Hallinto-Oikeus

Turun Hallinto Oikeus

Hallinto Oikeus Toimeentulotuki Lääkkeet

Kaksiasianosaissuhteelle perustuvan hallintoprosessin ajatuksena oli muuttaa prosessiasetelmaa siten, että hallintotuomioistuin voisi toimia selkeämmin puolueettomana riidanratkaisijana (vrt. EIS 6 artiklan fair trial -vaatimus). Tämä tarkoittaa myös yksityisen asianosaisen roolin korostumista.

Turun Hallinto Oikeus

Hallinto-Oikeus Asianajaja

Ehdotettuun lakiin sisältyisi säännös vajaavaltaisen kuulemisesta suullisessa käsittelyssä. Vajaavaltaisen suullista kuulemista harkittaessa olisi otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa. Jos vajaavaltaisen suojaamiseksi tai hänen itsenäisen mielipiteensä selvittämiseksi on tarpeen, häntä voitaisiin kuulla niin, että läsnä olisi hänen lisäkseen vain yksi tai useampi hallintotuomioistuimen jäsen. Tarvittaessa hallintotuomioistuin voisi määrätä vajaavaltaiselle tukihenkilön, joka voisi olla vajaavaltaisen henkilökohtaisena tukena suullisessa käsittelyssä. Ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa vajaavaltaisen oikeutta tulla kuulluksi ja ilmaista näkemyksensä oikeudenkäynnissä.

Hallinto Oikeus Hylkäsi Huostaanotto Hakemuksen

Seuraavaksi tarkastellaan lyhyesti joidenkin Suomen järjestelmään vaikuttaneiden maiden (Ruotsi, Saksa, Ranska) sekä selvästi siitä poikkeavien (Iso-Britannia ja Tanska) hallintoprosessijärjestelmiä. Erityisen huomion kohteena ovat hallintolainkäytön järjestämisen muoto, prosessin erityispiirteet, mahdollinen valituslupasääntely tai vastaava menettely, päätöksen tehneen hallintoviranomaisen asema oikeudenkäynnissä sekä oikeudenkäyntikulujen korvaaminen.

Turun Hallinto Oikeus

Hallintolainkäytössä ei yleensä ole kaksiasianosaissuhdetta niin, että hallintopäätöksen tehnyt viranomainen ja yksityinen asianosainen, jota päätös koskee, olisivat oikeudenkäynnissä asianosaisina. Kaksiasianosaissuhde on kuitenkin järjestetty erikseen lähinnä veroasioissa, joissa veronsaajien puhevaltaa käyttää Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö.

Kunnallisvalitus Hallinto-Oikeus

Toimeentuloturva-asioita käsittelevät valtakunnalliset muutoksenhakulautakunnat toimivat ensimmäisenä valitusasteena asioissa, jotka koskevat esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen hoitamia etuuksia, työttömyysturvaa, työeläkettä, lakisääteistä tapaturmavakuutusta ja opintotukea. Niissä ratkaistaan vuosittain yhteensä yli 40 000 valitusasiaa. Näitä lautakuntia on vuoden 2018 alusta lähtien neljä: sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta ja opintotuen muutoksenhakulautakunta. Näissä lautakunnissa sovelletaan asioiden käsittelyssä pääasiassa hallintolainkäyttölakia, mutta niitä koskevassa lainsäädännössä on myös omia menettelysäännöksiä. Lautakuntien päätöksistä valitetaan vakuutusoikeuteen.

Itä Suomen Hallinto Oikeus Käsittelyajat

Hallintolainkäyttölain säännökset eivät ole yhtä yksityiskohtaisia kuin oikeudenkäymiskaaren säännökset. Hallintolainkäyttölain esitöissä todettiin, että hallintolainkäytön tulee lainkäyttömenettelynä olla yksityiskohtaisemmin säänneltyä kuin hallintomenettelyn. Voimaan tullessaan hallintolainkäyttölaki oli laajempi kuin tuolloin voimassa ollut hallintomenettelylaki mutta olennaisesti oikeudenkäymiskaarta suppeampi.

Oulun Hallinto Oikeus

mahdollisuus saada neuvoja oikeudenkäynnissä