Oikeusapu Helsinki

Yleinen Oikeusapu

Hämeenlinnan Oikeusaputoimisto


Ahvenanmaan itsehallintolain 36 §:n mukaan maakunta on ruotsinkielinen. Maakunnassa valtion ja maakunnan viranomaisten sekä kunnallishallinnon virkakieli on ruotsi. Lain 38 §:n mukaan maakunnan viranomaisten ja maakunnassa toimivien valtion viranomaisten välillä vaihdettavat kirjoitukset ja muut asiakirjat on laadittava ruotsin kielellä. Sama koskee kirjoitusten ja asiakirjojen vaihtoa yhtäältä mainittujen viranomaisten ja Ahvenanmaan valtuuskunnan sekä toisaalta valtioneuvoston, keskushallinnon viranomaisten sekä valtion viranomaisten välillä, joiden toimialueeseen maakunta tai sen osa kuuluu. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeusapu- ja edunvalvontapiirin, jonka alueella Ahvenanmaan oikeusapu- ja edunvalvontatoimisto sijaitsee, tulee kaikessa yhteydenpidossaan toimiston kanssa käyttää ruotsin kieltä.


Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa on todettu oikeusaputoimistojen palvelujen saatavuudessa olevan eroja asiakkaan näkökulmasta (tutkimustiedonantoja 117/2013). Oikeusapupalvelujen saatavuutta seurataan jonotusajan avulla. Jonotusajalla kartoitetaan, missä ajassa asiakas ajan varattuaan pääsee oikeusavustajan kanssa neuvottelemaan. Jonotusaika vaihtelee huomattavasti eri oikeusaputoimistojen ja eri toimipaikkojen välillä. Jonotusajat ovat erityisen herkkiä toimiston henkilökunnan sairauslomille sekä normaaleille lomakausille. Asioiden hoitaminen myös vaatii asioiden monimutkaistuttua enemmän aikaa. Kiireellisiä tapauksia varten monessa oikeusaputoimistossa on varattuna niin sanottuja akuutteja aikoja. Jos oikeusaputoimisto ei pysty ottamaan vastaan tällaista akuuttia asiakasta, häntä neuvotaan ottamaan yhteyttä yksityiseen avustajaan.

Itä-Uudenmaan Oikeusaputoimisto


Oikeusapuasioita hallinnoi Norjassa oikeusministeriö, siviiliasioita valvova viranomainen (Statens sivilrettsforvaltning), maaherrat (Fylkesmannen) ja oikeudet. Oikeusapua antavilla avustajilla on myös laaja itsenäinen toimivalta. Käytännössä korkein päätöksentekoelin on siviiliasioita valvova viranomainen, joka lopulta tekee päätöksen oikeusavun saamisesta ja koordinoi ensiasteena toimivien maaherrojen toiminnan yhdenmukaisuutta. Oikeuden puheenjohtaja tekee päätöksen oikeusavun saamisesta, mikäli asiaa käsitellään oikeudessa.

Itä-Uudenmaan Oikeusaputoimisto
Päivähoitomaksu Kuopio

Päivähoitomaksu Kuopio


Ajanvaraustyöryhmä on selvittänyt oikeusavun saatavuutta raporttien lisäksi oikeusaputoimistoille tekemällään kyselyllä. Näiden perusteella on arvioitu, että palvelujen saatavuus on kohtuullisella tasolla, mutta että joissakin oikeusaputoimistoissa odotusajat ovat kohtuuttoman pitkät. Palvelun kysyntä jakaantuu epätasaisesti. Työryhmä on myös todennut, että asiakkaille varatuista ajoista jää käyttämättä huolestuttavan suuri määrä, mikä voi osaltaan huonontaa palvelun saatavuutta.

Asianajaja Varkaus


Oikeusaputoimen johtajan ydintehtävä on vastata oikeusapupalvelujen tasapuolisesta tarjonnasta oikeusapupiirin alueella. Tämä oikeusavun saatavuuden kannalta keskeinen tehtävä edellyttää huolehtimista siitä, että voimavarat jakautuvat tasapuolisesta piirin alueella. Oikeusaputoimen johtaja huolehtii piirinsä tulostavoitteiden toteutumisesta ja on piiriään koskevien tulosneuvottelujen osapuolena ja tulosneuvotteluasiakirjan allekirjoittajana vastuussa tulossopimuksessa sovittujen tulostavoitteiden saavuttamisesta.

Asianajaja Varkaus
Asianajaja Oulu Huoltajuus

Asianajaja Oulu Huoltajuus


Esityksessä ehdotetaan, että nykyiset kuusi oikeusapupiiriä muodostettaisiin virastoiksi ja että oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot muodostettaisiin rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Samalla piirien nimet muutettaisiin oikeusapu- ja edunvalvontapiireiksi. Oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä sijaitsisi tietty määrä oikeusaputoimistoja ja edunvalvontatoimistoja, joilla olisi puolestaan tietty määrä toimipaikkoja. Toimipaikkoja ei uudistuksen yhteydessä lakkautettaisi. Tarkemmin oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä ja niiden toimistoista ja toimipaikoista sekä niistä kunnista, joiden edunvalvontapalveluista oikeusapu- ja edunvalvontapiiri vastaa, säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.

Lahti Oikeusaputoimisto


Oikeusministeriön oikeusturvaohjelmaa valmistelevan neuvottelukunnan mietinnössä (Oikeudenhoidon uudistamisohjelma vuosille 2013-2025, Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013,) todetaan, että oikeudenhoidon uudistamisen lyhyen aikavälin tavoitteena julkisen oikeusavun osalta on valtion oikeusaputoimistojen organisaatiorakenteen kokonaisuudistuksen tarpeen selvittäminen. Pitkällä aikavälillä tulee selvittää, mitä vaikutuksia yhden oikeusapuviraston perustamisella olisi. Lyhyen aikavälin uudistukset tulisi toteuttaa meneillään olevan eduskuntakauden aikana ja pitkän aikavälin uudistukset viimeistään vuoteen 2025 mennessä. Myös valtion talouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota oikeusaputoimistojen rakenteen kehittämiseen.

Lahti Oikeusaputoimisto