Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuus Ulosotto

Elatusvelvollisuus 18 Ikävuoden Jälkeen

Elatustuen siirto kunnilta Kelalle –työ ryhmän kuulemien asiantuntijoiden näkemykset puitelain liikkeenluovutusta koskevien säännösten soveltamisesta elatustuen siirtoon Kansaneläkelaitokselle poikkesivat toisistaan. Puitelain valmistelelusta vastanneen sisäasiainministeriön asiantuntijan mukaan lähtökohtaisesti 13 §:n 2 momenttia tulisi soveltaa kaikkiin tehtävien siirtoihin joten myös elatustukitehtävien siirto olisi sen perusteella liikkeenluovutustilanne. Säännöksen sanamuodolla "katsotaan" tarkoitettiin lakia valmisteltaessa sitä, ettei liikkeenluovutuskriteerien toteutumista tarvitse erikseen selvittää. Siirrosta ja sen yksityiskohdista tulee säätää erikseen muuttamalla erityislain säädäntöä. Jatkossa voidaan esimerkiksi säätää, että vaikka lähtökohtana on henkilöstön siirtyminen, vain osa nykyisestä elatusturva henkilöstöstä siirtyy Kansaneläkelaitoksen palvelukseen. Erityislainsäädännössä voidaan siis rajata siirtyvää henkilöstöä tietyillä kriteereillä.

Avopuoliso Elatusvelvollisuus Toimeentulotuki

Siirron toimeenpano kunnilta Kansaneläke laitokselle edellyttää erityislainsäädännön muuttamista. Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa ei vielä ole säädetty tarkemmin esimerkiksi henkilöstön asemasta. Selvintä olisi, että asiasta sisällytettäisiin yksiselitteinen säännös tehtävän siirtoa koske van lainsäädännön voimaantulosäännöksiin.

Elatusvelvollisuus Ulosotto

Elatusvelvollisuus Sopimus

Jos elatustuen maksamiseen vaikuttavissa olosuhteissa tapahtuu muutoksia, toimielimen on tarkistettava, ovatko tuen maksamisen edellytykset edelleen olemassa ja tarvittaessa päätettävä tuen maksaminen lopetettavaksi tai määrättävä sen määrä uudelleen. Elatustuen maksaminen päättyy sinä päivänä, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Milloin Elatusvelvollisuus Loppuu

Kunnan takautumissaatava on elatusturva lain 16 §:n mukaan perittävä elatusvelvolliselta viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatustuki on maksettu. Muutoin oikeus maksun saamiseen on menetetty. Tämän jälkeenkin takautumissaatava saadaan periä sen panttina olevasta omaisuudesta. Kun elatusvelvollinen on edellä mainitun viiden vuoden kuluessa asetettu konkurssiin, saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai se on valvottu julkisessa haasteessa, takautumissaatava voidaan periä ulosmitatuista varoista tai konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saamiset on suoritettava.

Huoltajuus Ja Elatusvelvollisuus

Luganon sopimus sisältää määräykset tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta riita-asioissa ja tuomioiden vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (SopS 44/1993).

Avioliiton Elatusvelvollisuus

Liikkeenluovutuksesta poiketen siirtyvän henkilöstön palvelussuhteen ehdot määräytyisivät vastaanottavassa organisaatiossa voimassa olevien työehtosopimusten perusteella siirtymähetkestä alkaen sopimusten soveltamisalan mukaisesti. Tämä koskisi myös siirtyvän henkilöstön palkkauksen perusteita. Kunnissa voimassa olevien virka ja työehto sopimusten ei ole perusteltua siirtyä sovellettavaksi valtion organisaatiossa.

Elatusvelvollisuus Avioerossa

Elatusapulain elatusavun perintää koskevat säännökset uudistettiin samanaikaisesti elatusturvalain kanssa vuoden 1999 alusta voi maan tulleella lainmuutoksella (673/1998). Uudistuksen tarkoituksena oli tehostaa perintää nimenomaan siinä vaiheessa, kun lapsi tai nuori on vielä elatusavun tarpeessa. Uudistuksen yhteydessä elatusapulakiin lisättiin viivästyskorkoa koskevat säännökset (16 b §) eräänlaisena vastapainona elatusavun viiden vuoden vanhentumisajasta säätämiselle (elatusapulain 16 c §, elatusturvalain 16 §). Elatusavun viivästyskorollisuudella haluttiin estää elatustuen saajalle elatusapuvelan vanhentumisesta mahdollisesti aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä lakivaliokunta (LaVM 4/1998) totesi viivästyskorollisuuden edesauttavan sitä, että elatusapu maksetaan eikä se syrjäydy korkoa kasvavan laskun maksamisen takia.