Hallinto-Oikeus

Hämeenlinna Hallinto Oikeus

Menettelyvirhe Hallinto-Oikeus

Hallintoprosessi on pääasiassa kirjallista. Suullinen käsittely voi kuitenkin täydentää kirjallista menettelyä. Ranskan hallintoprosessilain 6 artiklassa on periaate, jonka mukaan (suullinen) käsittely on julkinen (”Les débats ont lieu en audience publique.”). Tästä voidaan tehdä poikkeuksia esimerkiksi yksityisyyden tai yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Suullisessa käsittelyssä ei saa esittää uusia argumentteja, vaan se ainoastaan tukee kirjallista menettelyä.

Kela Hallinto Oikeus

Hallintolainkäytössä on pääsääntönä, että vireillä olevassa asiassa voidaan esittää uutta selvitystä siihen asti, kunnes päätös on annettu. Tämä pääsääntö sisältyisi myös ehdotettuun lakiin. Ehdotuksen mukaan hallintotuomioistuin voisi kuitenkin asettaa asian laatuun nähden kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa oikeudenkäynnin osapuolen olisi toimitettava mahdollinen lisäaineisto asiassa. Hallintotuomioistuin voisi asettaa tämän määräajan siinä vaiheessa, kun se katsoo asian tulleen selvitetyksi. Jos lisäaineisto toimitettaisiin vasta asetetun määräajan jälkeen, tuomioistuin voisi jättää sen huomioon ottamatta.

Hallinto-Oikeus Tutkimatta Jättäminen

Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaan oikeudenkäynnissä liittyy valitusoikeuden ohella muitakin kysymyksiä. Hallintotuomioistuimen tulee aktiivisen prosessinjohdon keinoin huolehtia tasapuolisuudesta asian selvittämisessä. Hallintotuomioistuimen tehtävänä ei ole julkisen edun valvominen oikeudenkäynnissä, vaan julkinen etu otetaan huomioon vain siinä määrin kuin aineellinen lainsäädäntö sitä edellyttää. Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaa asian selvittämiseen osaltaan velvollisena oikeudenkäynnin osapuolena on tarpeen selkeyttää.

Vaasan Hallinto Oikeus

Valitusoikeus hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asianosaisena on muutoksenhaussa ylempään oikeusasteeseen myös sillä, joka on esimerkiksi kunnan jäsenenä valittanut ensimmäiseen oikeusasteeseen, sillä ensimmäisen oikeusasteen päätös on tällöin kohdistettu valittajaan.

Vaasan Hallinto Oikeus Käsittelyajat

Esityksen tarkoituksena on, että hallintoprosessia koskevia yleissäännöksiä täsmennetään ja täydennetään hallintolainkäyttölain soveltamisesta saatujen kokemusten pohjalta. Uudistuksessa otetaan huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä tapahtunut kehitys sekä hallintoprosessille Euroopan unionin lainsäädännössä asetetut vaatimukset.

Hallinto Oikeus Käsittelyaika

Sääntely olisi kuitenkin edelleen melko yleispiirteistä. Tarkoituksena on, että ehdotettua yleislakia voitaisiin soveltaa yleisten hallintotuomioistuinten toimivaltaan kuuluvissa eri asiaryhmissä samoin kuin hallintolainkäyttöasioiden käsittelyssä erityistuomioistuimissa ja muutoksenhakulautakunnissa.

Hallinto-Oikeus Valituslupa

Eurooppalainen kehitys on kulkenut enenevässä määrin suuntaan, jossa muutoksenhaku nähdään yksilöllisenä oikeutena.

Hämeenlinna Hallinto Oikeus