapsille tarkoitettu hoitolaitos), että joissain tapauksissa lapsen riisuttaminen saattoi olla sijaishuollon tavoitteiden kannata välttämätöntä ja hyväksyttävää. Apulaisoikeusasiamies pyysi sosiaali- ja terveysministeriöltä selvitystä siitä, mitä toimenpiteitä hänen esittämänsä huomionsa aiheuttavat ja tulisiko lastensuojelulain rajoitustoimenpiteitä koskevaa sääntelyä muuttaa.