Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Apua

Elatusvelvollisuus Ja Vuorotteluvapaa

Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin. Ehdotetun mukaisesti laissa tarkoitetut elatusavut ja elatustuki sidottaisiin elin kustannusindeksiin siten, että indeksissä tapahtunut muutos vaikuttaisi etuuden määrään vuosittain. Tämä tarkoittaa elatustuen osalta sitä, että nykyisen kaltaisia viiden prosentin korotuksia ei enää tehtäisi, vaan korotus (tai mahdollinen alennus) huomioitaisiin vuosittain ilman viivettä. Elinkustannusindeksin kehitys on viime vuosina ollut noin prosentin luokkaa vuosittain. Elatustuen osalta indeksi lakiin ehdotettavalla muutoksella ei arvioida olevan merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Elatustuki on ollut indeksisidonnainen jo vuodesta 1967 lukien.

Elatusvelvollisuus 18 Vuoden Jälkeen

Elatustukilaki vastaisi suurelta osin sisällöllisesti elatusturvalakia. Merkittävimmät muutokset aiheutuisivat toimeenpanijan vaihtumisesta kunnista Kansaneläkelaitokseksi. Elatustuen rahoitusvastuu siirtyisi valtiolle. Elatustukilaissa säädettäisiin myös Kansan eläkelaitoksen oikeudesta saada elatustukea ja elatusavun perintää koskevia tietoja.

Elatusvelvollisuus Apua

Elatusvelvollisuus Harkinta-Aikana

Puitelain 8 §:n mukaisesti elatustuen toimeenpanoon liittyvät tehtävät tulisi siirtää kunnilta Kansaneläkelaitokselle viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2009. Elatustuen toimeenpanon osalta vuoden vaihteessa tapahtuva siirto on kuitenkin osoittautunut monesta syystä ongelmalliseksi. Erityisesti elatusavun perinnässä on useita toimenpiteitä, jotka ajoittuvat juuri vuoden vaihteeseen. Joulukuussa maksettavat veronpalautukset ovat elatusavun perinnässä merkittävä tulon lähde. Ne tulisi kirjata kunnissa vuoden 2008 aikana saaduiksi saataviksi. Vuosittain osa elatusapusaatavasta vanhenee vuoden viimeisenä päivänä, jonka jälkeen kuntien tulee ilmoittaa ulosottoon perittävänä olevan vanhentumattoman velan määrä. Lisäksi elatus tukisaatavien tilitykset toisille kunnille tehdään helmikuun aikana.

Elatusapu Avopuolison Elatusvelvollisuus

Elatustukea ei kuitenkaan lain 6 §:n mukaan makseta, jos 1) lapsi asuu elatusvelvollisen luona, 2) elatusvelvollinen on kuollut tai 3) lapsi kykenee itse elättämään itsensä. Elatustukea ei makseta niiltä kuukausilta, joina lapsi on kunnan kustannuksella hoidettavana laitos tai perhehoidossa.

Kuinka Kauan Elatusvelvollisuus Kestää Opiskelijalle

Norjassa yksinhuoltajan on mahdollista saada elatusavun ennakkoa (bidragsforskott), jos toinen vanhemmista ei ole maksanut elatusapua. Ennakon myöntäminen on tarveharkintaista ja sen suuruus riippuu muun muassa lasten lukumäärästä ja etuuden nostajan omista tuloista. Etuuden toimeenpanee Tryg deetatens Inkrevningscentral, joka työllistää noin 100 henkilöä. Sama yksikkö hoitaa keskitetysti myös elatusavun perinnän. Elatusvelvollisia oli noin 4 200 henkeä. Kun tien perittävänä oli samaan aikaan ulkomailta elatusapuja yhteensä noin 25 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 aikana ulkomailta oli saatu perityksi elatusapuja noin 1,2 miljoonaa euroa.

Elatusvelvollisuus Yksinhuoltajuus

Kunnan perintäoikeus kattaa kuitenkin enemmän kuin pelkän elatustuen takautumissaatavan perinnän. Sen jälkeen kun toimielin on päättänyt elatustuen maksamisesta elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, toimielimellä on oikeus periä elatus velvolliselta kaikki suorittamatta olevat elatusapuerät niille elatusapulain mukaisesti laskettuine viivästyskorkoineen (mainitun lain 16 b §). Toimielimen oikeus elatusavun perimiseen jatkuu niin kauan kuin perittävissä olevaa kunnan takautumissaatavaa on jäljellä tai, jos kysymys on palkan ulosmittauksesta, kunnes ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 57 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset ovat täyttyneet. Elatusvelvollinen, joka on saanut tiedon elatustuen myöntämisestä, voi sinä aikana, kun oikeus elatusavun perimiseen kuuluu toimielimelle, täyttää maksuvelvollisuutensa ainoastaan suorittamalla elatusapuerät toimielimelle.

Avioeron Jälkeen Elatusvelvollisuus

Kansaneläkelaitos on alustavien arvioidensa mukaan katsonut jatkossa tarvitsevansa elatustuen toimeenpanon ja perinnän hoitamiseen noin 100 henkilötyövuotta. Henkilöstökustannusten määräksi Kansaneläkelaitos on arvioinut noin 4,8 miljoonaa euroa. Elatustuen toimeenpanon ja perinnän keskittäminen Kansaneläkelaitokselle mahdollistaa etuuden toimeenpanon nykyistä pienemmillä henkilöstöresursseilla. Käytännössä elatustukihakemusten vastaanotto ja tukipäätöksen tekeminen olisi mahdollista kaikkien Kansaneläkelaitoksen toimipisteiden kautta.