Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisessa päätöksessä valittajalta edellytetty vaatimus toteuttaa mukautus tarjoamalla liikuntavammaiselle asiaan osalliselle ilmainen tai hinnaltaan merkittävästi alennettu lentolippu palvelisi viime kädessä parhaimmalla mahdollisella tavalla tämän tarpeita ja saattaisi palvelun yhdenvertaisimmin hänen saatavilleen. Arvioitaessa sitä, onko valittajalla katsottava olevan yhdenvertaisuuslain 15 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus mukautusten tekemiseen hinnanalennusten muodossa, on kuitenkin otettava huomioon, että yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan kohtuulliset mukautukset olisivat tyypillisesti pienimuotoisia muutoksia esimerkiksi toimintatavoissa tai palvelujen järjestämisessä. Yhdenvertaisuuslain esitöissä on edellä tarkemmin selostetulla tavalla mainittu esimerkkeinä kohtuullisista mukautuksista näkövammaisten ihmisten osalta tekstien tarjoaminen suurilla kirjaimilla kirjoitettuina, ravintolan ruokalistan tarjoaminen pistekirjoituksella tai sen lukeminen ääneen, jonotusnumeron kuuluttaminen pelkän näyttötaulun lisäksi, kuulovammaisten osalta viittomakielen tulkkaus videokännykän välityksellä sekä liikuntavammaisten osalta tilapäiseen käyttöön tarkoitetun luiskan hankkiminen.
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeusapuun kuuluvat ne oikeusavustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Oikeusapu voidaan rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Oikeusapulain 5 §:n 2 momentin mukaan oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
Oikeusapulain 5 §:n 1 momentista ilmenivät oikeusapuun kuuluvat avustajan toimenpiteet. Oikeusapu voitiin rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Lisäksi 2 momentissa todettiin, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan.
Kysymyksessä olevassa tapauksessa yhtiö myy asiakkaalle puheaikaa normaalina palvelun myyntinä. Jos asiakas hankkii uuden asiakkaan, asiakas saa korvauksena tästä palvelusta ilmaista puheaikaa 200 markan arvosta. Käytännössä ilmainen puheaika hyvitetään asiakkaan seuraavissa puhelulaskuissa.
Oikeusapulain 5 §:n yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee (HE 82/2001 vp s. 81 ja 82), että oikeusavun rajaus määrättyihin toimenpiteisiin voidaan tehdä jo oikeusapupäätöksessä, jos asian hoitamisen edellyttämät tarpeelliset toimenpiteet ovat jo tuossa vaiheessa tiedossa. Asian laadusta ja hakijan yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen oikeusapu voidaan rajata esimerkiksi vain neuvontaan tai tarpeellisten asiakirjojen laadintaan, jos hakija kykenee muutoin hoitamaan asiaansa itse tuomioistuimessa. Sen sijaan yksittäisten toimenpiteiden ja niihin käytetyn tuntimäärän tarpeellisuuden arvioi jälkikäteen tuomioistuin, mikäli ne pysyvät 5 §:n 2 momentin mukaisen 80 tunnin enimmäismäärän puitteissa. Sama lähtökohta ilmenee selkeästi myös yksityisen avustajan palkkiota ja kulukorvausta säätelevästä lain 17 §:stä ja sen yksityiskohtaisista perusteluista (HE 82/2001 vp s. 102 ja HE 103/2008 vp s. 6). Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei oikeusaputoimisto voi oikeusapulain 5 §:n nojalla rajata oikeusapua määrättyyn tuntimäärään.
A:n tekemän ratkaisupyynnön perusteella asia on siirtynyt hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeus on katsonut päätöksessään, ettei oikeusaputoimisto voi tuomioistuinasiassa rajoittaa myönnettävän oikeusavun määrää alle 80 tunnin. Hovioikeus on muuttanut oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään 80 tunnilta.
Hallinto-oikeuden päätökseen on virheellisesti kirjattu, että aikaisemman sopimuksen päälähtökohtana on kunnan työntekijöiden kuntosalin käyttö puoleen hintaan sekä opiskelijoiden, lukiolaisten ja yläasteen oppilaiden ilmainen kuntosalin käyttö.
Edelleen mainitun hallituksen esityksen mukaan uuden kalastuslain valmistelua varten maa- ja metsätalousministeriö halusi selvittää kalastusoikeuksia ja tilasi Pohjois-Lapin erityisistä kalastusoikeuskysymyksistä tutkimuksen, jossa tutkittiin myös kyseisen maanomistuksesta riippumattoman kalastusoikeuden historiaa ja perusteita. Tutkimuksen mukaan lapinkylien maa- ja vesialueiden käytössä oli ollut oleellista nimenomaan se, että oikeus kohdistui vain oman lapinkylän alueelle, eikä toisten lapinkylien alueille laajennettuja kalastusoikeuksia tunnettu. Nykyistä kalastuslakia valmistelleessa kalastuslakityöryhmässä oikeuden laajuus linjattiinkin koskemaan vain omaa kotikuntaa. Olennaista oli lisäksi se, että vuoden 2016 alussa voimaan tulleessa kalastuslaissa haluttiin säätää nimenomaan oikeudesta saada ilmainen lupa kalastukseen valtion vesillä, eikä varsinaisesta maanomistuksesta riippumattomasta ja siihen rinnastettavasta kalastusoikeudesta. Hallituksen esityksen viimeistelyvaiheessa lausuntokierroksen jälkeen poliittisen yhteisymmärryksen saamiseksi esitystä muutettiin lopulta siten, että oikeus laajennettiin koskemaan kolmen pohjoisimman kunnan aluetta. Ylä-Lapin lohen sekä taimenen nousualueet rajattiin luvasta kuitenkin pois, sillä vaelluskalojen kestävää kalastusta ei tuolloin nähty mahdolliseksi järjestää siten, että kuntalaisilla olisi nykyisen kalastuslain 10 §:n 1 momentin laajuinen lohen sekä taimenen nousualueisin kohdistuva kalastusoikeus. Näiden alueiden osalta säädettiin, että niitä koskevat erilliset kalastusluvat myöntää Metsähallitus.
Silloin kun kysymys on ulkomailla käsiteltävistä asioista, oikeusapulain 5 §:n 1 ja 2 momentin yleisiä säännöksiä oikeusavun sisällöstä tai aikarajoituksesta ei sovelleta, vaan sovellettaviksi tulevat pykälän 3 momentissa olevan viittauksen mukaisesti lain 23 §:n säännökset. Kuten edellä on selostettu, näissä asioissa oikeusaputoimiston myöntämän oikeusavun sisältö määräytyy suoraan lain nojalla. Oikeus-aputoimiston oikeutta rajata oikeusapu määrättyyn tuntimäärään ei voida perustaa 23 §:n 1 momenttiin.
Iisalmen oikeusaputoimistolle ratkaisupyynnön, jossa hän vaati ensisijaisesti, että oikeusapu myönnetään kattamaan tarpeelliset toimenpiteet siihen saakka, kunnes Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päättänyt, ottaako se asian käsiteltäväkseen, ja että toimenpiteiden enimmäistuntimääräksi vahvistetaan 80 tuntia. Toissijaisesti hän vaati, että myönnetty enimmäistuntimäärä korotetaan 40 tunniksi tai muuksi tuomioistuimen tarpeelliseksi arvioimaksi määräksi. A:n mukaan hänen tarpeeseensa saada asianajoapua vaikutti se, ettei hän osaa suomea eikä hän ole saanut muunkielisiä käännöksiä itseään koskevista tuomioistuinten ratkaisuista.
Korkein oikeus toteaa, että asianosaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet taloudellisesta asemastaan riippumatta pyrkiä sopimaan asiansa, jossa sovinto on sallittu. Oikeudenkäyntikulujen määrä saattaa olla suuri riidan arvoon nähden ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus voi siten olla tärkeä osa sovintoa. Ei ole perusteltua, että oikeusapua saava asianosainen ja hänen vastapuolensa joutuisivat muita huonompaan asemaan neuvotellessaan asian sovinnollisesta ratkaisemisesta yksinomaan siitä syystä, että toiselle osapuolelle on myönnetty oikeusapu ja asia on edennyt tuomioistuinkäsittelyyn.
Oikeusaputoimisto myönsi A:lle oikeusapua oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen ja määräsi hänelle avustajan. Sen sijaan se hylkäsi pyynnön oikeusavun saamisesta vakuutusyhtiön kuittaamaan määrään. Oikeusapupäätöksen perusteluissa todettiin, että kysymyksessä olevassa tapauksessa oikeusturvaetuus ei ollut asian kattava ja oikeusapu olisi voitu myöntää koko asiaan. Esitetty hakemus oli kuitenkin oikeusapulain 3 §:n 3 momentin sanamuodon vastainen, eikä oikeusapua voitu hakemuksen mukaisesti myöntää.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapupäätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan.
Oikeusavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (388/2002, oikeusapuasetus) 21 §:n mukaan oikeusapu voidaan oikeusapu-päätöksessä rajata määrättyihin toimenpiteisiin ja määrättyyn tuntimäärään, jos se on perusteltua ottaen huomioon asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo sekä olosuhteet kokonaisuudessaan. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan 2012:15 katsonut, että oikeusaputoimistolla ei ole tuomioistuinasiassa oikeutta rajoittaa myönnettävän oikeusavun tuntimäärää. Oikeusapulain säännökset, joiden nojalla oikeus-apuasetus on annettu, eivät sisältäneet valtuutusta säätää asetuksella mahdollisuudesta rajata oikeusapu oikeusaputoimiston päätöksellä aikaperusteisesti. Koska oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty oikeusavun rajaaminen määrättyyn tuntimäärään ei perustunut perustuslain 80 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla laissa olevaan valtuutukseen, säännöksen katsottiin olevan ristiriidassa perustuslain kanssa eikä sitä perustuslain 107 §:n mukaan saanut näiltä osin soveltaa.
Edellä esitettyyn nähden Korkein oikeus katsoo, ettei lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä seuraa estettä sille, että asianosaiset voivat sopia asian myös oikeudenkäyntikulujen osalta silloinkin, kun toisella osapuolella on oikeusapu. Esteenä asian sopimiselle oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta ei voida pitää yksinomaan sitä, että oikeusapulain esitöissä (HE 82/2001 vp s. 110) todetuin tavoin tuomioistuin lausuu oikeusapulain 22 §:ssä tarkoitetusta valtion varoista maksettujen kustannusten korvausvelvollisuudesta valtiolle myös omasta aloitteestaan.
Näillä perusteilla katson, ettei A:n esittämä syy sille, miksi hän ei ollut hakenut oikeusapua aikaisemmin, ole sellainen oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu pätevä syy, joka oikeuttaisi poikkeamaan pääsäännöstä, jonka mukaan oikeusapua ei voida myöntää muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa koskemaan taannehtivasti muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä. Mainitun säännöksen ja pykälän 1 momentin nojalla muutan Helsingin oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu koskee asiassa suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä Korkeimmassa oikeudessa. Siirrän asian kaksijäsenisen jaoston ratkaistavaksi.
A ei ole vangittuna ollessaan pyytänyt puolustajan määräämistä, mihin hänellä pakkokeinolain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla olisi ollut oikeus. Asiaa toistuvasti kysyttäessä hän on joka kerralla ilmoittanut, ettei halunnut avustajaa. Oikeudellisen avun tarvetta hakemuksen jättämistä edeltäneen vangitsemisvaiheen osalta ei siten ole ollut. A:n hakemuksessa oikeusavun tarvetta onkin perusteltu lähinnä mahdollisen loppulausunnon tarpeella sekä tarpeella varautua uudelleen vangitsemiseen. Niin ikään on viitattu siihen, että avustaja voisi hankkia näyttöä. Oikeusaputoimisto on asian ratkaistessaan katsonut, ettei ollut selvitetty hakijan tarvitsevan oikeusapua tuossa vaiheessa. Loppulausunnon antaminen tai uudelleen vangitseminen ei olekaan sittemmin tullut ajankohtaiseksi. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt sellaista, minkä vuoksi mahdollisen lisätutkintaa koskevan aloitteen tekemiseksi syyttäjälle olisi avustajan määräämiseen tuolloin ollut tarvetta. Näin ollen katson, ettei asiassa ole perusteita muuttaa ratkaisua, jolla oikeusapu on esitutkintavaiheessa evätty, ja jätän siis hovioikeuden päätöksen voimaan.
A vaati, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan ja että hänelle myönnetään oikeusapu myös siltä osin kuin hänellä ei ole oikeutta saada korvausta kuluistaan oikeusturvavakuutuksesta ja että valtion varoista suoritetaan palkkiona oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden 168 euron lisäksi vakuutusyhtiön kuittaama 646,84 euroa. Vaihtoehtoisesti A vaati, että hänelle myönnetään oikeusapu oikeusturvavakuutuksesta huolimatta ja valtion varoista maksetaan palkkio hänen avustajalleen.
Käräjäoikeus tutki ratkaisupyynnön ja totesi perusteluissaan, että oikeusapulain 3 §:n 3 momentin mukaan oikeusapu voitiin myöntää muun muassa vakuutuksen omavastuuosuuden kattamiseen, jos hakija oli taloudellisen asemansa perusteella oikeutettu oikeusapuun korvauksetta. A:lla oli esitetyn selvityksen mukaan oikeusturvavakuutus. Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut korvaavansa asian hoitamisesta aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut
Arvioitaessa, mikä merkitys asiassa on annettava oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetylle oikeudelle rajata oikeusapu määrättyyn tuntimäärään, on lähtökohdaksi otettava perustuslain 80 §:n 1 momentti, jonka mukaan asetuksen antamisen tulee perustua perustuslaissa tai muussa laissa olevaan valtuutukseen. Perustuslain esitöissä (HE 1/1998 vp s. 131) on korostettu, että sekä yksityisiä henkilöitä ja yhteisöjä että viranomaisia sitovien yleisten oikeussääntöjen antaminen kuuluisi lähtökohtaisesti eduskunnalle, ja että (s. 133) valtuussäännösten tulkinnassa olisi seurattava yleisiä laintulkintaoppeja ja normiristiriitojen ratkaisuperiaatteita.