Edellä esitettyyn nähden Korkein oikeus katsoo, ettei lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä seuraa estettä sille, että asianosaiset voivat sopia asian myös oikeudenkäyntikulujen osalta silloinkin, kun toisella osapuolella on oikeusapu. Esteenä asian sopimiselle oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta ei voida pitää yksinomaan sitä, että oikeusapulain esitöissä (HE 82/2001 vp s. 110) todetuin tavoin tuomioistuin lausuu oikeusapulain 22 §:ssä tarkoitetusta valtion varoista maksettujen kustannusten korvausvelvollisuudesta valtiolle myös omasta aloitteestaan.
Näillä perusteilla katson, ettei A:n esittämä syy sille, miksi hän ei ollut hakenut oikeusapua aikaisemmin, ole sellainen oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu pätevä syy, joka oikeuttaisi poikkeamaan pääsäännöstä, jonka mukaan oikeusapua ei voida myöntää muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa koskemaan taannehtivasti muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä. Mainitun säännöksen ja pykälän 1 momentin nojalla muutan Helsingin oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu koskee asiassa suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä Korkeimmassa oikeudessa. Siirrän asian kaksijäsenisen jaoston ratkaistavaksi.
A ei ole vangittuna ollessaan pyytänyt puolustajan määräämistä, mihin hänellä pakkokeinolain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla olisi ollut oikeus. Asiaa toistuvasti kysyttäessä hän on joka kerralla ilmoittanut, ettei halunnut avustajaa. Oikeudellisen avun tarvetta hakemuksen jättämistä edeltäneen vangitsemisvaiheen osalta ei siten ole ollut. A:n hakemuksessa oikeusavun tarvetta onkin perusteltu lähinnä mahdollisen loppulausunnon tarpeella sekä tarpeella varautua uudelleen vangitsemiseen. Niin ikään on viitattu siihen, että avustaja voisi hankkia näyttöä. Oikeusaputoimisto on asian ratkaistessaan katsonut, ettei ollut selvitetty hakijan tarvitsevan oikeusapua tuossa vaiheessa. Loppulausunnon antaminen tai uudelleen vangitseminen ei olekaan sittemmin tullut ajankohtaiseksi. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt sellaista, minkä vuoksi mahdollisen lisätutkintaa koskevan aloitteen tekemiseksi syyttäjälle olisi avustajan määräämiseen tuolloin ollut tarvetta. Näin ollen katson, ettei asiassa ole perusteita muuttaa ratkaisua, jolla oikeusapu on esitutkintavaiheessa evätty, ja jätän siis hovioikeuden päätöksen voimaan.
Harkittaessa oikeusavun määräämistä lakkaamaan sekä sitä, onko tällainen päätös syytä tehdä taannehtivasti, on kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, minkälaisesta oikeusavun edellytyksen puutteesta on kysymys ja mistä tarve muuttaa aikaisempaa ratkaisua johtuu. Silloinkin, kun asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä voidaan todeta oikeusavun edellytysten puuttuneen, tuomioistuimella on oikeusapulain 16 §:n 1 ja 2 momentin sanamuodosta ilmenevin tavoin harkintavaltaa sen suhteen, määrätäänkö oikeusapu lakkaamaan taannehtivasti.
Tässä asiassa kysymys on oikeudellisen avun tarvetta koskevan oikeusavun edellytyksen puuttumisesta. Hakijan kannalta arvioituna asiassa on häneen kohdistetun haasteen vireille tullessa ollut selvittelyä vaatineita seikkoja. Tähän nähden oikeudellisen avun tarpeen puuttumisen ei voida katsoa olleen sillä tavoin ilmeistä jo avustajan puoleen käännyttäessä ja oikeusapua haettaessa, että oikeusapu olisi ollut perusteltua lakkauttaa taannehtivasti. Oikeusapu pääasian osalta olisi siten tullut lakkauttaa vasta käräjäoikeuden päätöksestä lukien.
Ulkomaalaislain 97 a §:n 2 momentin esitöitä ei Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan voi tulkita niin, että lainsäätäjän tahto on ollut antaa turvapaikanhakijoille ilmainen ja ilman erillistä hakemusta suoritettava kaikki oleskelulupaperusteet kattava tutkinta. Sen sijaan esitöiden mukaan säännöksen taustalla on tarkoitus varmistaa hakijalta, onko hakijalla mahdollisia muita oleskelulupaperusteita, jotka saattaisivat vaikuttaa hänen maasta poistamiseensa. Maasta poistamista koskevat seikat ovat olennainen osa turvapaikka-asian ratkaisemista, koska ulkomaalaislain 98 §:n 4 momentin mukaan kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen yhteydessä on ratkaistava maasta poistamista koskeva kysymys, jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään.
Oikeusaputoimisto myönsi A:lle oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen ja määräsi hänelle avustajan. Sen sijaan se hylkäsi pyynnön oikeusavun saamisesta vakuutusyhtiön kuittaamaan määrään. Oikeusapupäätöksen perusteluissa todettiin, että kysymyksessä olevassa tapauksessa oikeusturvaetuus ei ollut asian kattava ja oikeusapu olisi voitu myöntää koko asiaan. Esitetty hakemus oli kuitenkin oikeusapulain 3 §:n 3 momentin sanamuodon vastainen, eikä oikeusapua voitu hakemuksen mukaisesti myöntää.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapupäätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapu-päätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan 2012:15 katsonut, että oikeusaputoimistolla ei ole tuomioistuinasiassa oikeutta rajoittaa myönnettävän oikeusavun tuntimäärää. Oikeusapulain säännökset, joiden nojalla oikeus-apuasetus on annettu, eivät sisältäneet valtuutusta säätää asetuksella mahdollisuudesta rajata oikeusapu oikeusaputoimiston päätöksellä aikaperusteisesti. Koska oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty oikeusavun rajaaminen määrättyyn tuntimäärään ei perustunut perustuslain 80 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla laissa olevaan valtuutukseen, säännöksen katsottiin olevan ristiriidassa perustuslain kanssa eikä sitä perustuslain 107 §:n mukaan saanut näiltä osin soveltaa.
Ilmainen OikeusavustajaEuroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella ilmaisen puheajan luovutusta vanhalle asiakkaalle uuden asiakkaan hankintapalkkiona ei voitu pitää palvelun ottamisena omaan käyttöön vaan myyntiin rinnastettavana tilanteena, jossa ilmainen puheaika luovutettiin vanhalle asiakkaalle vastikkeena uuden asiakkaan hankkimisesta muodostuvasta palvelusuorituksesta. Koska ilmaisen puheajan luovutuksessa oli näin ollen kysymys vaihdon luonteisesta suorituksesta, A Oy:n oli, kun kysymys ei ollut arvonlisäverolain 25 §:ssä tarkoitetusta tavaranäytteestä tai tavanomaisesta mainoslahjasta eikä lain 78 §:ssä tarkoitetusta myynnin oikaisuerästä, suoritettava arvonlisäveroa ilmaisen puheajan luovutuksesta arvonlisäverolain palvelun myyntiä koskevien säännösten mukaan
Kuopion oikeusaputoimisto on hylännyt hakemuksen muilta kuin omavastuuosuutta koskevilta osin. Oikeusapupäätös on annettu sen jälkeen, kun pääasiaa koskeva ratkaisu oli tullut lainvoimaiseksi. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on ensiksi siitä, onko oikeusapupäätöstä koskeva ratkaisupyyntö mahdollista tehdä vielä sen jälkeen, kun pääasiaa koskeva ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi. Jos tämä hyväksytään, on ratkaistava, miten laajasti oikeusapu myönnetään.
Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Oikeusaputoimiston A:lle myöntämä oikeusapu ja oikeustieteen kandidaatti K:n avustajanmääräys jäävät voimaan.
Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisessa päätöksessä valittajalta edellytetty vaatimus toteuttaa mukautus tarjoamalla liikuntavammaiselle asiaan osalliselle ilmainen tai hinnaltaan merkittävästi alennettu lentolippu palvelisi viime kädessä parhaimmalla mahdollisella tavalla tämän tarpeita ja saattaisi palvelun yhdenvertaisimmin hänen saatavilleen. Arvioitaessa sitä, onko valittajalla katsottava olevan yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus mukautusten tekemiseen hinnanalennusten muodossa, on kuitenkin otettava huomioon, että yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan kohtuulliset mukautukset olisivat tyypillisesti pienimuotoisia muutoksia esimerkiksi toimintatavoissa tai palvelujen järjestämisessä. Yhdenvertaisuuslain esitöissä on edellä tarkemmin selostetulla tavalla mainittu esimerkkeinä kohtuullisista mukautuksista näkövammaisten ihmisten osalta tekstien tarjoaminen suurilla kirjaimilla kirjoitettuina, ravintolan ruokalistan tarjoaminen pistekirjoituksella tai sen lukeminen ääneen, jonotusnumeron kuuluttaminen pelkän näyttötaulun lisäksi, kuulovammaisten osalta viittomakielen tulkkaus videokännykän välityksellä sekä liikuntavammaisten osalta tilapäiseen käyttöön tarkoitetun luiskan hankkiminen.
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Oikeusapu voidaan rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Oikeusapulain 5 §:n 2 momentin mukaan oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentista ilmenivät oikeusapuun kuuluvat avustajan toimenpiteet. Oikeusapu voitiin rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Lisäksi 2 momentissa todettiin, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
Korkein oikeus toteaa, ettei oikeusapulain 5 §:ään sisälly valtuutusta antaa asetuksella tarkempia määräyksiä säännöksen soveltamisesta. Edellä kohdassa 6 mainitut oikeusapulain säännökset, joiden perusteella oikeusapuasetus on annettu, eivät myöskään sisällä valtuutusta säätää asetuksella mahdollisuudesta rajata oikeusapu oikeusaputoimiston päätöksellä aikaperusteisesti alle 80 tunnin. Kyse ei myöskään ole oikeusapulain 29 §:ssä tarkoitetuista lain täytäntöönpanoon liittyvistä määräyksistä. Pykälää koskevissa esitöissä on todettu, että säännöksen sisältämää yleistä asetuksenantovaltuutusta tulisi tulkita suppeasti (HE 82/2001 vp s. 119). Oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty mahdollisuus rajata oikeusapu myös määrättyyn tuntimäärään ei siten perustu laissa olevaan valtuutukseen. Tämän vuoksi oikeusapuasetuksen 21 §:n edellä todettu säännös on ristiriidassa perustuslain kanssa eikä pykälää sen vuoksi perustuslain 107 §:n mukaan saa näiltä osin soveltaa. Näin ollen kysymys oikeusaputoimiston oikeudesta tuomioistuinasiassa rajoittaa oikeusapupäätöksessä myönnettävää oikeusapua alle 80 tunnin tuntimäärään on ratkaistava oikeusapulain 5 §:n perusteella.
Lain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu voidaan myöntää hakemuspäivästä lukien tai, jos edellytykset siihen ovat olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä. Oikeusapu on voimassa kaikissa oikeusasteissa, joissa asiaa käsitellään. Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa oikeusapua ei voida myöntää taannehtivasti koskemaan muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä, ellei hakija saata todennäköiseksi, että hän ei ole pätevästä syystä hakenut oikeusapua aikaisemmin.
Oikeusapulakia koskevan hallituksen esityksen (82/2001 vp s. 113) mukaan oikeusapu pääsääntöisesti rajoittuisi Suomessa annettavaan oikeusapuun siten, että ulkomailla käsiteltävissä asioissa oikeusapu kattaisi vain neuvonnan, ellei erityisiä syitä ole. Silloin, kun oikeusapua haettaisiin sanotun pykälän 1 momentin mukaisesti koskemaan yleistä oikeudellista neuvontaa, oikeusavusta päättäisi oikeusaputoimisto. Neuvontaa laajemman oikeusavun myöntämisestä päättäisi oikeusministeriö. Esimerkiksi ihmisoikeustuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa edellytettäisiin erityisiä syitä sille, että oikeusapuun voisi kuulua muuta kuin oikeudellista neuvontaa.
Oikeusapulain 23 §:n 1 momentin mukaan ulkomailla käsiteltävissä asioissa oikeusapu kattaa yleisen oikeudellisen neuvonnan. Pykälän 2 momentin mukaan oikeusministeriö voi erityisen painavista syistä myöntää 1 momentissa tarkoitettua laajemman oikeusavun ulkomailla käsiteltävään asiaan.
Oikeusapua saanut A ja hänen vastapuolensa B olivat hovioikeudessa päässeet sovintoon riidan kohteesta sekä siitä, että kumpikin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hovioikeus jätti vahvistamatta asianosaisten välisen sovinnon siltä osin kuin se koski A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Korkein oikeus katsoi, ettei toiselle osapuolelle myönnetty oikeusapu estä asianosaisia sopimasta myös oikeudenkäyntikuluista. Kun A:n ja B:n sovinnon sisältö ja tekoajankohta huomioiden heidän välistään sopimusta ei ollut tehty yksinomaan tai pääasiassa oikeusapulain 22 §:ssä tarkoitetun vastapuolen valtioon kohdistuvan kuluvastuun välttämiseksi, sovinto vahvistettiin kokonaisuudessaan. Ks. KKO:1996:131
Lain esitöistä (HE 82/2001 vp s. 98 - 99) ilmenee tarkoituksena olevan, että oikeusapu tulisi pääsääntöisesti hakea - paitsi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa - joka tapauksessa viimeistään silloin, kun pääasia on käsiteltävänä siinä oikeusasteessa, jossa aiheutuneista kustannuksista on kysymys. Oikeusapua pitäisi siten hakea ennen kuin asian käsittely mainitussa oikeusasteessa on päättynyt ja pääasia ratkaistu. Rajoitusta mahdollisuuteen myöntää oikeusapua taannehtivasti muutoksenhakuvaiheessa on perusteltu sillä, että jo lähtökohtaisesti on perusteltua edellyttää, että oikeusapua haetaan viivytyksettä, kun siihen on mahdollisuus. Tarvetta hakea oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan alemmassa asteessa aiheutuneita kuluja ei esitöiden mukaan yleensä pitäisi edes olla, koska hakija ei ole alemmassa asteessa itsekään pitänyt oikeusavun hakemista tarpeellisena ja on kyennyt selviytymään asiansa käsittelystä alemmassa asteessa ilman oikeusapua. Oikeusasteet ylittävä taannehtivuus soveltuu myös huonosti yleiseen oikeudenkäyntijärjestykseen, koska haettaessa oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan myös alempia oikeusasteita joudutaan asianmukaisesti jo tehtyjä kuluratkaisuja arvioimaan uudelleen. Oikeudenkäyntikuluratkaisun luonteeseen ja instanssijärjestykseen parhaiten sopivaa olisi se, että oikeudenkäynteihin liittyvät kysymykset pyrittäisiin keskitetysti ratkaisemaan siinä oikeusasteessa, jossa ne ovat syntyneet, ja viimeistään pääasiaratkaisun yhteydessä.