Järjestyksenvalvoja

Järjestyksenvalvojan Kertauskurssi

Järjestyksenvalvoja Liivi Helsinki

Valtiolle koituvien kustannusten täsmällinen arviointi on vaikeaa, koska tässä vaiheessa on mahdotonta ennustaa, kuinka moneen turvapaikka- tai palautusprosessiin liittyvään tilaan järjestyksenvalvojia olisi tarpeen asettaa. Myöskään ei vielä voida arvioida sitä, kuinka monta järjestyksenvalvojaa kuhunkin tilaan olisi asetettava tai tosiasiassa asetettaisiin. Tarve olisi arvioitava tapauskohtaisesti erikseen. Taloudellisten vaikutusten arviointia vaikeuttaa myös se, että järjestyksenvalvojien asettamisella oletettavasti parannettaisiin järjestystä ja turvallisuutta vastaanotto- ja järjestelykeskuksissa, mikä vähentäisi poliisin näihin tiloihin suuntautuvien hälytystehtävien tai ainakin niihin sidottavien poliisipartioiden määrää. Toiminnalla olisi myös vastaanottokeskuksissa ja niiden läheisyydessä tapahtuvien rikosten määrää vähentäviä vaikutuksia ja tätä kautta myös taloudellista merkitystä.

Järjestyksenvalvojapalveluita tarjoavat Suomessa yksityiset yritykset liiketaloudellisen perustein. Järjestyksenvalvojat olisivat näiden yritysten palveluksessa. Järjestyksenvalvojien asettamisesta aiheutuvat kustannukset määräytyisivät paitsi palvelun hinnan myös sen volyymin mukaisesti. Tällä hetkellä vastaanottokeskuksissa käytetään vartioimisliikkeiden vartijoita. Lakimuutoksen myötä osa vastaanottokeskuksista siirtyisi todennäköisesti käyttämään turvallisuuspalveluissa järjestyksenvalvojia vartijoiden sijasta. Toiminnan kustannusvaikutukset liittyisivät tällöin ennen kaikkea siihen, että esityksessä mainittuihin tiloihin asetettavalla järjestyksenvalvojalla olisi oltava sekä järjestyksenvalvojan että vartijan koulutus. Osa järjestyksenvalvojien asettamisen aiheuttamista lisäkustannuksista näkyisi olettavasti vastaavasti muiden turvallisuuspalvelujen kustannussäästönä.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi järjestyslain ja vuoden 2017 alussa voimaantulevan uuden yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain järjestyksenvalvojia koskevia säännöksiä. Ehdotetuilla muutoksilla mahdollistettaisiin järjestyksenvalvojien asettaminen hakemuksesta poliisin myöntämällä luvalla vastaanotto- ja järjestelykeskuksiin.

Metro Järjestyksenvalvoja

Hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) perustuva uusi laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (1085/2015) ja siihen liittyvät lait (1086 - 1100/85) tulevat voimaan 1. päivänä tammikuuta 2017. Uuden lain voimaantulon myötä järjestyksenvalvojia koskeva sääntely siirtyy yksityisistä turvallisuuspalveluista annettuun lakiin ja muun muassa järjestyksenvalvojista annettu laki (533/1999) sekä järjestyslakiin (612/2003) sisältyvät järjestyksenvalvojien asettamista koskevat säännökset kumoutuvat.

Sen lisäksi, ettei laissa velvoitettaisi vastaanotto- tai järjestelykeskuksia asettamaan järjestyksenvalvojia, asettaminen olisi riippuvainen myös poliisin myöntämästä luvasta. Luvan myöntäminen edellyttäisi sitä, ettei järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen muulla tavalla olisi tarkoituksenmukaista ja että järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen perustellusti edellyttäisi järjestyksenvalvojien asettamismahdollisuutta. Poliisi joutuisi harkitsemaan luvan myöntämisen edellytykset kussakin tapauksessa erikseen. Järjestyksenvalvojista aiheutuisi siten kustannuksia vasta, jos poliisi myöntäisi asettamisluvan laissa säädettyjen kriteerien perusteella ja jos järjestyksenvalvojia sen jälkeen tosiasiassa päätettäisiin vastaanotto- tai järjestelykeskukseen asettaa. Siten lakiesityksen hyväksymisestä ja voimaantulosta ei vielä sellaisenaan aiheutuisi kustannuksia.

Myös turvapaikanhakijoiden ja vastaanottokeskusten henkilöstön välisiä konflikteja esiintyy. Konflikteihin on usein liittynyt henkilöstöön kohdistunutta häiriö- tai uhkaavaa käyttäytymistä, uhkailua tai painostusta.

Järjestyksenvalvojan Kertauskurssi

Järjestyksenvalvojan Kertauskoulutus

Poliisin arvion mukaan merkittävä osa vastaanottokeskusten häiriötilanteista voitaisiin hoitaa ilman poliisin paikalletuloa, jos niihin päästäisiin puuttumaan riittävän ajoissa. Useissa tapauksissa tilanne on saanut alkunsa kahden henkilön välisestä vähäisestä riidasta, joka on päässyt kehittymään väkivaltatilanteeksi, koska tilanteeseen ei ole ajoissa puututtu.

Järjestyksenvalvojien asettamisella vastaanotto- ja järjestelykeskuksiin pyritään järjestyksen ja turvallisuuden parantamiseen näissä tiloissa ja niiden läheisyydessä. Asettamisella pystyttäisiin vähentämään järjestyshäiriöiden määrää, ehkäisemään niiden pahenemista sekä vähentämään rikosten määrää tiloissa. Tämä lisäisi paitsi turvapaikanhakijoiden myös tilojen henkilöstön turvallisuutta.

On mahdollista, että turvallisuusalan yritysten mahdollisuudet toimittaa järjestyksenvalvojia ehdotettuihin tiloihin olisivat ainakin alkuvaiheessa rajalliset. Poliisin luvalla asetetulla järjestyksenvalvojalla on oltava koulutus sekä vartijaksi että järjestyksenvalvojaksi. Tehtävät olisivat myös useissa tapauksissa erityisen vaativia, mikä voisi tilapäisesti vaikeuttaa tehtävään soveltuvien järjestyksenvalvojien saatavuutta.

Järjestyksenvalvoja Kortti Hakemus

Viranomaisilla on vastuu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Tietyin edellytyksin poliisin luvalla asetettavat järjestyksenvalvojat toimivat toimialueillaan poliisin apuna järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Viranomaiset eivät yksin selviä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä edellä mainituissa tiloissa. Sen vuoksi olisi tarpeen säätää erikseen mahdollisuudesta asettaa näihin tiloihin järjestyksenvalvojia poliisin avuksi.

Vartijoiden käyttöä mainituissa tiloissa rajoittaa kuitenkin se, että vartijan vartioimistehtävänä voi olla vain omaisuuden vartiointi, henkilön koskemattomuuden suojaaminen sekä vartioimiskohteeseen tai toimeksiantajaan kohdistuneiden rikosten paljastaminen samoin kuin näiden tehtävien valvominen. Vartioimisliikkeitä on laissa erikseen kielletty ottamasta vastaan toimeksiantoa, joka käsittää sitoumuksen ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Vastaanottokeskusten kaltaisissa tiloissa turvallisuuspalvelujen tarve liittyy monesti nimenomaan sellaisiin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä koskeviin tehtäviin, joita vartioimisliikkeet eivät lain mukaan voi vartioimistehtävinä ottaa vastaan.

Järjestyksenvalvoja Tuntihinta

Suomessa on tällä hetkellä noin 200 vastaanottokeskusta. Ne ovat jakautuneet eri puolille maata. Uusia vastaanottokeskuksia perustetaan jatkuvasti mutta toisaalta myös olemassa olevia vastaanottokeskuksia lakkautetaan. Keskimäärin vastaanottokeskuksia ja hätämajoitustiloja on kunkin poliisilaitoksen alueella noin 20. Erityisen runsaasti turvapaikanhakijoita on Sisä-Suomen, Lounais-Suomen, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitosten alueilla.

Poliisin kannalta ongelmallista on, että poliisilla on vastaanottokeskukseen suuntautuvan hälytystehtävän alkuvaiheessa usein varsin puutteelliset tiedot häiriön luonteesta ja laajuudesta. Tämän vuoksi poliisi joutuu suorittamaan tehtävän useissa tapauksissa niin sanottuna monipartiotehtävänä, jolloin poliisin alueellisista resursseista merkittävä osa saattaa olla sidottuna yhteen tehtävään. Lähtökohtaisesti poliisi lähettää vastaanotto- ja hätämajoitustiloihin liittyville hälytystehtäville vähintään kaksi partiota. Esimerkiksi joukkotappelutilanteen selvittämiseen ja hoitamiseen joudutaan kuitenkin usein sitomaan poliisilaitoksen kaikki vapaana olevat partiot.

Esitys sinänsä ei aiheuttaisi valtiolle kustannuksia. Kustannuksia aiheutuisi vasta siitä, jos järjestyksenvalvojia päätettäisiin tosiasiassa vastaanotto- tai järjestelykeskuksiin asettaa. Viime kädessä järjestyksenvalvonnan kustannukset tulisivat valtion maksettaviksi, koska tilan haltija vastaa järjestyksenvalvonnan kustannuksista. Vastaanotto- ja järjestelykeskukset voivat olla joko valtion tai muun sellaisen tahon omistamia, jonka kanssa Maahanmuuttovirasto on tehnyt sopimuksen vastaanotto- tai järjestelykeskuksen perustamisesta, lakkauttamisesta ja toimipaikasta. Julkisen talouden suunnitelmassa 14.4.2016 on osoitettu lisämäärärahaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton menoihin momentille 26.40.21 ja osa lisämäärärahasta on tarkoitettu vastaanottokeskusten vartioinnista aiheutuviin kuluihin.

Järjestyksenvalvoja Liivi Hinta

Niiden alueiden, paikkojen ja kulkuneuvojen piiriä, joihin järjestyksenvalvojia voidaan poliisin luvalla asettaa, ei ole uudessa yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa laajennettu. Yhteiskunnallinen tilanne on kuitenkin muuttunut lain hyväksymisen jälkeen. Turvapaikanhakijoiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vastaavasti myös turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten määrä on kasvanut huomattavasti.

Vastaanotto- ja järjestelykeskusten henkilöstöllä on sinänsä mahdollisuus käyttää kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain aineiden ja esineiden haltuunottoa sekä asukkaan käytössä olevien tilojen tarkastamista koskevia toimivaltuuksia. Näistä toimivaltuuksista ja niihin liittyvistä velvoitteista on säädetty mainitun lain 60—63 §:ssä. Toimivaltuuksia on kuitenkin pidettävä riittämättöminä mahdollisessa jo alkaneessa konfliktissa. Vastaanotto- ja järjestelykeskusten sosiaalihuoltotyötä tekevä henkilöstö ei myöskään yleensä ole saanut turvallisuusalan koulutusta eikä heidän ensisijainen tehtävänsä muutoinkaan liity järjestyksenpitoon näissä tiloissa.

Yhden tehtävän hoitamiseen kuluu myös keskimäärin enemmän aikaa kuin muihin hälytystehtäviin. Tämä johtuu muun muassa kieliongelmista. Lisäksi poliisilla on usein vaikeuksia löytää paikalta henkilöä, joka pystyisi antamaan poliisille riittävät tilannetiedot tilanteen hoitamista varten.

Järjestyksenvalvojan Kertauskurssi Kauhajoki

Järjestyksenvalvojatoiminnalla olisi vastaanottokeskuksissa järjestyshäiriöitä ennalta estävä vaikutus. Tämän vuoksi poliisin vastaanottokeskuksiin liittyvien hälytystehtävien määrä vähenisi. Niissä järjestyshäiriö- ja rikostapauksissa, joissa poliisi kuitenkin joutuisi hälytystehtävän suorittamaan, tilanteen selvittäminen olisi järjestyksenvalvojien havaintojen vuoksi yksinkertaisempaa. Poliisin kokonaisresurssien tarpeeseen esityksellä ei kuitenkaan olisi vaikutusta. Vastaanottokeskuksiin liittyvät tehtävät poliisi on joutunut suorittamaan muiden tehtäviensä ohella ja joutunut tällöin myös priorisoimaan tehtäviään. Nykyinen tilanne, jossa vastaanottokeskuksissa ei ole ollut järjestyksenvalvojia, on lisännyt poliisin tehtäviä ja sitonut poliisin resursseja. Tämä on aiheuttanut paikoin merkittävää resurssivajetta poliisin ydintehtävien suorittamisessa esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa kaikki paikalliset poliisiresurssit ovat olleet sidottuina vastaanottokeskuksen hälytystehtävään. Mahdollinen vastaanottokeskuksiin liittyvien hälytystehtävien määrän väheneminen johtaisi siihen, että poliisi voisi nykyistä paremmin keskittää resurssejaan muiden lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseen. Järjestyksenvalvojien vastaanotto- ja järjestelykeskuksiin asettamisesta ei siten aiheutuisi poliisille resurssisäästöjä.

Esityksen tavoitteena on edistää ja parantaa järjestystä ja turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä niihin kohdistuvia häiriöitä vastaanotto- ja järjestelykeskuksissa.

Vaikka järjestyksenvalvojia voitaisiinkin asettaa ehdotuksessa mainittuihin tiloihin, poliisi joutuisi edelleen suorittamaan hälytystehtäviä näissä tiloissa. Kuitenkin järjestyksenvalvojien läsnäolo ja aktiivinen puuttuminen tilanteisiin jo varhaisessa vaiheessa olisi omiaan vähentämään näiden hälytystehtävien määrää. Kyse ei olisi pelkästään poliisin hälytystehtävien vähenemisestä vaan ylipäätään vastaanotto- ja järjestelykeskusten ja niissä oleskelevien henkilöiden turvallisuuden paranemisesta. Järjestyksenvalvojat voisivat muun muassa toimivaltuuksiensa puitteissa poistaa häiriötä aiheuttavia ulkopuolisia henkilöitä tiloista.