Toimeentulotuki

Täydentävä Toimeentulotuki Vantaa

Tampereen Sosiaalitoimisto Toimeentulotuki


Lausunnoissa toivottiin myös, että toimeentulotukilain kokonaisuudistus voitaisiin käynnistää mahdollisimman pian.

Toimeentulotuki Matkakulut


Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta (815/2014) vahvistettiin 26 päivänä kesäkuussa 2015 ja laki tulee voimaan 1.1.2017. Lain mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirretään Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Toimeentulotuen täydentävä ja ehkäisevä osa säilyvät edelleen kuntien vastuulla. Kunnat osallistuvat perustoimeentulotuen rahoitukseen edelleen siten, että kuntien rahoitusosuus kustannuksista on 50 prosenttia.

Henkilökortti Toimeentulotuki


Perusosan alentamistilanteissa tiedon saantia ja luovutusta on ollut myös tässä esityksessä tarpeen tarkentaa. Jotta Kansaneläkelaitos voisi harkita, onko perusosaa alennettava, on sen saatava tieto henkilön laiminlyönnistä lain 10 §:n mainitsemissa eri tilanteissa. Nämä tiedot eivät olisi siirtyneet automaattisesti ilman esitettyjä tarkennuksia säännöksiin. Lisäksi kunnalle on annettu oikeus harkita tietojen toimittamisen tarpeellisuutta muun muassa henkilön kokonaistilanne huomioiden. Kansaneläkelaitos kuitenkin suorittaa varsinaisen perusosan alentamisharkinnan. Muutoksen avulla voidaan karsia aiheetonta tietojen siirtelyä viranomaisten välillä.

Henkilökortti Toimeentulotuki

Milloin Toimeentulotuki Näkyy Tilillä


Perustoimeentulotuen siirryttyä Kansaneläkelaitokseen muutoksen vaikutuksia tullaan seuraamaan tiiviisti. Lisäksi Kela-siirron vaikutuksia arvioidaan useissa tutkimushankkeissa, joita on vireillä Kansaneläkelaitoksessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa sekä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa ns. TITA -hankkeessa. Sen yksi osahanke keskittyy toimeentulotuen Kela-siirtoon ja sen vaikutuksiin eräänä sosiaaliturvajärjestelmän merkittävimpänä uudistuksena.

Ylioppilaskunnan Jäsenmaksu Toimeentulotuki


Esitys sisältää myös säännöksen Kansaneläkelaitoksen liittymisestä valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun toimeentulotukijärjestelmänsä tuottamien perustoimeentulotukitietojen osalta sekä tähän liittyvästä Kansaneläkelaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välisestä yhteistyöstä. Toimeentulotuen rahoitukseen liittyvää ennakoiden maksamisen prosessia säännöksissä on täsmennetty ja täydennetty. Siirtymäsäännökseen on lisätty sääntelyä koskien erilaisia siirtymävaiheen ratkaisutilanteita. Lakia säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä ajanmukaistetaan poistamalla laista viittaus toimeentulotuen myöntämiseen vastaanottokeskuksessa. Lisäksi Kansaneläkelaitos lisätään lastensuojelulain ilmoitusvelvollisten viranomaisten joukkoon. Esityksen tavoitteena on tarkentaa toimeentulotuen haku- ja viranomaisprosesseja toimivallan jakautuessa Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken. Lisäksi täsmennetään toimeentulotukilain ja lastensuojelulain välistä suhdetta koskien taloudellista tukea jälkihuollossa. Esityksessä ei puututa toimeentulotuen myöntämisperusteisiin tai tuen rakenteeseen.

Toimeentulotuki Alavus


Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Kela Numero Toimeentulotuki


Kela-siirron toteuttama toimivallan jako Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken aiheuttaa sen, että toimeentulotuen alentamisharkintaan liittyviä viranomaisten välisiä tietojenluovutustilanteita tulee lisää. Toimeentulotukea koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä tietoja, joiden saantia ja luovutusta koskevia säännöksiä on ollut tässä esityksessä vielä tarpeen tarkentaa. Näin salassa pidettävätkin tiedot ovat aina tarvittaessa käytettävissä ainakin pyynnön perusteella. Nämä muutokset selkeyttävät viranomaisten asemaa tiedon luovutustilanteissa.