Elatusvelvollisuus

Lasten Elatusvelvollisuus Avioliitossa

Elatusvelvollisuus Avioerossa

Liikkeenluovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista palvelussuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle. Henkilöstön erääntyneet palkkaetuudet ja muut etuudet, esimerkiksi oikeus vuosilomaan, sitovat uutta työnantajaa työnantajan vaihtumisen jälkeen. Jotta puitelain 13 §:n 2 momentissa säädettyjä velvoitteita vastaavat oikeudet ja velvollisuudet mahdollisimman pitkälle tulisivat täytetyksi siirrettäessä tehtäviä kunnilta valtiolle, tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi siirrettävän henkilöstön palvelussuhteen jatkumisesta ns. vanhoina työntekijöinä. Samoin ehdotetaan säädettäväksi siitä, että siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetkellä euromääräisen palkkansa.

Elatusvelvollisuus Avioeron Jälkeen

Oikeusministeriö on julkaissut vuonna 2007 ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (Oikeusministeriön julkaisu 2:2007). Ohje on valmisteltu työryhmässä, jossa myös sosiaali- ja terveysministeriöllä oli edustus. Ohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa kuntien sosiaaliviranomaisten toimin taa, kun ne opastavat vanhempia elatusavun oikean määrän arvioimisessa ja harkitsevat, voidaanko vanhempien tekemä elatusapusopimus vahvistaa elatusapulain 8 §:n 2 momentin nojalla. Vaikka ohje ei ole luonteeltaan sitova, sitä käytetään apuna myös tuomioistuimissa.

Avioeron Jälkeen Lasten Elatusvelvollisuus

Jollei elatusvelvollinen toimielimen asettamassa kohtuullisessa määräajassa suorita ennen elatustuen hakemista erääntyneitä ja suorittamatta olevia elatusapueriä toimielimelle tai aseta hyväksyttävää vakuutta niiden suorittamisesta taikka ala riittävässä määrin suorittaa elatusapua vapaaehtoisesti, toimielimen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin elatusavun perimiseksi ulosottotoimin. Toimenpiteisiin ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä silloin, kun on ilmeistä, että perintä jäisi tuloksettomaksi.

Aikuisen Lapsen Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisten osalta ehdotettu muutos merkitsisi maksettavaksi sovitun elatusavun määrän korottumista nykyistä useammin, mutta mitä todennäköisemmin pienemmin kertasummin. Elatusapujen sitomisen yleisesti tunnettuun ja käytettyyn elinkustannusindeksiin uskotaan myös parantavan elatusvelvollisten mahdollisuuksia itsenäisesti selvittää maksuihin tuleva lakisääteisen korotuksen määrä.

Elatusvelvollisuus Avioliittolaki

Elatustukilaki vastaisi suurelta osin sisällöllisesti elatusturvalakia. Merkittävimmät muutokset aiheutuisivat toimeenpanijan vaihtumisesta kunnista Kansaneläkelaitokseksi. Elatustuen rahoitusvastuu siirtyisi valtiolle. Elatustukilaissa säädettäisiin myös Kansan eläkelaitoksen oikeudesta saada elatustukea ja elatusavun perintää koskevia tietoja.

Lapsen Elatusvelvollisuus Päättyy

Kun eri kuntien toimielimet ovat eri ajan jaksoilta maksaneet elatustukea, oikeus kaikkien suorittamatta olevien elatusapuerien perimiseen kuuluu sen kunnan toimielimelle, joka on viimeksi myöntänyt elatustukea.

Avioliiton Elatusvelvollisuus

Kunnan perintäoikeus kattaa kuitenkin enemmän kuin pelkän elatustuen takautumissaatavan perinnän. Sen jälkeen kun toimielin on päättänyt elatustuen maksamisesta elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, toimielimellä on oikeus periä elatus velvolliselta kaikki suorittamatta olevat elatusapuerät niille elatusapulain mukaisesti laskettuine viivästyskorkoineen (mainitun lain 16 b §). Toimielimen oikeus elatusavun perimiseen jatkuu niin kauan kuin perittävissä olevaa kunnan takautumissaatavaa on jäljellä tai, jos kysymys on palkan ulosmittauksesta, kunnes ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 57 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset ovat täyttyneet. Elatusvelvollinen, joka on saanut tiedon elatustuen myöntämisestä, voi sinä aikana, kun oikeus elatusavun perimiseen kuuluu toimielimelle, täyttää maksuvelvollisuutensa ainoastaan suorittamalla elatusapuerät toimielimelle.

Lasten Elatusvelvollisuus Avioliitossa