Oikeusapu Helsinki

Ilmainen Oikeusapu Helsinki

Keski Uudenmaan Oikeusaputoimisto


Lähes puolet lausunnonantajista piti kuuden oikeusapupiirin muodostamista parhaimpana vaihtoehtona oikeusaputoimistojen organisaatiomalliksi. Toiseksi parhaimpana vaihtoehtona pidettiin keskusviraston perustamista. Nykyinen organisaatiomuoto sai myös kannatusta. Nykyistä järjestelmää tulisi kuitenkin kehittää.Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä virkatyönä. Esitystä on käsitelty säännöllisesti oikeusaputoimen johtajien ja oikeusministeriön välisissä kuukausikokouksissa.


Työryhmä päätyi suosittamaan kuuden oikeusapupiirin muodostamista virastoiksi siten, että piirit vastaisivat oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa esiintuotua poliisin ja syyttäjän toimialuejakoa. Oikeusapupiireissä sijaitsisi tietty määrä oikeusaputoimistoja, joilla olisi puolestaan tietty määrä toimipaikkoja. Rakenne ei toisi muutoksia toimipaikkoihin. Piirien johtajat eivät kuitenkaan toimisi enää samalla jonkin piirin toimiston johtavana julkisena oikeusavustajana, vaan keskittyisivät lähtökohtaisesti johtamis-, kehittämis- ja hallintotehtäviin apunaan kaksi hallintosihteeriä. Hallintotehtävät siirrettäisiin toimistoista piirien johtajille ja hallintosihteereille.

Perunkirjoitus Oikeusaputoimisto


Esitys vaikuttaisi nykyisten hallintotehtävistä vastaavien henkilöiden (johtavat julkiset oikeusavustajat, johtavat yleiset edunvalvojat sekä osasto-/hallintosihteerit) työtehtäviin sekä tästä johtuen palkkaukseen.

Perunkirjoitus Oikeusaputoimisto
Rikosasiat Espoo

Rikosasiat Espoo


Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestäminen siirtyi kunnilta oikeusministeriön hallinnonalalle ja oikeusaputoimistoihin vuoden 2009 alussa (Laki holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä 575/2008, jatkossa järjestämislaki). Edunvalvontapalveluiden järjestämisellä tarkoitetaan huolehtimista siitä, että holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitettuja edunvalvojan tehtäviä varten on saatavissa alueellisesti riittävä määrä edunvalvontapalveluja. Edunvalvontapalveluiden järjestämisen yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluvat oikeusministeriölle. Edunvalvontapalveluiden järjestämisestä vastaa valtion oikeusaputoimisto sille asetuksella säädetyllä edunvalvonta-alueella (1§). Oikeusaputoimistot huolehtivat siitä, että yleisen edunvalvojan palveluita on saatavilla alueellisesti riittävä määrä.

Oikeusaputoimisto Perunkirjoitus


Hallintotehtävien siirtäminen johtavilta julkisilta oikeusavustajilta, johtavilta yleisiltä edunvalvojilta ja osasto-/hallintosihteereiltä piirien johtajille ja hallintosihteereille vapauttaisi voimavaroja hallinnollisista tehtävistä asianajo- ja edunvalvontatyöhön. Johtajuudesta tulisi tehokkaampaa ja samalla hallinnosta yhtenäisempää ainakin piireittäin, koska piirien johtajat keskittyisivät pelkästään johtamis-, kehittämis- ja hallintotehtäviin.

Oikeusaputoimisto Perunkirjoitus
Ilmainen Lakimies

Ilmainen Lakimies


Uskottu mies ja edunvalvoja voidaan määrätä henkilölle, joka sairauden, mielenterveydellisten ongelmien tai muun vastaavan terveydellisen syyn johdosta ei pysty huolehtimaan itsestään tai omaisuudestaan. Uskotun miehen ja edunvalvojan merkittävin ero on se, että edunvalvoja ei tarvitse päätöksentekonsa tueksi valvottavan hyväksyntää. Vastaavasti edunvalvoja voidaan määrätä päämiehen vastustuksesta huolimatta. Uskottua miestä ja edunvalvojaa voi hakea valvottava itse, hänen perheenjäsenensä tai edunvalvontalautakunta. Päätöksen uskotun miehen tai edunvalvojan määräyksestä tekee käräjäoikeus. Valitun henkilön tulee olla rehti, kokenut ja tehtävään sopiva. Uskotuksi mieheksi tai edunvalvojaksi määrätyn henkilön velvollisuudet määritellään annetussa päätöksessä. Valvottavaksi määrätty henkilö menettää oikeuden tehdä päätöksiä päätöksessä määritetyllä tavalla, mutta säilyttää oikeustoimikelpoisuutensa kaikissa muissa asioissa.

Edunvalvojan Kulukorvaus


Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 §:n mukaan oikeusaputoimistot sijaitsevat oikeusapupalveluiden alueellisen tarpeen mukaan muodostettavissa oikeusapupiireissä. Oikeusaputoimistolla voi tarvittaessa olla useampi kuin yksi toimipaikka. Saman säännöksen mukaan oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista säädetään tarkemmin oikeusministeriön asetuksella.

Edunvalvojan Kulukorvaus