Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Yksinhuoltajuus

Elatusvelvollisuus 18 Vuoden Jälkeen

–työryhmän saamien tietojen perusteella voidaan arvioida, että kunnat ovat eri tavoin pyrkineet varautumaan elatustukitehtävien siirtoon ja kartoittaneet mahdollisuuksia osoittaa työntekijöille uusia korvaavia tehtäviä. Osa työntekijöistä on itse hakeutunut muihin tehtäviin. Tilanne eri kunnissa kuitenkin vaihtelee merkittävästi. Kuntakentän sosiaalialan henkilöstöpula huomioiden kun tiin jäävät työntekijät tulee kouluttaa tarpeen mukaan uusiin tehtäviin.

Avioeron Jälkeen Elatusvelvollisuus

Lausunnon antajista sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto, EteläSuomen lääninhallitus, Kuntien eläkevakuutus ja Kansaneläkelaitos ovat mallin kolme kannalla. Helsingin, Hollolan, Joensuun, Jämijärven, Oulun ja Vantaan kaupungit, Suomen Kuntaliitto, Kunnallinen työmarkkinalaitos sekä Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto pitävät ensimmäistä mallia oikeana. Lahden kaupungin lausunnon mukaan joko ensimmäinen tai kolmas malli voisi tulla kyseeseen. Työ ja elinkeinoministeriö pitää mallia kolme ongelmallisena. Julkisten ja hyvin vointialojen liitto pitää erittäin tärkeänä sitä, että henkilöstön palvelussuhteen jatkuminen turvataan mahdollisesta työnantajan vaihtumisesta huolimatta ja että tarvittaessa viiden vuoden irtisanomissuojasta säädetään erikseen laissa. Valtiovarainministeriön lausunnon mukaan kunnista Kansaneläkelaitoksen palvelukseen siirtyvän henkilöstön määrän ratkaisee Kansaneläkelaitos neuvoteltuaan kuntasektoria edustavan tahon kanssa. Muut lausujat eivät ottaneet kantaa henkilöstön asemaan.

Elatusapu Avopuolison Elatusvelvollisuus

Kuntien elatusvelvollisilta siirron yhteydessä saamatta olevat takautumissaatavat korvattaisiin kunnille. Kyseessä olevat kuntien saatavat vanhenevat viimeistään viiden vuoden kuluessa siirrosta. Tätä ajanjaksoa varten ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa erillistä atk-ohjelmaa, jolla Kansaneläkelaitos korvaisi kuntien saatavat nykyisen elatusturvalain mukaisella tavalla tilittämällä todellisuudessa perityksi saadut varat kullekin kun nalle kuuluvien saatavien perintää vastaavasti.

Elatusvelvollisuus Yksinhuoltajuus

Elatusvelvollisuus Ja Vuorotteluvapaa

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskuksen Stakesin ylläpitämän Lapsen elatus ja huolto tilaston mukaan elatustuen piirissä oli vuoden 2006 lopussa lähes 98 600 lasta. Vuonna 2000 alkanut elatustukea saavien lasten määrän väheneminen jatkui. Edellisestä vuodesta elatustukea saavien lasten määrä väheni neljällä prosentilla. Elatustukea maksettiin kaikkiaan 136,1 miljoonaa euroa.

Avioero Elatusvelvollisuus

Lapsen oikeus elatustukeen ehdotetaan ratkaistavaksi kotikuntalain sijasta asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain mukaan. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, kansaneläkelakia, yrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia ja maatalousyrittäjän eläkelain voimaanpanosta annettua lakia siten, että niiden mukaiset lapsikorotukset maksetaan suoraan Kansaneläkelaitokselle siltä ajalta, jolta se maksaa lapselle elatustukea elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella. Elatustuen toimeenpano ja elatusavun perintä siirtyisivät Kansaneläkelaitokselle mainitusta päivästä lukien.

Elatusvelvollisuus Yksinhuoltajuus

Vuodelta 1966 peräisin oleva laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin ehdotetaan kumottavaksi ja korvattavaksi uudella lailla. Laissa tarkoitettuja elatusapu ja, korvauksia ja elatustukea korotettaisiin vuosittain elinkustannusindeksin muutoksen mukaisesti. Siten nykyisestä viiden prosentin korottamisen kynnyksestä luovuttaisiin. Indeksikorotus koskisi nykyisestä poiketen myös edellisen korotuksen jälkeen tehtyjä uusia elatusapusopimuksia tai päätöksiä.

Elatusvelvollisuus Harkinta-Aikana

Elatustuen toimeenpanon ja elatusavun perinnän Kansaneläkelaitokselle siirtämisen jälkeenkin kunnat huolehtisivat edelleen elatusavun vahvistamista koskevista tehtävistä. Näitä tehtäviä koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi sosiaalihuoltolakiin. Elatusavun vahvistamisesta huolehtisi kunnassa se toimielin, joka sosiaalihuoltolain mukaisesti huolehtii sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä. Toimielimellä olisi edelleen oikeus ajaa kannetta elatusavun vahvistamiseksi tai korottamiseksi tilanteissa, joissa lapsi muutoin on vaarassa jäädä elatuksen puutteeseen. Toimielin voisi edelleen ajaa kannetta elatusavun muuttamiseksi muissakin tilanteissa, jos se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi.