Lakimies Helsinki

Espoon Oikeusaputoimisto

Virkatodistus Maistraatti Kuolema


Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö on Itä-Suomen aluehallintovirastoon kuuluva itsenäinen yksikkö, jolla on valtakunnallinen toimivalta. Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävät perustuvat aluehallintovirastoista annettuun lakiin.


Esityksellä on yhteys valtiovarainministeriössä valmisteltavaan hallituksen esitykseen hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain sekä julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2019 aikana. Esitys sisältää muutoksia hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annettuun lakiin. Muutokset eivät ole keskenään ristiriitaisia.

Vainajan Virkatodistus Maistraatti


Aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen (906/2009) 7 §:ssä säädetään tarkemmin maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksiköstä. Asetuksen mukaan yksikön tehtävänä on hoitaa aluehallintovirastojen toimialaan kuuluvat aluehallintovirastoista annetussa laissa tarkoitetut maistraattien ohjaus-, valvonta- ja kehittämistehtävät. Ahvenanmaalla yksikön toimivaltaan kuuluu kuitenkin vain rekisterihallinnon paikallisviranomaiselle säädettyjen tehtävien ohjaus, valvonta ja kehittäminen.

Vainajan Virkatodistus Maistraatti
Helsinki Lastensuojelu

Helsinki Lastensuojelu


Lausuntokierroksella oli mukana useampia väestötietolakiin kohdistuvia muutosehdotuksia, jotka perustuivat valtiovarainministeriössä valmisteltuun tiedonhallinnan yleislakia koskevaan esitykseen. Useat lausunnonantajat nostivat esiin muutosten ja tiedonhallinnan yleislain välisen suhteen. Osa piti tiedonhallinnan yleislakia koskevan ehdotuksen etenemistä epävarmana ja ehdotusten arviointia vaikeana, sillä yleislain luonnosta ei ollut vielä lausuntovaiheessa käytettävissä. Jatkovalmistelun aikana laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta hyväksyttiin eduskunnassa ja laista johtuvat muutostarpeet tämän esityksen lakiehdotuksiin on pystytty huomioimaan.

Maistraatti Virkatodistus Hinta



Lausuntokierroksella mukana oli myös esitys kotikuntalain muuttamisesta niin, että kuntien välisten muuttojen rekisteröinti voitaisiin tehdä suoraan ilmoituksen perusteella. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia katsoi, että kotipaikkaa koskeva merkintä on väärinkäytöksille ja virheelliselle ilmoittamiselle altis ja että merkinnän virheettömyyden ja rekisteröidyn oikeussuojan toteutumisen kannalta keskeisiä edellytyksiä ja rajoituksia tulisi täsmentää. Oikeusministeriö piti tärkeänä varmistaa asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojaamiseksi. Jatkovalmistelun aikana muutosehdotus päätettiin poistaa esityksestä. Mahdollisuuksia kuntien välisten muuttojen automatisointiin tullaan arvioimaan erikseen.

Maistraatti Virkatodistus Hinta
Puolisoiden Keskinäinen Testamentti

Puolisoiden Keskinäinen Testamentti


Tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 79 perustelukappaleessa on lisäksi tarkennettu, että rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojelu sekä rekisterinpitäjien velvollisuudet ja vastuut esimerkiksi valvontaviranomaisen suorittaman seurannan ja niiden toteuttamien toimenpiteiden yhteydessä edellyttävät, että asetuksessa säädetyt vastuualueet jaetaan selkeästi myös silloin, kun kyse on yhteisrekisterinpitäjistä.

Lappeenrannan Oikeusaputoimisto


Hallituksen esitys sisältää ehdotukset eräiksi sellaisiksi lainsäädännön muutoksiksi, jotka johtuvat Väestörekisterikeskuksen, maistraattien sekä Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämisestä uudeksi kokonaisuudeksi Digi- ja väestötietovirastoon.

Lappeenrannan Oikeusaputoimisto