Lastenkoti

Lastenkoti Oulu

Opettaja Lastensuojeluilmoitus

Ehdotettavat rajoitusten käyttöä koskevat yleiset edellytykset osoittaisivat nykyistä täsmällisemmin, millä edellytyksillä rajoituksia voidaan toteuttaa ja antaisivat siten pelkkiä perusoikeussäännöksiä selkeämpää taustatukea valvontaviranomaisten työlle ja tukisivat valvontaa. Sijaishuollolle ehdotettu omavalvontaan liittyvä hyvän hoidon suunnittelu helpottaisi viranomaisvalvonnan toteuttamista. Henkilön kuulemisesta ennen rajoituksen suorittamista säädetään hallintolaissa. Ehdotuksen mukaan rajoitusten käyttöä olisi arvioitava lapsen kanssa viipymättä sen jälkeen, kun rajoitustoimenpiteen käyttö on päättynyt. Mainitut lakiin sisältyvät, lapsen osallistamista koskevat velvoitteet ovat omiaan vähentämään lapsen ja henkilöstön välistä vastakkainasettelua ja ristiriitatilanteita, ja niiden voidaan sen vuoksi olettaa vähentävän tarvetta turvautua jälkikäteisiin oikeusturvakeinoihin.

Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan.

Lastensuojeluilmoitus Lomake

Poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 pykälässä säädetään poliisin antamasta virka-avusta. Poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua, jos niin erikseen säädetään. Poliisin on annettava virka-apua muulle viranomaiselle myös laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi, jos virka-apua pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään. Poliisi voi antaa virka-apua myös yksityiselle, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Virka-avun antamisen edellytyksenä on lisäksi, että yksityistä estetään pääsemästä oikeuksiinsa ja oikeuksiin pääseminen edellyttää poliisin toimivaltuuksien käyttämistä. Päätöksen virka-avun antamisesta tekee päällystöön kuuluva poliisimies, jollei laissa toisin säädetä. Tällä hetkellä säännöksiä poliisin antamasta virka-avusta sisältyy sosiaalihuollossa esimerkiksi sosiaalihuoltolakiin ja mielenterveyslakiin.

Lastensuojeluilmoitus Virkavirhe

Ehdotuksella ei puututtaisi kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuuseen eikä suoraan kunnan käytössä oleviin palvelujen tuotantotapoihin. Henkilöstön lisäystarvetta syntyy lähinnä menettelyllisistä velvoitteista, kuten kirjaamisesta ja päätöksenteosta tai henkilöstön perehdytyksestä, siltä osin kuin velvoitteiden mukaisesti ei ole käytännössä nykyään toimittu.

Kurikka Lastensuojeluilmoitus

Perusoikeuskirjan määräykset sitovat EU:n toimielimiä, elimiä, laitoksia ja virastoja sekä jäsenvaltioita silloin, kun jäsenvaltiot soveltavat EU:n oikeutta.

Lastensuojeluilmoitus Luunappi

Kuntaliiton kuntakyselyn, Talentia ry:n ja Lastensuojelun keskusliiton tekemien kyselyjen (2017-2018) tulosten perusteella yksi lastensuojelutyön suurimpia pulmia on lapsen tarvitsemien mielenterveyspalvelujen saatavuus ja lastensuojelun ja psykiatrian rajapinnan määrittelemättömyys. Sosiaalityöntekijät kertovat tilanteista, joissa psykiatria ei suostu hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta tai nuorta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottovaatimukselle on yleensä lapsen tai nuoren olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttista työskentelyä ei aloiteta. Tilanne on hyvin hankala, jos lapsella tai nuorella on psykiatrisen hoidon tarve, mutta huostaanoton kriteerit eivät täyty ja hoitoa ei tämän vuoksi järjestetä. Sosiaalityöntekijöillä ei ole mahdollisuuksia velvoittaa terveydenhuoltoa yhteistyöhön, vaikka he tietävät, etteivät lastensuojelun auttamiskeinot riitä.

Tampereen Lastensuojeluilmoitus

Julkisen sosiaalihuollon toimintaedellytyksistä säädetään sosiaalihuoltolaissa. Kunnassa tulee sosiaalihuoltolain mukaan olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten. Jokaisen kunnan käytettävissä tulee olla sellaisen asiakastyöhön osallistuvan viranhaltijan palveluja, jolla on sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus.