Lakimies Helsinki

Jakosopimus Kuolinpesä

Yhteiselämän Lopettaminen


Valtiovarainministeriö käynnisti 5.12.2017 valmistelun maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämiseksi 1.1.2020 alkaen uudeksi valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi Väestörekisterikeskukseen. Yhdistämisen toteuttamiseksi valtiovarainministeriö täsmensi jo asetetun hankeorganisaation tehtäviä, muutti hankkeen nimeä sekä pidensi sen toimikautta 31.3.2020 saakka. Hankkeen ohjaus- ja valmisteluryhmän lisäksi asetettiin valmistelun ja toimeenpanon tueksi johdon foorumi.


Tiiviin valmisteluaikataulun puitteissa ei ollut mahdollisuutta valmistella kaikkia teknisiä lainsäädäntömuutoksia valmiiksi lausuntokierrokselle. Lausuntokierroksella olivat mukana sellaiset säädösehdotukset, jotka koskevat uuden lain antamista, liittyvät olennaisesti organisaatiouudistukseen tai virastojen tietojen käsittelyyn tai sisältävät muitakin kuin puhtaasti teknisiä muutoksia. Lausuntokierroksella oli mukana myös erillinen liite, jossa kuvattiin lyhyesti sellaisiin lakeihin kohdistuvat muutostarpeet, jotka valmisteltiin vasta lausuntokierroksen aikana. Nämä teknisiä muutoksia sisältävät lakiehdotukset valmisteltiin lausuntokierroksen aikana ja niihin sisältyneet muutokset koskivat ainoastaan:

Avoero Hyvitys



Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävistä on lisäksi säädetty aineellisessa lainsäädännössä, esimerkiksi holhoustoimilaissa, maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa (57/2005) ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa (225/2005) sekä vihkimisoikeudesta annetussa laissa ja sen nojalla annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa (1430/2015).

Avoero Hyvitys
Pesänjako Hinta

Pesänjako Hinta


Maistraatteja ja Väestörekisterikeskusta koskevassa lainsäädännössä on nykyisellään säädetty laajasti toimijoiden yhteisrekisterinpidosta. Väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjiä ovat väestötietolain 4 §:n nojalla Väestörekisterikeskus ja maistraatit. Rekisterihallintolain 3 §:n nojalla Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille säädettyjä tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto, jollei erikseen toisin säädetä. Näin ollen nykyinen sääntely on tulkittavissa niin, että rekisterinpitovastuu on yhteinen Väestörekisterikeskuksen, kaikkien maistraattien ja Ahvenanmaan valtionviraston välillä. Väestötietolain 22 §:n 7 momentin nojalla Väestörekisterikeskus voi lisäksi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa rekisterinpitäjänä alueensa rakennushankkeita, rakennuksia ja huoneistoja koskevien tietojen lisäämistä, muuttamista tai korjaamista koskevien rekisterimerkintöjen tekemisestä väestötietojärjestelmään. Väestörekisterikeskus on solminut rekisterinpitäjäsopimuksen 62 kunnan kanssa. Väestötietolain 4 §:n 2 momentissa on säädetty, että Väestörekisterikeskus vastaa automaattisen tietojenkäsittelyn avulla pidetyn valtakunnallisen väestötietojärjestelmän yleisestä toimivuudesta ja tietotekniikasta, tietohallinnosta sekä rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä. Kokonaisuudessaan rekisterinpitovastuun jakautuminen eri toimijoiden välillä on kuitenkin tulkinnanvaraista.

Oikeusaputoimisto Uusikaupunki


Vastaava rekisterinpidon monimuotoisuus koskee myös muita Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien toimialan rekistereitä. Holhousasioiden rekisteriä pitävät holhoustoimilain 64 §:n nojalla holhousviranomaiset ja Itä-Suomen aluehallintovirasto. Holhousviranomaisia ovat lain 84 §:n mukaan maistraatit ja Ahvenanmaan maakunnassa lääninhallitus, sittemmin Ahvenanmaan valtionvirasto. Holhoustoimilain 64 §:n mukaan holhousviranomainen vastaa rekisterin tietojen päivittämisestä ja tiedon korjaamisesta valvottavanaan olevien edunvalvojien osalta. Holhousviranomainen päättää myös tietojen luovuttamisesta rekisteristä. Aluehallintovirasto vastaa holhousasioiden rekisterin yleisestä toimivuudesta ja rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä.

Oikeusaputoimisto Uusikaupunki
Yleinen Oikeusaputoimisto Helsinki

Yleinen Oikeusaputoimisto Helsinki


Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen yhdistämishankkeen ohjausryhmä asetti 11.12.2017 seuraavat alatyöryhmät uudistuksen säädösvalmistelua ja hankkeen toimeenpanovaiheen valmistelua varten

Apteekki Tilitoimisto


Väestörekisterikeskuksen tehtävistä säädetään muun muassa väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009, jäljempänä väestötietolaki), hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetussa laissa (571/2016), vaalilaissa (714/1998) sekä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa (617/2009, jäljempänä tunnistuslaki).

Apteekki Tilitoimisto