Hallinto-Oikeus

Hallinto Oikeus Yhteystiedot

Helsingin Yleiskaava Korkein Hallinto Oikeus

Hallintolainkäyttölakia sovelletaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa, alueellisissa hallinto-oikeuksissa ja Ahvenanmaan hallintotuomioistuimessa sekä vakuutusoikeudessa. Myös markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia silloin, kun käsitellään hallintolainkäyttöasioita. Lakia sovelletaan lisäksi muutoksenhakulautakunnissa ja hallintoviranomaisissa hallintopäätöksistä tehtyjen valitusten käsittelyssä.

Hallinto Oikeus Yhteystiedot

Hallinto Oikeus Päätökset

Hallintotuomioistuimen päätös voi vaikuttaa välittömästi myös niiden oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, joilla olisi ollut oikeus valittaa aineellisena asianosaisena hallintopäätöksestä, mutta jotka eivät ole hallintotuomioistuimessa prosessuaalisia asianosaisia esimerkiksi sen vuoksi, että alkuperäinen hallintopäätös on ollut heidän kannaltaan myönteinen.

Hallinto Oikeus Mäenpää

tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus

Asemakaava Hylkääminen Hallinto-Oikeus

Sopimuksen 6(1) artiklan keskeinen sisältö on tiivistetty sen ensimmäiseen virkkeeseen:

Hallinto-Oikeus Suullinen Käsittely

Päätöksen purkua voidaan hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Päätös voidaan purkaa menettelyvirheen, muun ilmeisen virheen tai erehdyksen taikka uuden selvityksen perusteella. Purkuperusteet ovat kanteluperusteita laaja-alaisemmat, mutta purkukynnys on korkeampi, sillä päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Purkua on haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun päätös sai lainvoiman. Samassa ajassa on suoritettava purku ilman hakemusta tai esitystä. Erityisen painavista syistä voidaan päätös purkaa määräajan jälkeenkin. Purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu. Purku on siten toissijainen keino kanteluun nähden. Purku voidaan kuitenkin tehdä menettelyvirheen perusteella, jos kantelun määräaika on jo päättynyt.

Hallinto-Oikeus Vastine

Viittauksia oikeudenkäymiskaareen ja hallintolakiin vähennettäisiin ottamalla viittaussäännösten sijaan nimenomaiset säännökset uuteen lakiin.

Hallinto Oikeus Valittaminen Lapsen Huostaanotosta

Hallintolainkäyttölain 55 §:n mukaan päätös, jonka tiedoksiannosta alkaa kulua valitusaika tai muu asianosaisen oikeuteen vaikuttava määräaika, on annettava tiedoksi todisteellisesti. Lisäksi todisteellista tiedoksiantoa voidaan käyttää muussa tilanteessa, jos se on tarpeen asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi.